Omasta mielestäni osastossa ”Työsuhdeasiat” on kattavasti käsitelty työsuhteen osa-alueita ja työnantajalle kuuluvia velvoitteita. Esimerkiksi työsopimuksen osalta on selvitetty työsopimuksen tekemistä ja sen vähimmäissisältöä, työsopimuksen kestoa, työsopimuksen päättämistä ja työtodistuksen antamista. Tarjolla on malleja mm. työsopimuksesta ja työtodistuksesta.
Työsuojelupiirien sivuilta on myös saatavissa erilaisia työsuhteeseen ja työsuojeluun liittyviä oppaita, kirjallisuusluetteloita ja lomakkeita. Sieltä löytyy mm. pienyrityksille suunnattu opas “Pienyrityksen työympäristö tuloksen tekijänä”, jossa käsitellään työsuhdeasioiden hoitamista. Oppaita saa maksutta sähköisessä muodossa, ja osa oppaista on tilattavissa työsuojelupiirien julkaisumyynnistä. Saatavilla on työsuhteeseen liittyviä valmiita lomakepohjia, kuten esimerkiksi työsopimus usealla eri kielellä, palkkalaskelma ja malli työtodistuksesta.
Työsuojelupiirien internet-sivuilla on luonnollisesti ohjeita työsuojelutoiminnasta sekä työpaikoilla esiintyvistä vaara- ja haittatekijöistä ja niiden ehkäisemisestä. Lisäksi on hyödyllisiä linkkejä muillekin työturvallisuussivuille.