Keskustelupalsta

Basso.fi keskustelupalsta / Yleinen musiikkikeskustelu / Top 5 - Suomirap albumit
40 viestiä / Siirry sivulle: 12/ Seuraava

Top 5 - Suomirap albumit

Ei whineemistä ja pidetään keskustelu siistinä, kiitos! Voi olla montakin tällaista aihetta jo ennemmin, mutta tässä nyt sitte jonoon jatketta.
Muistakaa perustella valintojanne edes hieman.

Sitten asiaan eli oma Top 5

1. Julma-Henri & Syrjäytyneet - Al-Qaida Finland (2007)
Tämä levy hipoo mielestäni täydellisyyttä. Upea äänimaailma, joka on välillä myös sairaan melodinen. Sanat tässä ovat kuitenkin ne arvosanan punttaajat likaisuudessaan ja todenmukaisuudessaan! Parasta kappaletta levyltä on mahdoton nimetä, koska tämä albumi olisi pilalla, jos siitä puuttuisi yksikin kappale.

2. Steen1 - Ajatusrikoksia (2007)
Steen1 tietää olevansa itsekin ammattilainen siinä mitä tekee ja on sen myös joskus sanonut julki. Tämä mies on väsännyt 4 loistavaa albumia ja viidettä on tulossa. Steen1 laulaa ongelmista yhteiskunnassamme ja kaikkihan sen tietävät, että niitä on? Koulusurmat tuntuvat olevan jokin trendi ja murhia tapahtuu jatkuvasti, huumeiden käyttö on pysynyt vähintään samana. Virkavalta, missä te ootte?

3. Kuningas Pähkinä & Setä Tamu - Kylpyammeellinen Hittejä (2004)
Tämä levy saa hyvälle tuulelle, joka ainoalla kuuntelu kerralla. Levy on tanssittava ja humoristinen viimeistä Pojalleni -biisiä lukuunottamatta, joka taas on erittäin hauras ja kaunis kappale. Tämä levy on soinut helvetisti omassa OIKEASSA kaveriporukassani.

4. Puukko-Allu - Tuhansien Lääkkeiden ja Lärvien Maa (2008)
Nämä sanat menevät niin kipeiksi, että voiko tätä edes ottaa tosissaan? Todella hyvin keksityt sanat ja levyltä löytyy yksi suurista suosikki biiseistäni - 'Pöhinää Pessään'. Tälle kokonaisuudelle on omistauduttu ja naureskeltu todella paljon. Ksanors-albumi on myös erittäin hyvä Panama Rayon tekele, joka sisältää pari upeaa biisiä, mutta tämä menee sen ohi, koska kokonaisuus toimii!

5. Asa - Terveisiä Kaaoksesta (2006)
Onko tämä albumi vai ääni-runokirja? Asa on uskomaton runoilija ja yrittää saada yhteiskunnan asiat kuuluville puutteineen räpillään. Toivottavasti tämä mies ei väsy albumien väsäämiseen, koska näihin on myös mukava syventyä nukkumaan mennessä laittaen kuulokkeet korville ja rokaten tätä taiteilijaa! Todella vaikea valinta onko Terveisiä Kaaoksesta parempi teos kuin Loppuasukas, mutta tällä hetkellä tilanne on tämä.

Ps. On todella vaikea tehdä näin suppeaa valintaa, kuin top 5...


 
27.09.2009 11:23, muokattu viimeksi 27.09.2009 12:32

Vaikeeta nimetä albumejakaan.

Mut ykkönen on aika selvä.

Serkkupojat: tulitus tilitys tiputus

Loistavaa tilitys matskua. Mahtava kokonaisuus, tiukimmat läpät ja biitit. Kulutettu puhki, mutta aina ku pistää soimaan niin ihan fiiliksissä.

Michael Black Electro: stripped anatomy of...

Tää levy alkaa soimaan enemmän vasta ku illat pimenee. Todella aikaa kestävät läpät ja roopelta ja jannelta tottakai aivan uskomattomat rytmit. Oon sanakirjan kans kattonu näitä lyriikoita ja aina välistä sitte tajuaa et "ei vitsi tätäkö se on yrittäny sanoa" Sisältää yhden kaikkien aikojen parhaista biiseistä: auraborealis, rakkauslaulun: agape, suurestä menetyksestä kertovan,helposti samaistuttavan: necrospiritual

Ceebrolistics: o. piste. Legendaarinen. Tätä ei oo tullu kuunneltua aikoihin, mutta tää levy on sellanen oma pieni maailmansa. Tämä pitäis aina kuunnella alusta loppuun.

Pijall: the cave Rehellinen, nuoren miehen ajatuksia täynnä oleva maalailu. Aivan erilaista soundia mitä nykyyään tulee. Tulee kuunneltua aivan liian vähän.

Julma-henri- Al Qaida Finland: synkkä, melankolinen, rehellinen. Ennen kaikkea kokonaisuus. Tässä levyssä on nousuja ja laskuja.

En psytyny laittaan numerojärjestykseen, ykkönen ainoastaan selvä. Onhan niitä muitakin hyviä, mutta ceebrojen jannut jotenki vaan tekee aina ne parhaat levyt.


 
27.09.2009 13:27

Mieleniintoinen topikki. Kirjoitan tähän lähinnä siksi että:

Rata-äänite

Miten tässä topikissa voi olla jo kaksi viestiä, eikä tätä ole mainittu? Jontti&Shaka on mun mielestä täydellinen parivaljakko. Shakan tasainen flow tasoittaa Jontin sekoilua juuri sopivassa suhteessa ja läpät ovat takuuvarman pudottavia. Hyviä biisejä laidasta laitaan, letkeällä meiningillä. Jannuilla on mielestäni kyky tehdä vakavista ja surullisistakin asioista helposti kuunneltavaa musiikkia. Siihen ei moni pysty.

Laineenkasperi - Saatana Saapuu Sörnäisiin

Kasperi on uskomaton. Levy on rujoudestaan huolimatta jotain niin hauraan ja särkyvän kaunista, ettei sitä iso mies helposti kuuntele. Levy aukeaa hitaammin kuin BB-Kätlinin jalat, mutta sitten kun kolahtaa, niin huhhuh! "Maailma on niin kaunis, et on pakko laittaa silmät kii." Tarpeeksi.

Monelt Ne Tulee - mixtape

Epätasaisuudestaan huolimatta myös loistavaa ryyppäysräppiä. Asan ja Davon huippuhetket, Edu menee sekaisin ja Petoksen "Ketä kiinnostaa?" Tällä levyllä on vitun hieno henki. Se kertoo, ettei suomen parhaat ole pistäneet aivan parastaan, mutta juuri siksi se toimii.

Pyhimys - Tulva

Suomiräpin kovimpiin kuuluvan kaverin näytön paikka. En ole koskaan aiemmin törmännyt edes kaukaisesti tätä levyä muistuttavaan tekeleeseen. Mahtava tunnelma ja Pyhimyksen nälkä räppärinä huokuu ulos skobeista kuin sikainfluenssa. Vitun tiukka kokonaisuus, jota ei edes uskalla kuunnella biisi kerrallaan.

