Hikinen Iltapäivä

Kuningasidea-yhtye haluaa tehdä uutta musiikkia genrevapaana: ”Ihan mitä vaan, mutta biisi edellä”

23.2. 11:31 Toimitus

Kuningasidea-yhtyeen Väinö ja Pole kävi hikikopissa kertomassa yhtyeen syntyperistä ja uudesta musiikista.

Vuonna 2010 perustettu 11 henkinen Kuningasidea nousi suuremman yleisön tietoisuuteen vuonna 2012, kun yhtye julkaisi ensimmäisen ja erittäin menestyneen ensisinglensä ”Enemmän duoo ku sooloo”. Vuonna 2014 julkaistu single ”Pohjolan tuulet” menestyi myös hyvin ollen viiden viikon ajan radioiden soitetuin kappale. Yhtye on julkaissut tähän asti kaksi albumia.

Yhtye sai aikoinaan alkunsa yöllisistä jammailuista. Pikkuhiljaa porukkaa alkoi kerääntymään mukaan ja idea bändin perustamisesta alkoi kirkastua. Yhtyeeseen lopulta kerääntyi porukkaa pienen Big Bandin verran. ”Se lähti ihan lapasesta, mutta toisaalta ei oo kaduttanut” Pole sanoo. Isompi kokoonpano lopulta olikin miesten mielestä erittäin toimiva ja vapautti tekemään musiikkia laajemmilla sovituksilla. Kokoonpanon rakentaminen oli lopulta yllättävän helppoa, kun yhtyeen sai kasattua lähipiiristä. Yhtyeessä onkin nyt lopulta hyvin orgaaninen meininki, kun musiikillista osaamista löytyy laajasti hyvin erilaisista ja mielenkiintoisista soittimista.

Viimeisimmän albumin jälkeen(2014) Kuningasidea ei ole julkaissut, kuin pari singlejulkaisua, mutta nyt tulevan kesän aikana suunnitelmissa on julkaista uusi albumi. Yhtye on siis tekemässä vahvaa paluuta ja tulevaa musiikkia tehdään miesten omien sanojen mukaan biisi edellä, eikä genreen haluta sitoutua. Vastikään julkaistu single ”Ootsä olemassa” kuulostaakin juuri siltä, ettei yhtyeen vanhemmasta reggaevivahteesta ole paljoa enää jäljellä.

Kuuntele koko haastattelu alta.

Basso suosittelee