Täytyy sanoa että itsenikin tämä yllätti varsin positiivisesti ainakin näin kahden ekan jakson perusteella (loistava veto pistää kaikki jaksot nettiin). Odotukset olivat todella alhaalla ja veikkasin ettei Suomessa pystyttäisi tämäntapaista sarjaa millään tavalla hauskaksi tekemään, ovathan Itsevaltiaat ja vastaavat olleet kauttaaltaan aikamoista skeidaa, mutta yllättäen Pasilassa on onnistuttu välillä oikein hyvin. Lähinnä dialogi ja ääninäyttely vakuuttavat, sarjaa on yllättäen suorastaan ilo kuunnella. Huumorinkin puolella selvästi parhaiten toimii juuri esim. Pöystin ja Repomiehen sanailu.
Ei ehkä mikään erityisen ihmeellinen sarja kokonaisuutena, mutta jo kaksi ensimmäistä jaksoa ovat saaneet aikaan muutamia ihan kunnon repeämisiä, mikä sinäänsä on jo oikein kunnioitettava saavutus kotimaiselta animaatiosarjalta. Toivottavasti jatkossa saadaan dialogia hiottua vieläkin iskevämmäksi, tällaisenaankin se on jo oikein nautittavaa kuunneltavaa. Kuten sanottua, loistava darrapäivien pelastus.