Heikki Kuula - PLLP

Jo pelkästään "Pese selkää" on top 5 - mestan arvoinen. Heikki tulee saletisti pystymään parempaankin kuin tämä, mutta kypsyys ja näkemys räppärinä alkaa kukoistaa tällä albumilla. Hienoja biisejä. Ennenkaikkea Heikin levy on tässä siksi, että kaveri osaa vaihtaa tunnelmaa ihan pienen hetken sisällä. Pieni lause biisissä luo syvemmän kontekstin. Ei ryyppäysräppiä, lähinnä "kävelen huudeilla luurit päässä" - tyyppinen levy.


 
27.09.2009 14:01

Tää on vaikee.

1. Näkökulma - Elä unelmaa tai kuole mukana
Levy on lähes täydellinen. Ei yhtään skipattavaa raitaa, Ola ja Efu ovat taitavia ja ehdottomasti Suomen parhaimmistoa tässä hommassa. Biittipuoli ja fiitit kunnossa. Ei mitään pahaa sanottavaa, ehkä itelle se eniten kuunnelluin suomiräppilevy.

2. Don P & Jam - Tuomitut
Loistava levy. Don P on yks Suomen parhaimpia tuottajia, siihen ku lisää miehen mikkiskillsit + karismaattisen äänen niin ei voi olla diggaamatta. Vaikka Jamin tyyli ei mulle niin nappaa, niin tää yltää helposti kakkossijalle. Plussaa fiiteistä.

3. Heikki Kuula - PLLP

SiCk_Inkinen kirjoitti:
Jo pelkästään "Pese selkää" on top 5 - mestan arvoinen. Heikki tulee saletisti pystymään parempaankin kuin tämä, mutta kypsyys ja näkemys räppärinä alkaa kukoistaa tällä albumilla. Hienoja biisejä. Ennenkaikkea Heikin levy on tässä siksi, että kaveri osaa vaihtaa tunnelmaa ihan pienen hetken sisällä. Pieni lause biisissä luo syvemmän kontekstin. Ei ryyppäysräppiä, lähinnä "kävelen huudeilla luurit päässä" - tyyppinen levy.

4. Aste - ADHD
Parasta Astea mitä kuultu. Levy täynnä hyviä biisejä. Ei yhtään paskaa biittiä, ja Efun kans vedetty raita Laului ja arpii on yks parhaimpia suomiräppibiisejä mitä oon kuullut.

5. Pyhimys - Salainen maailma
Tästäkään ei varmaan tarvi sanoa sen enempää. Kokonaisuutena lähes täydellinen, mutta jos ykski biisi puuttuis, hajoais tää paketti aika pahasti. Muistan ku kuuntelin tätä levyä ekan kerran enkä vielä syttynyt täysin. Aiemmin en ollut Pyhin tuotoksiin perehtynyt yksittäisiä biisejä lukuunottamatta, mutta ku tätä kuunteli useamman kerran, niin rupes miettiin että vittu kun on tullut missattua ja paljon.

Sanotaan vielä sen verran että nämä 3 viimesintä, eli Heikin, Asten ja Pyhin lätyt olisin voinut laittaa mihin tahansa järjestykseen, mutta antaa nyt olla näin. Ehdolla oli myös A04:n Kovalla maalla, Jonivelin Hallittu Kaaos ja Urbaanilegendan Rivien välistä, jotka vois kans kyllä tuohon listaan mahuttaa, sen verran kovia levyjä kaikki.


 
27.09.2009 16:41, muokattu viimeksi 27.09.2009 16:43


DFP

Vaikeaa on...

1. Salaliittoteoria, Steen1
Kun yhdistetään totaalinen purkautuminen, kannanotto vituillaan oleviin asioihin ja huomiota herättävä kärjistäminen niin saadaan aikaan jotakin joka tulee soimaan suomen nuorten soittimissa yhä uudelleen ja uudelleen. Ei lyyrisesti tai ulostuloltaan taiturimaisin kokonaisuus mutta ne ovatkin tässä tapauksessa aivan toissijaisia asioita. Sisältää legendaarisia kappaleita. Toista samankaltaista levyä ei varmaankaan tulla näkemään. Vaikka yritys onkin ollut kovaa vuosien aikana.

2. Salainen Maailma, Pyhimys
Erittäin hienosti loppuun asti viilattu paketti täynnä runollisia näkemyksiä ja tarinoita yhden miehen Salaisesta Maailmasta. Ehkä useammankin? Taustat ovat loistoluokkaa ja Pyhimys on tarinankertojana erinomainen.

3. Harmaanaaman Kirous, Solonen
Levy on niin läski että. Tässä on sellaista nälkää että puolukat vittuun. Biittejä on viilattu todella kauan ja sen kuulee, play that funky music white boy...

4. AGF, Julma-Henri & Syrjäytyneet
Synkkää, psykedeelistä ja huumehouruista musiikkia yhteiskunnan nurjalta puolelta. Toimii vitun hyvin Levy vaatii tietyn mielentilan ja itse olen kuluttanut levyn niin loppuun että se soi yhä harvemmin soittimessa. Syrjäytyneet vittu ylös. Omalaatuinen mestariteos.

5. Varasta Pomolta, Steen1
Mielenkiintoista jatkoa ensimmäiseksi mainitulle, linja on vaihdettu hieman hillitymmäksi ja asioihin on paneuduttu syvemmin ja laajemmalta kantilta, kuulostaa kaikintavoin paremmalta mutta se pahin purkautuminen on jäänyt Salaliittoteorialle ja samankaltaista syyttävää vihaa ei löydy niin paljon. On edelleen erittäin vihainen mutta ei voi verrata ensimmäiseen tekeleeseen siinä mielessä. Mielestäni Stenkan parhaimpia biisejä löytyy tältä levyltä.

Lisäksi täytyy mainita seuraavat levyt erittäin hyviksi:
Näkökulma - Elä unelmaa tai kuole mukana
Avain - Punainen Tiili ja Leijonaa mä metsästän
Jontti & Shaka - Rata Äänite
Leijona - Viinaa, huumeita ja väkivaltaa
Pyhimyksen muu tuotanto...


 
27.09.2009 18:29

Täytyy vielä mainita muutama albumi, vaikka viidestä vain olikin puhe, mutta nämä ihan muuten vain:

Edorf - Näkijä EP
Mielestäni hienot sanat ja upean melodiset biitit. Yksi kolahtaneimmista eepeistä, joita olen koskaan kuullut.
En osaa tuota paremmin selittääkään, vaan kuuntelemalla tuo selviää!

Armo Murha - Eutan Aasia
Todella räväkkää ja solvaavaa räbäytystä. Ei tästäkään juuri mitään puutu..

Matinpoika - Riimikirja
Kannustava ja todenmukainen tekele. Matinpoika on yksi niistä hemmoista, jotka ovat suuresti vaikuttaneet siihen, että pidän räppi-musiikista.

