Basson Keskipäivä

“On muutoksen aika musiikissa” – Chisu is back

28.5. 17:25 Toimitus

Chisu on nauttinut viime vuodet arkielämän rytmistä. Aamusta viedään tyttö tarhaan ja mennään päiväksi työhuoneelle tekemään musiikkia. “Rakastan musiikkia ja viimeiset kaksi vuotta on ollut super onnellista aikaa.” – hehkuttaa Chisu

Grind Studios kommuuni Kalasatamassa on ollut hedelmällinen ympäristö työstää musiikkia alan ammattilaisten kanssa. Talosta löytyy tuttuja tekijätyyppejä aina Kasmirista Maija Vilkkumaahan.

Sielunruoka on maistunut artistille ja auttanut saamaan kanavat taas virtaamaan. Vuoden 2016 Polaris albumin jälkeen oli viimeisetkin mehut puristettu ja aika lähteä poimimaan uusia hedelmiä.

“Olen yrittänyt olla miettimättä mille mä teen tätä ja miks mä teen tätä. Biisin tulevat itsestään, kuin unet ja niitä minä etsin ja haen.” –  Chisun oletusarvoihin ei kuulu hittien rakentaminen, vaan niiden löytäminen.

Momentum on kokonaisuudessaan yksi albumi, joka on jaettu kolmeen osaan. Kolmeen eri elementtiin, joiden yhdistävät voimat ovat suuri ja tuntematon. Haetaan elämyksiä, eikä kulutustuotteita.

“On muutoksen aika musiikissa. Tietynlainen pop kenttä on kaluttu aika kuiviin. Kirjoitin viime kesänä kappaleen nimeltä Momentum, joka eteni todella nopeaa tahtia aina tuotantoon asti ja siitä lähti palaset loksahtelemaan paikoilleen. Mietin, että tämä on se Momentum.” – Chisu kertoo projektin lähtökohdista.

Kesällä kierretään festareilla visuaalisten visioiden kera, missä Chisu on yhtä yleisönsä kanssa. Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan alta:

Basso suosittelee