Musiikki

Nosotros somos Cypress Hill – haastattelussa B-Real & Sen Dog

3.7. 16:20 Toimitus

Cypress Hill palasi yhdeksän vuoden jälkeen takaisin Suomen Provinssiin keskelle kesän kauneinta aikaa. Viime vuonna Elephants On Acid-albumin julkaissut legendaarinen kokoonpano on viettänyt ahkerasti aikaa tien päällä eri kiertueilla ja olimme etuoikeutettuja päästessämme istumaan miesten kanssa hetkeksi alas keskustelemaan menneistä, nykyhetkestä ja tulevasta.

Minkälainen räppiskene oli kun aloittelitte? Ketkä räppäsivät ja ketkä olivat teidän esikuvia?

“Kun olimme lyömässä läpi, oli siihen aikaan jo paljon kovia nimiä liikkeellä, kuten N.W.A., EPMD, Public Enemy, Beastie Boys, Houdini, LL Cool J, RakimKRS One. Sanoisin, että kuuntelimme kaikkia jonkun verran, mutta kuitenkin ehkä eniten Public Enemyä ja EPMD:tä.”

Kuinka perillä olitte eri kaupunkien tai itärannikon skenestä? Vai pyöriko kaikki Los Angelesin ympärillä?

“Olimme perillä skenestä, koska kävimme New Yorkissa kerran vuodessa osallistumassa uuden musiikin seminaariin noin 3-4 vuotta peräkkäin. Pääsimme tapaamaan itärannikon kavereita, kuten esimerkiksi Busta Rhymes ja Q-Tip:in. Olimme kovia east coast-faneja ja oppilaita. Meidän piti tietää eri tyyleistä, että emme kuulostaisi samalta. DJ Muggs aina sanoi: “älä tee näin tai älä tee noin, koska se kuulostaa samalta.” Kuuntelimme länsirannikkoa ja itärannikkoa. Tämä taisi olla vielä paljon ennen kuin etelä tuli mukaan kuvioihin.”

Minkälaista oli olla yksi latino-räpin pioneereista? Toiko se mukanaan paljon ongelmia tai jännitteitä?

“Sanoisin, että olemme järjestyksessä toisena mitä tulee latino-räppäreihin, koska ennen meitä Kid Frost ja Mellow Man Ace olivat jo suosittuja, mikä avasi ovet meille, mutta me lähdimme tekemään oman tyylistä musiikkia. Emme hakeneet erityisesti latino-tyyliä, vaan hip hopia. Me vain satuimme olemaan latinoita. Se oli varmasti yksi syy minkä takia olimme laajemmin hyväksyttyjä, koska siihen aikaan, jos olit latino-artisti, niin levy-yhtiöt yrittivät markkinoida sinua latino-yleisölle mikä ei siihen aikaan hip hopissa vielä ollut kovin suuri. Piti olla tarpeeksi onnekas saadakseen radiohitin, jotta ihmiset ostivat levyjä. Meidän kappaleet olivat latino-vaikutteisia, mutta albumi kokonaisuutena oli hip hopia. Se teki meistä erilaisia ja näytti suuntaa muille latino-räppäreille, että heidän ei tarvinnut kulkea sitä reittiä ja kuulostaa pelkästään latino-ryhmältä vaikka he haluaisivat vain tehdä hip hop-musiikkia ilman leimaa. He näkivät mitä me teimme ja he pystyivät seuraamaan sitä. Ja niin moni teki.”

Teillä on myös paljon rentoja ja chillejä kappaleita katalogissa, mutta mielestäni teidän tavaramerkki on aina ollut aggressiivinen tyyli nopeatempoisilla biiteillä ja karskeilla lyriikoilla. Mikä teidät ohjasi tähän suuntaan, kuinka löysitte omaperäisen tyylinne?

“Meidän omaperäisen tyylin takana on DJ Muggs. Hänellä oli paljon oppeja itärannikolta ja hän yhdisti ne länsirannikon soundeihin sekä kaksi omaperäistä kaveria mikissä, joista ei oltu ennen kuultu. Ja kaksi erilaista ääntä, jotka toimivat hyvin yhteen. Juttu on se, että me rakastamme aggressiivista hip hopia, koska se toimii parhaiten keikoilla. Jos sinulla on liikaa rauhallisia kappaleita, on vaikea saada yleisö villiintymään hulluksi. Teimme paljon aggressiivisia kappaleita erityisesti live-keikkoja ajatellen ja niistä syntyi meidän tavaramerkki.”

Gangsta-räppärit joutuivat kestämään paljon kriitiikkiä lyriikoidensa takia. Kohtasitteko näitä syytoksiä, kuten, että teidän musiikki on rikollisuuden syy eikä seuraus?

