Kerron hieman itsestäni. Olin pitkään ollut kukkaselta toiselle lentävä ampiainen – impulsiivinen ja välinpitämätön. Kukat muuttuivat tylsiksi, kun niillä ei ollut enää mitään annettavaa. Sitten tapasin jumalattaren. Seksikkäintä hänessä oli se, että hän ei tiedostanut kauneuttaan. Aikaa kului ja kului, hänestä kypsyi itsensä tiedostava nainen ja en aio vähätellä omaa osuuttani tässä prosessissa. Kehuin hänen ulkonäköään ja hivelin myös muutenkin hänen itsetuntoaan ja olin hänelle MPP (Maailman Paras Poikaystävä). Huom! En siis mikään sylikoira vaan kulkuri kaunottarelle. Tietämättäni kuitenkin pohjustin suhteemme tuhoa.
Eilen, lukemattomien päivien ja kuukausien yhteisolon jälkeen kuulin kaikki kliseet. Ei se mitään jos olisin kuullut vain yhden tai kaksi, mutta KAIKKI. Parhaimmisto:
1.”Ei se johdu sinusta vaan minusta.” Siis mitä vittua? Jos se johtuu sinusta niin tapa itsesi tai mene hoitoon, mutta älä pane suhdetta poikki!
2. ”Tarvitsen aikaa itselleni” Hienoa. Minä tarvitsen aseen.
3.”Voidaan silti olla ystäviä” Tämä on kaikista riemastuttavin. Jätetään takaportti auki, jotta voidaan hiipiä takaisin toisen elämään silloin kun tupa on jo täysi. Jos Suomessa suljettaisiin kaikki takaportit, niin emme johtaisi maailman itsemurhatilastoissa. Sitten joku meteoriittiseksuaalihinttari tulee Malibu beach-pullo kädessä komppaamaan, että totta kai voitte olla ystäviä. Tietysti. Voin myös naida taskulamppua, josta on poistettu paristot. Jälkimmäisellä tempulla on tosin suurempi todennäköisyys saada valoa elämään kuin olemalla ”ystävä.” Oikeastaan tällaiset ystävät eivät saa edes kunnon ystävän statusta. Ei hän sinulle tule avautumaan huolistaan, mikä sinänsä taitaa olla koko diilin positiivisin puoli. Ja onhan yhtälö ”EX=ystävyys” joskus saatu toimimaan, mutta olen myös nähnyt albiinoleijonan. Luonnonoikut kiehtovat hetken, sitten ne alkavat oksettaa.
Takaisin aiheeseen. Hän tuli luokseni eilen ja kierteli ja kaarteli kuin sokerihumalassa oleva terroristi Boeing 747:n ratissa. Olin pellenä jopa siivonnut asuntoni huippukuntoon, koska uskoin että luvassa on vähän sovintoseksiä, parhainta parhautta, kyllä te tiedätte. Niin ei käynyt. Muistan, kun vuosia, vuosia sitten siivosin jouluna koko talomme, koska odotin niin innoissani joulupukkia. Pukki tuli, konttasi ja oli vitun kännissä. Ihmettelin, että miksi pukilla on niin paha olo. Äiti ei ihmetellyt ja seuraavana yönä isä nukkui sohvalla. Eilinen pukki ei ollut kännissä, mikä teki kaikesta vain vaikeampaa.
Sain suhteemme päättymisen kunniaksi lahjan - maatuskan (puunukke, jonka sisältä paljastuu pienempi nukke). Ensimmäinen nukke oli erittäin kliseinen, sillä oli vittumainen hymy ja se sanoi ”ollaan vain ystäviä”. Seuraava nukke näytti minulle keskisormea ja kutsui itseään vitutukseksi. Taas pienemmällä nukella oli goottimeikit kasvoillaan ja hän kutsui itseään ahdistukseksi. Sen sisältä paljastui raivostunut nukke ja sen sisällä ei ollut enää nukkea vaan pienen pieni käsi ja suurennuslasilla huomasin, että se on murtunut ja verinen. Ottaisin vaikka kuukauden välein pienimmän maatuskan, jos minun ei olisi koskaan tarvinnut avata suurinta.
Mielestäni kaikkien extremetemppuilijoiden, esimerkiksi Iiro Seppäsen kannattaisi kokeilla pitkää parisuhdetta. Jutun koukku siinä, että kun on ollut pidempään yhdessä, unohtaa jo sen jätetyksi tulemisen vaihtoehdon. Sitten kun se iskee, voi pojat: IT’S EXTREME! Olisin eilen voinut nousta kehään parhaassa kunnossa olevan Mike Tysonin ja Muhammed Alin kanssa ja hakata heidät sairaalakuntoon. Jälleen kerran, olisin kuitenkin mieluummin ottanut Rockymaisesti 12 erää turpaan ja huutanut rakkaani (nyk. nimeltään huora) nimeä, jos siihen olisi ollut mahdollisuus.
Nyt olen kirjaimellisesti ja henkisesti krapulassa, ulkona sataa ja kaikki tuntuu olevan vailla merkitystä. Eilen aamulla tunsin olevani kova jätkä hyvällä itsetunnolla, tänään aamulla en pystynyt ahdistukseltani hengittämään.
