Esthesis

Musiikki on ollut meille molemmille intohimo ja tapa ilmaista itsenään. Jokainen kappale sisältää tunteita ja ajatuksia meidän omista kokemuksista. Rakastamme sitä, kun pääsemme tulkitsemaan omia tekstejä joihin ihmiset voivat samaistua, joten haluamme päästä ilmaisemaan tekstejämme mahdollisimman monelle.

Hei! Olemme Oululainen soft-rock ja tämän hetken poppia yhdistävä laulaja ja lauluntekijä -Duo. Biisimme ovat meneviä ja tanssittavia ja aiheet käsittelevät jokapäiväisiä tunteita ja ajatuksia. Duo on toiminut virallisesti noin muutaman vuoden, mutta koko toiminta on alkanut jo vuodesta 2014 lähtien. Ensimmäinen sinkku "Jää mun luo" julkaistiin Spotifyssa ja iTunesissa 30. lokakuuta 2018. Duon jäsenet ovat Riikka Partanen ja Jani Paananen ja olemme molemmat 22- vuotiaita.

Musiikki on ollut meille molemmille intohimo ja tapa ilmaista itsenään. Jokainen kappale sisältää tunteita ja ajatuksia meidän omista kokemuksista. Rakastamme sitä, kun pääsemme tulkitsemaan omia tekstejä joihin ihmiset voivat samaistua, joten haluamme päästä ilmaisemaan tekstejämme mahdollisimman monelle.

Suomalaista kulttuuria tukemassa