Bonus: Ambassa - Valtakausi
Jätkien äänet ovat jotain niin kovin omanlaatuista, ettei voi kuin ihastella korvat höröllä. Erittäin HC-meno ainakin omasta mielestäni.

Kyllähän näitä piisaa, mutta vieläkin jäi varmasti monen moni kokonaisuus sanomatta..


 
27.09.2009 19:07, muokattu viimeksi 27.09.2009 19:09

Laineen Kasperi - Saatana saapuu söörnäisiin
Aivan tajutonta tavaraa. Tästä onkin jo sanottu kaikki tarvittava.

Julma-henri - AGF
Panama rayon tuotanto ja Henrin hätähuudot

Kallio UG - Pimeä puoli
Raffi levy ja aito meininki. Petos ja Jontti sylkee kunnon törkeetä räppiä törkeisiin taustoihin. Jos et fiilaa, kuole.

Asa - Leijonaa metsästän
Levy ei sisällä ehkä asan parhaita biisejä, mutta kokonaisuus on tiukka. Jostain syystä ainoa levy Asalta joka on aina pysynyt soittolistalla.
Immosen taustat ovat mukavan simppeleitä ja hauskoja.

Ritarikunta - Saranat avaavat sanat
Lungi lätty, jota tuli kakarana luukutettua saatanan kovalla. Ja luukutetaan edelleen.


 
27.09.2009 19:58

1. Laineen kasperi - Saatana saapuu söörnäisiin
-Mahtavat soundit. Kunnon päänjumittamis melodiat! Jaksaa kuunnella koko levyn läpi yhä uudestaa ja uudestaan
2.Steen Christensen - Salaliittoteoria
-Aikansa yksi loistavimmista levyistä!
3.Asa - Terveisiä kaaoksesta
-Mitäs tästä tarvitsee edes sanoa, levy pitää kuunnella että ymmärtää.
4. Julma-henri&Syrjäytyneet - AQF
-Kunnon synkkää tavaraa, ei ole päivää kun tätä lättyä ei voisi kuunnella!
5. K.G.B - Ksanors
-Parasta perjantai illan musiikkia. Reiskan ei ole voittanutta !


 
27.09.2009 20:51

Jaahas. Laitetaas meikäläisenki top5 kehiin. Nää kaikki lätyt on oikeestaa sellasii mitä ei tarvii
perustella mitenkään.

1. Fintelligens - Renesanssi (2000)

2. Avain - Punainen tiili (2001)

3. Julma-Henri ja Syrjäytyneet - Al-Qaida Finland (2007)

4. Pyhimys - Salainen Maailma (2007)

5. Laineen Kasperi - Saatana saapuu Sörnäisiin (2008)


 
28.09.2009 00:22, muokattu viimeksi 28.09.2009 06:08

Asa & Toverit - Via Karelia
Asan levyjä on vaikea laittaa järjestykseen, mutta ainakin tällä hetkellä tämä on numero yksi. Melkein jokainen kappale saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Kovat vierailijat, omanlaisensa tunnelma ja hienosti etenevä kokonaisuus.

Pyhimys ja TPH - Arvoitus koko ihminen
Meinasin ensin mainita Pyhimyksen Salaisen Maailman, mutta kyllä tätä tulee Pyhimyksen tuotoksista eniten soitettua. Nousee listalla näin korkealle lähes pelkästään sanoitusten vuoksi. Ne toimivat, osuvat ja tuntuvat.

Liisanpuisto - Olipa kerran
Nostalgiaa, kevyttä tunnelmaa, painavaa asiaa, kaikkea sopivassa suhteessa

Jontti & Shaka - Rata-äänite
Ensimmäisen kerran kuuntelin tätä lähinnä sivukorvalla ja pidin pelkästään kevyenä rilluttelulevynä. Levystä on kuitenkin kuoriutunut pinnan alta monta syvempää tasoa. Tämä on eräänlainen musiikillinen vastine Pussikaljaromaanille, ja se ei ole pieni saavutus se.

OG Ikonen - Mieron tiellä
Täydellistä musiikkia nousuhumalan fiiliksiin.

Mielessä pyörivät myös muun muassa Asan ja Pyhin muut levyt, Hanen Streets of Nekala, AGF, Puppa J ja Kemmuru, mutta olkoot nyt nuo viisi artistia ja levyä.


 
28.09.2009 02:29, muokattu viimeksi 28.09.2009 02:33

Ei paljon tarvi perustella, suurin piirteen tullu perustelut näistä levyistä jo.

1. Julma-Henri & Syrjäytyneet - Al-Qaida Finland
2. Leijona - Viinaa, Huumeita ja Väkivaltaa (Ei ollu mainittu, melko outoa sinänsä. Tyyli ja ääni on vaan niin Saattaa tosin tuleva levy ottaa tän paikan. )
3. Avain - Punainen Tiili
4. Kallio UG - Pimeä Puoli
5. OG Ikonen - Mieron tiellä


 
28.09.2009 03:57

Kriteerinä oli lähinnä se että levyn voi soittaa läpi skippaamatta biisiäkään lähes koska vaan:

1. Jontti & Shaka - Rata-äänite
- Jontin paatos ja jonkun jo mainitsema Shakan tasapainoinen flow ja ehkä siistein ääni suomirapissa tällä hetkellä. Viihdyttävää tarinointia.

2. OG Ikonen - Mieron tiellä
- Suomen paras yksittäinen mc. Tuli jätettyä aika pitkäksi aikaa kaikki muu suomirap kun tämä ilmestyi - muu kuulosti paskemmalta ku ennen.

3. Hannibal & Soppa - Meiän asia
- Meinasin laittaa ensin Hannibalin "soololevyn" mutta loppujen lopuksi Sopan mukanaolo useemmalla biisillä lämmittää enemmän.

4. Lavis & Tommy Darkflow - Jos sanat vois tappaa
- No Lavis. Laveerren parhaat lyriikat ja biitit samalla levyllä. Tommi antaa taustatulta hyvin.

5. SLT - Waikka wäkisin
- Jo pelkästään viimeisen biisin takia pääsi listalle.

Mainitaan vielä kaikkien kokoelmien kuningas: Redrum-187 kokoelma.


 
28.09.2009 11:48, muokattu viimeksi 28.09.2009 11:55

Jontti & Shaka - Rata-äänite
-Vitun diippii kakkaa, loistavilla taustoilla, mahtavilla äänillä/flowlla ja tuotokseen sisältyy tietty henkilökohtaisia tunne/muistositeitä.

Laineen Kasperi - Seis / Laineen Kasperi - SSS
- Kasperiin Seis levyn kautta tutustuin ja iski kyllä samantien kuin miljoona volttia. Musavideo oli vielä sen verran loistava että lisäkiinnostus sinne suuntaan oli taattu! SSS on levynä vieläkin hiotumman kuuloinen. Tiedä sitten onko asia näin mutta se kuuluu jotenkin. En osaa sanoa kumpi parempi.

VA - 3rd Rail -Monelt ne tulee - Mixtape
Tää on yks ensimmäisimpiä syväsukelluksia nykyiseen musamakuun. Tai jtn.
Tullu luukutettua sterkoista niin vitusti. En oo ikinä törmänny näin hyvään mixtapeen IKINÄ!

