Kauan kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...
Tähtien sota (engl. Star Wars) on amerikkalaisen elokuvaohjaaja George Lucasin luoma kuuden tieteiselokuvan sarja, joka on lajityyppinsä kuuluisimpia teoksia ja on saavuttanut kulttimaineen.
On hälyttävää, miten pihalla nykynuoriso on, kun kyseessä on
the greatest story ever told, Tähtien sota. Joka toisen tapaamani uuden ihmisen kanssa joudun joko maratoonaamaan alkuperäistrilogian läpi (koska he eivät sitä ole nähneet) voidakseni edes harkita hengaavani heidän kanssaan, tai mikä pahempaa, perustelemaan Tähtien Sodan paremmuutta esimerkiksi johonkin vitun Star Trekkiin verrattuna ja päätymään lopulta hautaamaan jonkun takapihalleni, koska hänen uskonpuutteensa häiritsi minua. Huolestuttavaa on myös se, että 90- ja 2000-luvulla kasvaneet ovat tavallisesti nähneet Tähtien sodista
vain umpisurkeat episodit I-III, mikä taasen antaa lapsiraukoille täysin vääristyneen kuvan kulttuurihistorian kohokohdasta, joka vieläkin odottaa vertaistaan. Tämä taasen on pahempi kohtalo kuin olla näkemättä elokuvia ollenkaan. Miksei tämä paska ole koulujemme opetussuunnitelmissa?
Olin viisi vuotias, kun isäni pakotti minut ensikertaa katsomaan Uuden toivon, kun itse olisin mielummin jäänyt pelaamaan Super Nintendoa. Turha sanoa, että olen tästä isälleni ikuisesti kiitollinen, eikä elämäni tuon iltapäivän jälkeen ollut enää entisensä; turha myöskään sanoa, että samainen iltapäivä sinetöi kohtaloni limudiskojen seinäruusuna. Siitä huolimatta Tähtien sota on niitä harvoja asioita, joihin jaksan vielä suhtautua samalla intohimolla kuin alakouluikäisenä, ja oikeastaan suuremmallakin, sillä vasta aikuisiällä olen oppinut todella arvostamaan trilogian kypsempiä nyansseja, ja edelleenkin huomaan elokuvissa joka katselukerralla jotakin uutta, tai uuden näkökulman tarkastella vanhaa. Ajan hammas on osoittautunut voimattomaksi Tähtien sodasta huokuvan silkan taikuuden edessä: alkuperäistrilogian nukke- ja pienoismallitehosteet ovat edelleen todellisemman oloisia kuin uudemmissa filmeissä nähdyt CGI-hirvitykset, eivätkä elokuvien teematkaan ole ohimenevää sorttia.
Ystävyyttä, petoksia, sotaa, rakkautta, tyranniaa, uskontoa ja moraalia - kaikkea tätä, ja muuta, käsitellään elokuvissa, joissa kuin kirsikkana kakun päällä on vieläpä robotteja, valomiekkoja ja bikinipukeisia naisia. Ja silti tästä kaikesta ollaan yhä enenevissä määrin autuaan tietämättömiä; sydämeni särkyy, kun jouduin kirjoittamaan topiciin Tähtien Sodasta vittu wikipedia-lainauksen.
Tässä topicissa
(i) haukumme kilvan episodeja I-III
(ii) haukumme 1997 CGI-efektein pilattuja alkuperäiselokuvia
(iii) emme mainitse Holiday Specialia sanallakaan
(iiii) valittelemme Boba Fettin
pussy ass -kuolemaa episodissa VI (haista dotork vittu)
(iiiii) nörttäämme ihan vitusti.
Tässä vielä kuva Rancorista luomaan tunnelmaa:

Olkoon voima kanssanne.