“Kyllä se oli jotain joka aina nostettiin ylös joka kerta, kun minulta kysyttiin Cypress Hillin väkivaltaisisista vaikutuksista. Vastasin, että elämä on väkivaltainen eli turha osoitella meitä. Me räppäsimme elämäntavoista ja asioista mitä olimme käyneet läpi meidän kulmilla. Eli yksinkertaisesti kuvasimme elämää meidän ympärillä. On helppo syyttää räppäreitä, koska suurin osa meistä oli kakaroita kadulta olemattomista lähtökohdista ja varttuivat näillä vaarallisilla alueilla. Silti meillä on TV ja elokuvia, jotka ovat ihannoineet väkivaltaa jo vuosikymmeniä ennenkuin rap-musiikki oli edes ajatus…kukaan ei ikinä osoita sormella siihen suuntaan. Ja todella moni tänä päivänä toistaa samat asiat mitä he näkevät näissä vitun elokuvissa, eikä mitä he kuulevat kappaleissa. Ei kukaan puhu siitä, vaan he puhuvat kuinka gangsta rap provosoi jengiväkivaltaan aina Losista Chicagoon.

Kuitenkin aikaa kuluu, asiat muuttuu ja gangsta rap rauhoittui, kunnes 50cent tuli kuvioihin, joka omalla tavallaan toi gangsta rapin takaisin, mutta teki sen viihdyttävällä tavalla, eikä niinkään glorifioinut gangsteri-elämäntyyliä ja se oli enemmän salonkikelpoista. Aina löytyy niitä jotka ylistävät väkivaltaa, eikä pidä sitä pahana ja siinä on iso ero. Me emme ikinä tarkoituksella lähteneet tekemään gangsta rapia, vaikka sisältö pohjautui gangstapaskaan. Tulet aina saamaan näitä kysymyksiä ja syytöksiä riippumatta siitä kuka olet.”

Olette olleet kannabiksen puolestapuhujia jo ties kuinka kauan… mitä mieltä olette Yhdysvaltojen nykytilanteesta lainsäädännön suhteen, monien eri osavaltioiden edetessä dekriminalisoinnin suuntaan?

“Minusta se on mahtavaa! Vielä on paljon opiskeltavaa ja opittavaa, että asiat muuttuvat oikeaan suuntaan. Olemme todella kiitollisia ja etuoikeutettuja, että voimme vihdoin tehdä tästä bisneksen ilman pelkoa vankilaan joutumisesta. Kannabiksen kriminalisointi on aivan naurettavaa! Niin kauan kuin jaksamme, aiomme jatkaa toimintaa eteenpäin, tehdä siitä parempaa ja toivomme, että joku päivä koko maailma tunnustaa tämän.”

Miten näette hip hopin jatkuvan muutoksen? Mitä se edusti teille silloin joskus ja mitä luulette sen edustavan tämän päivän nuorille?

“Voin ainakin kertoa mitä se edusti minulle silloin. Se edusti vahvaa hip hop-yhteisöä, musiikkia jolla on tarkoitus, jotain joka saa mun perseen penkistä ylös ja ajattelemaan tulevaisuutta… sitä se merkitsi minulle. Erityisesti musiikin sanoma ja sisältö. Sen takia rakastan Chuck D:tä niin paljon, koska vaikka en välttämättä allekirjoittanut kaikkea mitä hän sanoi, mutta hänen tyyli sanoa asioita oli badass. Nämä asiat vetivät minua silloin puoleensa ja tekivät minusta hip hop-fanin. Nykyään lyriikoiden sisältö on kadonnut…en halua puhua siitä sen enempää, koska me nautimme suosiota vielä kokonaisuutena musiikkiteollisuudessa. Hip hop on numero yksi-genre maailmanlaajuisesti, pitivät sitten ihmiset uudesta matskusta tai eivät, ja sille pitää antaa arvostusta.”

Jätkät ei tunnu vanhenevan koskaan! Mitä Cypress Hillin tulevaisuus tuo tullessaan?

“Lisää tätä! Lisää musiikkia, lisää keikkoja. Niin kauan kuin saamme tehdä mitä rakastamme eli musiikkia. Se on intohimo ja tietyt intohimot ei kuole koskaan ja se on yksi asia minkä jokaisen artistin olisi hyvä muistaa. Olemme olleet onnekkaita, että kuulumme kouralliseen hip hop-ryhmiä, jotka ovat vielä 28 vuoden jälkeenkin kiertueilla ja ajankohtaisia. Se kertoo paljon meidän rakkaudesta lajiin ja kulttuuriin. Ja niin kauan, kun saamme tehdä mitä rakastamme. Aiomme jatkaa.”

– Samuli Kuula

Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan alta:

Basso suosittelee