Ville Kalliosta – 100 x 200 mg
Sillon ku levy tuli aikoinaan ni ei niin tullu kiinnostuttua kyseisestä artistista vaikkakin olin jo Liisanpuistoa dikkaillukkin. Kaivoin jostain esiin levyn vuoden jälkeen ja VOILA! Mahtava ääni, flow, tarinat! tiukkaa kamaa.

Heikki Kuula - Punainen Planeetta
Kukaan ei oo pystyny vielä samaan ku Heikki mun kohdalla. Aina kun kuuntelen Heikkiä ni alan samantien kuvittamaan mielessäni tarinalle, henkilöhahmoja,paikkoja, aikoja, lavasteita ja ylipäätäsä kuvittelen tapahtumat näytelmäksi! Mahtavuutta.

Ja siis onhan näitä nyt ihan helvetisti hyviä! Nää mun omat ei oo mitenkään järjestyksessä kyllä..


 
28.09.2009 16:29

Hyvinkin vuosikymmenen paketoinnin aika. Kovimmat levyt mulle on olleet:

Liisanpuisto - Liisanpuisto
Tää oli eka suomiräppilevy joka putosi mulle kokonaisuutena. Ei mitään skipattavaa. Vieläkin palailee kuunteluun. Hieno vähän tunkkainen saundi. Fiiteissä (osin eri nimillä) Jontti, Petos, Rotta ja Mikko Rimminenkin jossain skitissä.

Serkkupojat - Tulitus, tilitys, tiputus
Ceebro-leiri on monella lailla oma lukunsa ja kun tässä pysytään koko ajan suomen kielessä fiilistelen siksi erityisesti.

Memmy Posse - Huolestuttavia merkkejä
Parasta dokailuräppiä ja lisäksi toimii pakokeinona ankaran arjen keskellä. Kovat biitit ja läpät tasaisen hyviä, Memmyllä vuoro kiertää räppäriltä toiselle jotenkin harvinaisen nätisti.

Pyhimys - Tulva
Pyhimys on Suomen kovin riiminkirjoittaja ja tykkään Tulvan biiteistä, biisien rakenteista ja kokonaisuudesta.

Avain - Punainen tiili
Mä koin tän suhteen myöhäisherätyksen 04. Olin siihen asti vähän nolostellut Avaimen läppiä, mutta sitten sopivalla annostelulla mut saatiin duunikaverin toimesta koukkuun ja kuuntelin kuukauden putkeen.

ja Rata-äänite olis tunkemassa seuraavana listalle.


 
29.09.2009 08:03

En laita paremmuusjärjestykseen, enkä lukitse vastauksia muutenkaan. Listataan silti 5 timanttia.

Julma-Henri - Al-Qaida Finland
Täydellinen kokonaisuus. Mystisyys, synkkyys ja täysin oma tyyli räpättää koukutti ilmestymisen jälkeen kuukausiksi.
Muistan ku kuulin RikRekin ekaa kertaa sivukorvalla ja ajattelin mitä vitun paskaa tää on. rikosrekisteririkosrekisteririkosrekisteri, tosi kekseliästä. Jossain vaiheessa aloin kuuntelemaan biisiä ja vittu se potkas hampaat sisään. Tämä levy sai mut todella kuuntelemaan suomiräppiä. Oikeasti.

Se_Oikea kirjoitti:
OG Ikonen - Mieron tiellä
- Suomen paras yksittäinen mc. Tuli jätettyä aika pitkäksi aikaa kaikki muu suomirap kun tämä ilmestyi - muu kuulosti paskemmalta ku ennen.

Ei lisättävää.

Heikki Kuula - PLLP
Hasla ei friistailaa. Kova ku peltsi. Taas sain "jotain uutta" suomalaisesta räpistä. Heikin melodinen tyyli, napakat kertsit ja korvaa miellyttävä tuotanto. Hauskat ja vakavat, jopa surulliset läpät samoissa kansissa ja sulassa sovussa.

Steen1 - Salaliittoteoria
Ilmestymisen aikoihin meni semisti multa ohi. Kuuntelin, mutten täysin kuullut. Fiilistelin mielissään silti, niinku tekee muutki 17v pahikset.
Tää on niitä pioneeri_hommia, en osaa kertoa enempää.

Puukko-Allu - Tuhansien lärvien ja lääkkeiden maa
Tän levyn parissa viihdyn edelleen. MAHTAVIA biittejä, yks raidoista ehkä Suomen paras. Vaikka tää osittain enempivähempi huumoria onkin, ei kukaan voi kiistää Allun skilssejä mikin takana. "Ei muka synttäreitä siellä saanu viettää - ja VITUN POSKET, kuka meitä täällä kieltää!?"
Entisenä kaketsulaisena en voi vähätellä kotikentän osuutta levyn kovuuteen, mutta pääpaino edelleen siinä tuotannossa.

Paljon jäi mainitsematta, niinku varmasti muillakin. Suomiräppi näyttää voivan paremmin ku koskaan ja uusia tykättäviä artisteja putkahtaa kokoajan, eli parin vuoden päästä varmaan syön sanani ton listan osalta vaikkei tuo mikään tarkka TOP5 ollutkaan.


 
30.09.2009 01:43, muokattu viimeksi 30.09.2009 01:46

Tutun viplat.


 
30.09.2009 01:45, muokattu viimeksi 30.09.2009 01:45

artisti työstänyt 25 albumia yhtäkään ei ole mainittu missä rehellisyys?


 
30.09.2009 03:40

En ala laittamaan järjestykseen muuten kuin että all time faverite on ehdottomasti:
Pijall - The Cave
- Ensimmäinen suomihiphop julkaisu minkä olen ostanut olikohan vuonna 2000 ja tämä saundi johdatteli mut pikku hiljaa perus Cypress Hill ja Wu-Tang seteistä näille raiteille mitä nykyään kaluan eli LA ja muu Cali UG esim. Living Legends. Ennen kuuntelin joka päivä mutta nykyään kerran tai muutaman kerran vuodessa mutta silti siisteintä saundia mitä olen kuullut enkä ole ikinä löytänyt mitään vastaavaa. (Jos tiedät jotain niin kerro ihmeessä!)

Sitten onkin jo vähän pahempi alkaa valitsemaan ja luulen etten pysty valitsemaan tähän vain neljää...katsotaan kuinka käy. Nämä ei siis paremmuus järjestyksessä.

