Basso

”Täytyy ottaa riskei niiden asioiden puolesta, jotka on ittelle tärkeitä” – Slämärissä Karina

29.2. 12:00 Toimitus

Basson slämärissä oli vieraana Karina-yhtye. Helsingistä tulevan kaksikon eilen julkaistu uusi albumi kantaa nimeä ”2”.

Slämärissä Karina avasi maailmankatsomustaan ja ruoanlaittobravuureitaan. Myös ensikohtaaminen käydään slämärissä läpi.

Ensimmäisen EP:n he julkaisivat vuonna 2015. Tämän jälkeen on ilmestynyt muutamia singlejä ja kaksi pitkäsoittoa.

Kaksikko kertoo uuden levyn käsittelevän ”itsensä hyväksymistä, egosta luopumista, katumusta, pelkojen kohtaamista, terapiassa käymistä, kaavojen rikkomista ja päätösten tekemistä”.

Katso Karinan slämäri ohessa!

Basso suosittelee