Hikinen Iltapäivä

“Oon monipuolinen musiikillisesti, mut myös ajatuksiltani” – Lukas Leonin uusi albumi käsittelee nuoruutta ja omien unelmien tavoittelemista

3.9. 10:43 Toimitus

Viime keskiviikkona ’Mä’-albuminsa julkaissut Lukas Leon vieraili Hikisessä Iltapäivässä kertomassa uudesta albumistaan ja siitä, millainen vaikutus Cheekillä on ollut artistin uraan.  

“Se syntyi aika luonnostaan”, Lukas Leon kertoo uudesta ’-albumistaan. Ja siltä se varmaan on artistista tuntunutkin. Debyyttialbumiansa ‘Simbaa’ Lukas Leon työsti pikkuhiljaa kahden vuoden ajan, mutta uusi albumi valmistui alle kolmessa kuukaudessa.   

Ensimmäisen levyn jälkeen joitakin biisejä oli jo valmiina. “Siinä oli parikin nuoruus aiheista biisiä, niin se sitten tuli tämän albumin teemaksi”, räppäri kertoo. Uutta levyään Lukas Leon luonnehtii monipuoliseksi ja itsensä näköiseksi. Levy kertoo, kuka hän on ja mitä hän ajattelee.  

Intohimo räppiin tulee Lukas Leonin lapsuudesta. Hän kuuli 8-vuotiaana Eminemin Just Lose It’-hitin ja on siitä asti kuunnellut räppiä monipuolisesti. Vaikka pääasiassa artisti räppää suomeksi, on hän esiintynyt myös englanniksi Division six -bändissä. Kielellä ei ole merkitystä artistin sanoituksien tai esiintymistyylin kannalta. “Se on vaa siisti sylkee enkuks välillä, mut ne on samoja tarinoita samasta tyypistä silti.” 

Kuuntele alla olevasta haastattelusta, miten Cheek löysi Lukas Leonin ja millainen syksy artistilla on luvassa. 

Basso suosittelee