Murmurecordings - Poor Local Poetry / Selkä Kohti Maailmaa / Escapemodule
Serkkupojat - Tulitus, Tilitys, Tiputus

- Sain PLP:n haltuuni olisko 2000 tai 2001...käytettynä tosin ostin. Saundi kolahti samate ku The Cave. Tajusin kuinka kovia MCitä suomessa on. Selkä kohti maailmaa olen näistä kolmesta murmur-levystä ehkä vähiten kuunnellut mutta ei se huono ole. The Cave ja PLP päissäni hieman hämmennyin saundiin ja lyriikoihin mutta on auennut myöhemmin paremmin. Escapemodule ja Serkkupojat esitteli mulle hieman elektroonisempaa menoa mihin en ollut aiemmin tutustunut. Muutamia todella kovia ja ennen kuulemattoman siistejä biisejä ja kuuntelinkin ilmestymisen jälkeen vain näitä kahta todella pitkän tovin. En tosin sitten innostunut elektroonisemmasta meiningistä sen enempää koska en löytänyt ikinä mitään vastaavaa. Yleisesti siis Murmur setti on kolahtanu aina kovaa.

Forbidden Forest - Seven Up
- Aikanaan siisteintä saundia kasetilla mitä suomesta on tullut. Parhaat biitit ja parhaat MC:t. Ennen kuuntelin ihan vitusti mutta nykyään vähemmän. Sain hetki sitten cd-version eli luultavasti nyt syksynä ja tulevana talvena kuuntelen taas ihan vitusti kun ei tartte pelätä, että nauha menee poikki.

Uptown Poets - Nothing More, Nothin Less
- Ensimmäinen suomikassu tai yleensäkkään räpkassu mitä olen ostanut. Muistan kuinka oltiin jotain UDF-Boys freestylesettiä katsomassa ja Bone juoksi meidän perään keikan jälkeen ja pyysi ostamaan nauhoja. Nappasin tämän mukaani ja kun kotona kuuntelin tykästyin heti. Kuunnellut todella paljon aikanaan. Nykyään pyrin kerran kesässä fiilistelemään läpi. Kokoelmassa on kassu tuplana ja CD. Tämän myötä kiinnostuin enemmän suomihiphopista ja tajusin että suomessa on muitakin kiinnostavia ryhmiä Murmurin lisäksi.

Avain - Punainen tiili
- Tähän asti olin kuunnellut pääasiassa näitä Murmur ja muita UG settejä eikä niin Fintelligensit ja muut "mainstream" artistit kiinnostanut eikä levyjä hyllystä löytynyt mutta kun Punainen tiili ilmesty olin ihan ällikällä lyöty. Mahtava levy ja levy oli varmaan pari vuotta mun 5cd:n vaihtajassa paikalla 1 ja kuuntelin ainakin vähän joka päivä. Myöhemmin ilmestyneet Asa setit ovat olleet mulle pettymyksiä enkä ole niistä niin piitannut...

Mainitaan nyt vielä kaikki Live Animation/Ameba/Microbe setit. Parhautta...siisteimpiä kassuja mitä omistan ja mun kokoelmissa on kassuja kuitenkin useampia satoja.

Kaipaan vanhoja saundeja ja kassumeininkiä...


 
30.09.2009 07:47

1. Tuomio & Kone EP / Kehäkettu & Setä Kopopnen EP / Mc Taakibörsta PA 2001 EP
Nämä kolme eepeetähän on parasta mitä nää sällit sai aikaseksi. Tiukkaa joka akselilla, eikä liikaa kieli poskella.

2. Ruudolf - Doupeimmat jumala seivaa / Rudy - Vaimo / Vähäiset Äänet 12"
Vähäiset Äänet oli paras suomiräp-yhtye, mitä koskaan on ollut tai tulee olemaan (kuten Riimi Riimistä-eepoksessa mainittiin). Vaimo parasta tyttötilitystä koskaan ja Doupeimmat jumala seivaa hienoa egobuustausta. Myöhempi materiaali ei enää niin paljon kiinnostanut liiallisella itsekehuiluillaan, mut toivottavasti seuraava julkaisu olisi taas parempaa.

3. Murmurecordings - Escapemodule
Murmureilta tämä on itselleni tärkein levy. Tällä levyllä ei olla vielä liikaa niis dubstep/berliini tekno-meiningeis, silti aivan ainutlaatuista tunnelmaa. Tästä alkoi itselleni oikein kunnolla "taideräpin" kuuntelu ja aloin ostella kaikkia c-kassuja.

4. Asa - Terveisiä kaaoksesta
Hieno, runollinen ja melankolinen albumi nykyajan meiningeistä. Levy on myös monipuolinen. Leijonan metsästys-levyn jälkeen odotukset ei ollut kovin korkealla, mut tämä levy pudotti mut tuolilta. Miten näin hienoa räppiä voi tehdä?

5. Kiltit Ihmiset OG 2000-kassu / Eevil Stöö - Pinkkibikinihinkkichiksi
Planktonin molemmat puolet. Kiltit Ihmiset-kassu on parasta itsesääli-suomiräppiä. Haikeeta ja intiimiä. Stöön Chiksi taas hauskinta läppämusaa koskaan Kaivon poolpartyiltä.

Sijat 6-10:
Ritarikunta - Sanat tavaraa vastaan
Julma-Henri & Syrjäytyneet - Al-Qaida Finland
Syvä Vesi 2 / Forbidden Forest Seven Up
Pyhimys - Tulva
Kemmuru - Mite se teiä


 
30.09.2009 14:54

Serkkupojat - Tulitus, Tliitys, Tiputus

Mainittu jo useaan otteeseen, ja hyvästä syystä sillä kyseessä on oikeasti paras suomalainen räppilevy, mitä on koskaan tehty. Suomen taitavimpien artistien rakentama kokonaisuus on taidetta ja tunnetta viimeiseen sekuntiin asti, ja kestää vielä vuosienkin päästä äärettömiä kuuntelukertoja. Klassikko. (myös Ö ja 0.)

Rudy - Vaimo

"..kello on 7 aamulla joten mun räppäystaidot ei oo nyt parhaimmillaan tää tulee tosi hätäsesti. Päätin nyt kuitenki nauhottaa tän, tää pitää tuoda.." Näillä sanoilla alkaa paras suomalainen räp-biisi Merryhaka soul. Rehellistä tilitystä ja härskiä samplaamista. Just sitä Rudya joka sytytti mut joskus fiilisteleen Vähäiset äänet -jätkiä. Tää levy on suomen Illmatic. Klassikko.

Huge Lucifer - Kalma

Hugen paras levy. Kun kuulin tän joku muutama vuosi sitten olin ihan vitun paskana siitä, kuinka olin täysin tietämätön näin lahjakkaasta räppäristä. Rigor Mortis saa mussa aikaan kylmät väreet. Klassikko.

Julma-Henri - AQF

MuistanJulma-Henrin ekan keikan vastavirta-klubilla Tampereella. Talo täyttyi ennakkolipun ostaneista jo kahdeksan aikaan. Puskettiin jollain maailman suurimmalla tuurilla parin kaverin kanssa sisään ja itse keikan aikana yleisö räppäsi jokaisessa biisissä täysillä mukana. Sanoitukset ja äänimaailma on niin tarttuvia ja vahvoja. Klassikko.

