Hikinen Iltapäivä

Punasii päin -elokuva on tarina alakulttuurista

4.5. 15:26 Toimitus

Mika Ahlforsin ohjaama ja käsikirjoittama Punasii päin -elokuva tulee Finnkinoihin 10.5.2018. Pääosaa esittävät räppärit Julma H ja Pikkupiru. Ahlfors sekä näyttelijät Ali Abdi ja Otto Nyberg kävivät torstaina Hikisessä Iltapäivässä kertomassa elokuvasta.

Ohjaaja Mika Ahlforsin ajatus suomiräppielokuvasta heräsi vuonna 2016.

”Silloin ei ollut hirveesti kilpailijoita markkinoilla. Ajattelin, että tälläinen elokuva puuttuu. Minulta kuitenkin löytyy näkökulmaa elokuvaan, sillä olen itse kasvanut lähiöissä ”, Ahlfors toteaa.

Ahlfors on opiskellut kansanopistossa käsikirjoittamista vuoden, mutta aikaisempaa elokuvataustaa hänellä ei ole.

”Olen kirjoittanut viisi omakustanne romaania ja jopa julkaissut ne. Näiden avulla pystyn pyörittämään isoja tekstikokonaisuukia ”, Ahlfors kertoo.

Kuutele Mika Ahlforsin, Ali Abdin ja Otto Nybergin koko haastattelu alta.

Basso suosittelee