paras levy ei voi olla mikään muu kun eka levy. se on lähestulkoon täydellinen levy. en oo viä jenkeistä kuullu yhtä täydellistä levyä, parhaat biisit tossa on nää legendat: shame on a nigga, da mystery of chessboxin', C.R.E.A.M., method man, protect ya neck.
muita levyjä en oo kuullu läheskään niin paljoo ku tota ekaa, mutta kuulemani perusteeleen ne on ollu hyvin paljon huonompia. mutta ei sillä ettei niistäki mestariteoksia löytyisi. kokonaisuutta katsoessa ne jää Enter:istä kauas taakse.
Vaikka en yksityiskohtaisesti ole tutustunut muitten wu-jäsenten materiaaliin, mutta silti voin sanoa että ol' dirty vanhalla matskullaan (enter the 36champers: the dirty version, nigga please) ajaa muut syvälle maan rakoon. suuri pettymys on kuitenkin uusin levy trials and tribulations on russell jones (nimi voi olla päin helvettiä). ei melkein yhtään uutta kappaletta ja ja ne jotka oli uusia oli perseestä.
herran uudempiin systeemeihin joissa hän esiintyy nimellä dirt mcgirt en ole tutustunut, uskoisin että huonompaan suuntaan menossa.
hyvänä kakkosena on method man mestari teoksellaan tical.
hehm, outoa että molemmat mielestäni parhaat wu-jäsenet eivät taida enää ees olla wu-jäseniä.vai onko se method manin eroaminen jo varmistunut, siitähän oli puhetta tossa taannoin.