Pyhimys - Pyhimysteeri mixtape

Ainoa levy tällä listalla jossa ei oikeastaan ole mitään teemaa. Mä rakastan teemalevyjä. Vaikka Pyhi onkin helvetin kova mc, ei sillä oo yhtäkään levyä, joka vetäis tälle vertoja. Se nuori nälkäisyys ja tietynlainen keskeneräisyys muodostaa träkeille karhean pinnan josta on hyvä tarttua kiinni - ja fiilistellä helvetin oivaltavia riimittelyjä. Ja ne Laviksen biitit..aijai! Klassikko.


 
30.09.2009 15:19

No pistetään jotain suuntaa antavaa listaa.

Eino Antiwäkki - Kuoleman Bustaaja

Onhan se nyt aivan sairas levynen. Taustat ovat melko yksinkertaisia, mutta silti omalla tavallaan perseitä potkivia, ja no ensinnäkin vitut musiikista. Mun mielestä tässä on sitä parasta räppiä. Eskapismi in this shit. Lisäpisteitä tyylikkäistä kertseistä tai niiden puutteesta (Breakbiittijeesus) ja levyllä paljolti viljellystä tipauttavasta tarinankerronnasta. Ei yhtään filleriraitaa, paitsi ehkä Mafialife instru, mutta se toimii toisaalta hyvin siirtymänä bonusbiiseihin.

Julma-Henri ja Syrjäytyneet - Al-Qaida Finland

Ei tätä nyt jaksa turhaan selitellä. Soundtrack to my (teenage) angst.

Pyhimys - Salainen Maailma

Hyvin harkittu ja ajan kanssa työstetty klassikkoalbumi, jonka voi suuremmitta tuskitta kuunnella putkeen uudelleen ja uudelleen. Laadukkaat taustat ja onhan Pyhimys nyt (ainakin omassa mielessäni) aika laajalti tunnustettu ehkä suomen parhaimmaksi syvällisten aiheiden käsittelijäksi suomiräpin saralla.

Asa - Terveisiä Kaaoksesta

Pitihän se joku Asamasan levy tähän mahduttaa, kun sen verta pitkään on kuitenkin herran musiikillisia edesottamuksia tullut innolla seurattua. Muutama hieman vaisumpi raita ja muutama ehdoton klassikko, mutta mielestäni toimii hyvin kokonaisuutenakin.

Jumal Olo Lavis - Lyrikaalinen Bagebooli
Älyttömän kovat biitit ja useassa kohtaa hervottomat läpät. Monien muiden laatulevyjen joukosta kuitenkin se mieluisin Lavis julkaisu. + Jumalfiittaajina Pyhimys ja Eino.
_____________________________________________________________________________
Parhaimmista artisteista jäivät uupumaan vielä ainakin Huge L (Kalma), Laineen Kasperi (SSS), Joniveli (Hallittu Kaaos) sekä Heikki Kuula (PLLP), joiden parhaat levyt voisivat myös tälle listalle yltää. Ja kyllähän se Punainen Tiili olisi jo "nostalgia" arvonsa takia listalla, mutten sitä enää kuitenkaan juurikaan kuuntele. Topicissa on myös useita levyjä, joita olen melko myöhään heränneenä harmillisesti missannut.


 
30.09.2009 15:46, muokattu viimeksi 30.09.2009 15:47

Oon tällä hetkellä vähän vieraantunu räpistä, mut löytäsin ainakin seuraavat viisi. Käsittelen niitä sen kautta, mikä niiden henkilökohtainen vaikutus on ollut.

1. Avain - Punainen tiili

Aiheutti 11-vuotiaalle "poliittisen herätyksen" ja toisaalta mä löysin koko hiphopin ton levyn kautta. En tiedä oliko se just ton levyn ansiota, mut en oo vastaavaa löytäny. Kahdeksan vuotta myöhemmin mä opiskelen yhteiskuntapolitiikkaa yliopistossa ja räppään vieläkin. Levy soi nykysin vaan pari kertaa vuodessa, mut aiheuttaa vahvaa nostalgiaa.

2. Liikkuva lapsi - Hiekka ja Sumu

Tosi kypsä levy. Samaistumisen määrä artistin fiiliksiin, ajatuksiin, ongelmiin jne. on valtava. Taustat kestää kuuntelua. Biisit on kokonaisuuksia. Vähän sellanen illan viimenen levy mulle, ku toiset soittaa soulia.

3. Pyhimys - Salainen maailma

Tää tuli postis seuraavana päivänä, ku olin saanu todella kirpeet pakit. Toimii parhaiten ku keho ja mieli on herkimmillään - darrassa. Aika voimauttava levy. Ois saanu olla rososempi, mut noi on artistin valintoja.

4. Asa - Leijonaa metsästän

Vahva tyylimuutos ja comeback-levy. Tolla oli iso vaikutus omaan kirjoitustyyliin. Asan myöhemmät levyt on ehkä musiikillisilta ansioiltaan väkevämpiä.

5. Laineen Kasperi - Saatana saapuu sörnäisiin

Tää on jotenki elokuvallinen levy. Ei leffaa katota uudestaan joka päivä, viikko tai kuukausi. Kasperilla on ihan omanlaisensa kirjoitustyyli, ulosanti ja tyyli tehä biittejä. Kokonaisuus. Inspiroivimmat jutut on sellasia, joita mä en edes fiilistele, mut joiden nerouden tunnustaa mukisematta.


 
02.10.2009 20:15, muokattu viimeksi 02.10.2009 20:19

Omalta listalta ei varianssia paikkakuntien suhteen löydy, kohtuullisen Olari-painotteista. Ja koska en ossaa lopettaa viiteen annan myös KUNNIAMAININNAN viidelle muulle levylle.


1. Kehäkettu & Setä Koponen - EP
Olarilaista, ehdottoman maanalaista. Kehäketun skarpeinta riimittelyä tällä levyllä, jos vertaa esimerkiksi siihen ketun ja pp:n konsultteihin niin ei sitä yhtä paljon jaksa. Koposella vähintään yhtä hyvät läpät, ja siihen lisäks vielä oikeat fiitit ja aidot taustat niin tää levy kyllä saa multa ykkösmaininnan. 6 biisiä ja bonari-biitti on ihan tarpeeks, ei löydy mitään täytebiisejä, eikä multakaan lisättävää tähän analyysiin. Kuunteluun vaan.


2. Tuomio & Kone - Tuomio & Kone
Vähän vaikeeta perustella ja analysoida miks Tuomion & Koneen julkasu on vasta toisella sijalla. Kehäketun & Koposen EP toimii vaan hitusen jykevämmin, mutta Tuomio & Kone on niitä suurimpia legenda-levyjä jaksaa luukuttaa jokasessa tilanteessa. Tekstit on hiottuja ja kukaan ei voi vikistä ettei jätkien flow muka toimis.


3. Raimo - Räemix
No osaahan se Raimo räpätä. Räemixiä jaksaa kuunnella koko levyn skippaamatta yhtäkään biisiä, ja muutamat live-pätkät levyllä on hyvää ekstraa. Raimon "On sun kuuluvuustaajuudellasi"-levy oli myös loistavaa matskua, mutta vaikka Räemix vähän kokoelmatyylinen platta julkaisemattomista biiseistä onkin niin kyllä se silti vie pidemmän korren.


4. Kallio Underground - Pimeä Puoli
Aitoja rujoja räppejä ja synkähköä fiilistä koko levyllinen täynnä, eli ylös listalle. 2004 JKR on EDELLEEN se suomiräpin paras biisi. Komppaan Kostin Pimeän Puolen-analyysin viimeistä lausetta.


5. Jontti & Shaka - Rata-äänite
Rata-äänite oli itelle niitä vuoden 2007 kuumimpia levyjä, toimivat tekstit ja hyvät taustat. Muutaman biisin joutuu kuitenkin aina skippaan tältä levyltä, mut toisaalta levyltä löytyy loistavia yksittäisiä biisejä, joten joutuu nostaa vitoseksi listalle. (Siitä lautapelistä vielä erikseen arvostukset)

sijat 6-10:
Huge Lucifer - Kalma
SLT - Waikka Wäkisin
Raimo - On sun kuuluvuustaajuudellasi
Laineen Kasperi - Saatana saapuu Sörnäisiin
Rivot Rakit - Helleaalto
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Vaikeeta arvioida ja selitellä kovimpia levyjä, tähänkin postaukseen tais mennä tunti.


 
05.10.2009 12:35

Nyt pikasesti mietittynä oma lista näyttäs tältä:
1. Mac Bueno & Dj Tatc - Nollegee
Omasta mielestä ehkä parasta räbäytystä viime vuosina (2008 siis julkaistu..) Buenon flow toimii vitun hyvin joka biisussa ja läpätki on sitä hyvää keskitasoa Melkeen joka träkissä on myös hiton kovat taustat, ja Adebizin & Konnan fiittikin lämmiti kovasti yhdessä biisissä Myös 2 remixiä Kuumotus biisistä levyn loppu puolella on vitun kovia, molemmat alkuperäisen kipaleen kanssa !
2. Julma Henri - AQF
Yleensä en tämmösestä synkästä suomi räbästä tykkää, mut tää kyl soi vitun kovaa. Syy 1. Olen aika monessa asiassa aika lailla samaa mieltä Henkan kanssa.. Syy 2. Helkutin kovat taustat. Syy 3. Laineen Kasperin yms. fiitit toimii tosi hyvin
3. Kemmuru - Mite Se Teiä...?
Huippu biisejä alusta loppuun. Jälleen kerran aksimi on väsänny vitun kovat taustat, kuin myös sanoitukset. Ja jodarokki taas niinkuin yleensä aina, tälläkin kertaa on vaan yksinkertaisesti vitun kova. Ei tähän nyt muuta oikeen osaa sanoa, mahtava lätty tämäkin.

Ja sit perään lyhyesti:

4. Jodarok - Stabiili Asunnoton
5. Eino Antiwäkki - Rommialbumi v.1

btw. ei vvittu mistä te ton Serkkupojat - Tulitus tilitys tiputus ootte hankkinu ???


 
05.10.2009 16:09

1. Laineen Kasperi - SSS
Kiitän itseäni, että jaksoin tahkota läpi tarpeeks monta kertaa. Sen jälkeen ei paljon muuta kuukausiin kuunneltukaan, eikä platta kuulosta vieläkään loppuun kuluneelta

2. Joniveli - Hallittu Kaaos
Me likes! "...jos on valinnanvaraa, muttei oo varaa valita..."

3. Heikki Kuula - PLLP
Ei tästä enempää, kun "Tää maa on syntinen laulu, elämä vitsi, kuolema nauru..."
4. Asa - Terveisiä Kaaoksesta
Hieman vaikeutta valita minkä levyn Asalta tähän nappaa. Tältä löytyy niin monta suosikkia, että napautetaan tää tähän.

5. Steen1 - Ajatusrikoksia
Viidennen valinnassa oli jo todellisia vaikeuksia, nyt kun on sitä varaa millä valita. Stenkkaan ja juuri tähän levyyn se sitten pääty. Niin paljon on jätkän tekeleitä tullu kuunneltua, että pitää tänne listalle nyt yks levy tältäkin jampalta valita. "Sydän", "Marssi", "Yhtenä iltana humalassa" yms. siinä tarpeeks perustetta.

Vaikeeta oli. Muita listasijoituksesta kilpailleita:
Pyhimys&TPH - Arvoitus koko ihminen
Llapsi - Hiekka & Sumu
Pyhimys - Salainen Maailma
Solonen - Harmaanaaman kirous
Näkökulma - Elä unelmaa tai kuole mukana
Leijona - Viinaa, huumeita ja väkivaltaa
Avain - Punainen tiili
Huge L - Touche
Steen1 - Runoja kontrollihuoneesta
Asa - Via Karelia

Että näin.


 
07.10.2009 19:05

Pistetääs omaa listaa jatkoksi, elikkäs..

1. Eino Antiwäkki - Armeija Vie Miehen Elämän

Törkeän kova levy kaikin puolin. Randomilla minkä tahansa biisin valitseminen voittaisi monen levyn parhaan biisin. Biisit Syntymä, Kukaan Ei Välitä ja Sensei pakko nostaa esiin. Se riittäköön perusteluiksi.

2. Pyhimys - Salainen Maailma

Harvoja suomalaisia levyä, jossa ihan vakavasti otettaville teksteille saadaan myös hyvät taustat. Lähes poikkeuksetta biitit kusee ainakin jossakin määrin tämän tyyppisillä levyillä, mutta sen kerran sitten kun ei kuse, on lopputulos erinomainen. Levyn voi kuunnella (lähes) skippaamatta träkkiäkään ja loistavia biisejä löytyy lukuisia. Erityismaininta vielä levyn tunnelmalle,joka pysyy hyvin kasassa. Teksi ja sylky puolihan Pyhimyksellä on aina tulta. Mä En Rakasta Sua kipale nostettakoon esiin tältä levyltä parhaaksi.

3. Armo Murha - Eutan Asia

Aivan helvetin hauskoja ja nokkelia läppiä levy täynnä. Biitit on hyviä ja Armon flow on aivan hillitön. Hienoa, että tälläisiäkin levyjä / artisteja löytyy Suomesta. Levyn intro, Murhasta Tuli Totta on, on selkeä suosikkini ja varsinkin toinen verse pistää kerta toisensa jälkeen repeilemään.

4. Arkullatanssija - Vääristymiä

Levy täynnä helvetin hienoa tekstiä suht hyviin taustoihin. Monesti tullut muutaman oluen jälkeen kuunneltua levy ja fiilisteltyä. Vaikea perustella / puolustella syitä miksi juuri tämä levy olisi parempi kuin joku toinen, koska oma mielipide tulee hyvin pitkälti juurikin niistä fiiliksistä mitä levy herättää kuunneltaessa. Mistä ne fiilikset sitten tulee, en tähän hätään tarkalleen osaa kertoa. Mutta ehdottomasti vahvin syy kyllä löytyy tiukoista lyrikoista.

5. Skandaali - Putkaradio

Itselleni aina uponnut sanakikkailut ja tässä levyllä siinä on mielestäni onnistuttu parhaiten kokonaisuutena. Ei todellakaan mitään syvällistä settii, vaan juurikin biisi biisin perään tietystä aiheesta hienoa sanakikkaa. Parhaana biisinä ehdottomasti Hautajaismusiikki, joka rokkaa poikkeuksellisesti muutenkin kuin vain sanakikkailu mielessä.

Paljon jäi artisteja (mm. Asa,Steen, Don P,Eetee,Huge L) pois listoilta, joita kuuntelen säännöllisesti ja aika huolellakin, mutta heitä vaivaa levyissään juurikin tuo muutaman biisin kirous, johon on valittu jotain aivan käsittämättömiä taustoja, jota ei vain voi kuunnella.

Edit. Ulkoasua vähän yritetty kaunistella.


 
07.10.2009 20:10, muokattu viimeksi 07.10.2009 20:25

1. Ruudolf - Doupeimmat jumala seivaa
2. Ruudolf - Born in the U.S.A
3. Silkinpehmee - Kalevan poika
4. Asa - Terveisiä kaaoksesta
5. Ruudolf - Semihotruudolf-Megamixtape

Näin tääl! Ruudolf kingi.


 
12.10.2009 00:23

1. Asa - Terveisiä kaaoksesta
Tällä levyllä Asa löysi täysin oman näkökulman suomiräppiin, tällaista ei ollut kukaan muu tehnyt ennen (vaikka Leijonaa metsästän jo sitä enteili) eikä oikeestaan jälkeenkään (Asan seuraavat levyt on myös olleet tiukkoja, mutta toistaa jo vähän liikaa samaa kaavaa).

2. Pyhimys & Timo Pieni Huijaus - Arvoitus koko ihminen
Ehkä koskettavin suomiräppilevy ikinä, arkielämän kokemukset ja syvällisempi filosofinen ja yhteiskunnallinen pohdiskelu yhdistyy saumattomasti. Biitit myös erittäin toimivia, ei mitään liian kokeellista ja kimaltavaa, vaan musa tukee sanomaa viemättä siltä liikaa huomiota.

3. Hannibal & Soppa - Pahat viinit
Suomalaisen G-funkin ehdoton mestariteos. Biitit on läskejä ja rullaavia, lapinmurre sopii löysään funkkiin kuin hiili hankoon, ja vaikka levyn aihepiiri on aika kapea (köyhäilyä ja päihteiden käyttöä), niin siitä saadaan yllättävän paljon irti osuvilla lyriikoilla ja terävällä huumorilla.

4. Mariska - Memento mori
Ekalla levyllä Mariska harrasti ehkä vähän liikaa ihmissuhdetilitystä, mutta tokalla levyllä on hieno tasapaino pohdiskelun, biletyksen, tilityksen ja pössyttelyn välillä. Biiteissä on hyviä triphop- ja drum'n'bass -koukkuja, ja kielenkäyttö sekä biisien aiheet on monesti aika kaukana suomiräpin valtavirrasta, mikä on pelkkää plussaa.

5. Ritarikunta - Sanat tavaraa vastaan
Tää oli mulle oikeestaan eka suomiräppilevy, missä sekä sanoitukset että biitit kuulosti omaehtoisilta ja mietityiltä, eikä joltain ulkomaiselta räppäriltä baitatuilta. RK:n eka levy oli vielä jotenkin hapuilua, kolmas levy on oikeastaan ihan yhtä hyvä kuin Sanat tavaraa vastaan, mutta mä valitsin kuitenkin tämän, koska tässä on enemmän sanomaa ja enemmän dubbia. Dubbia ei ole koskaan liikaa!

Aika monta levyä piti tosta top 5:stä karsia, mun top 6-15 näyttäis about tältä:

6. Jontti & Shaka - Rata-äänite
7. Avain - Punainen tiili
8. Kapasiteettiyksikkö - Susijengi
9. Notkea Rotta - Itä meidän
10. Ritarikunta - Kroonisesti akuutti
11. Asa & Toverit - Via Karelia
12. Kemmuru - Kehumatta paras
13. Mariska - Suden hetki
14. Huge & Mode - Seministit
15. Konvehdinmussuttajat - Älä mussuta


 
12.10.2009 02:32, muokattu viimeksi 12.10.2009 02:36

1.A04 - Kovalla Maalla
Ei yhtään skipattavaa biisiä, täydellinen kokonaisuus. Biitit oli kovinta MGI:tä (+ tietty muiden tuottajien biitit), räpit mainiot, fiitit kovat, toimii!
2.Kymppilinja - Kaupunkilapset
Tätä levyä on tullu fiilistelyy kauan, en vielkää oo kyllästynyt. Jotkut vihasi näitä laulukertsejä, mulle ne toimi aina. Tuotantopuoli on myös kunnossa ja räppärit on hyviä.
3.Aste - AD/HD
Parasta Astetta mitä on, todella hyvä kokonaisuus. Kovat biitit & räpit.
4.Avain - Punainen Tiili
Monet sanoo tätä suomen parhaimmaks räppilevyksi, ehkä se näin onkin. Loistava meininki ja monet biisit saa vieläkin mun ihon kananlihalle.
5.Cheek - Kasvukipuja
Rakastakaa tai vihatkaa mut tää levy on kova! Todella ahkerasti tehty levy mun mielestä, toimii kaikinpuolin.


 
12.10.2009 19:38

1. Asa - Loppuasukas

"Meidän jälkeen ei kukaan ole tuleva..." Paras räpäytys levy jonko olen koskaan kuullut. Loistavia taustoja ja Asamaisen nokkelia lyriikoita. Edelliseen albumiin verrattuna helpommin tajuttava, koska levyllä on selkeä teema. Ei yhtään skipattavaa kipaletta ja jaksaa kuunnella aina uudestaan ja uudestaan. Runoilijanarsissista kansallislaulu!

Stepa - MC

Ensimmäinen suomalainen räppilevy, joko uppoaa valtavirralle ja josta ei räppinörtitkään löydä pahaa sanottavaa. Ovela ja omintakeinen huumori sekä läpät. Pitää ehkä vaan hyväksyä, että ei sitä Julmaa-Henriä sieltä NRJ:ltä tule, mutta Stepassa olis ainesta...

Julma-Henri - Al-Qaida Finland

AQF:lla on aivan oma tunnelmansa, joka vielä säilyy hienosti läpi levyn. Levyn ainoa heikkous on hieman itseään toistavat lyriikat, mutta Henkan asenne korjaa kaiken. Toisessa tälläsessä ei olis enää mitään ideaa ja AQF:in viimeinen kipale antokin jo toivoa artistista, jolla on oikeasti mielipiteitä ja ajatuksia maailmasta noin yleensäkkin.

Muita niin selvästi hyviä albumeja ei nyt tule mieleen. Toki Kasperi Laineen molemmat, Pyhimyksen pari uusinta ja Asan muut albumit voisivat kans nousta tälle listalle. Ja monimoni muukin albumi!


 
13.10.2009 02:21

Siirry: 
Siirry sivulle: 12/ Seuraava


Copyright © Basso Media 2010 | Site by Robot