2011 olen katsonut yhden 2011-leffan ja sekin vasta joulun alla tuo Le Havre tosiaan. Kaurismäen maailmaan on aina mukava uppoutua ja minimaalisella deadpan-ilmaisulla toteutettu offbeat-huumori on aina parasta. Ei tämmöstä kamaa vaan tee kukaan muu. Hieno mies vaikkei tää nyt ehkä ihan parhaimpiensa tavoin kolahtanut. Loppu tökki vähän itellä tosin, oliks tää nyt vaan joku simppeli hyvä karma, tee hyvä teko ja sullekin tehään hyviä tekoja -juttu vai oliko tossa jotain diipimpää?
Toki sit noista Suomeen vasta tänä vuonna rantautuneista nähny ainakin Black Swanin ja True Gritin.
Black Swanissa toteutus hipoi teknisesti lähes täydellisyyttä, ja siihen Portmanin hahmon maailman kasvavaan paranoiaan pääsi aika syvällekin sisään, mutta samaan aikaan vaikutus oli jotenkin etäännyttävä, en tuntenut juurikaan empatiaa, lämpöä tai muutakaan ketään hahmoa kohtaan, ja jotenkin tuo tosi puhtaasti toteutettu ja kliininen ulkoasukin etäännytti tästä, eli jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Tavallaan jännä kontrasti The Wrestleriin, joka taas tuntu tosi simppelisti toteutetulta, mutta raffilla tavalla sielukkaalta. Ymmärrän BS:n suitsutuksen, mutta itelle ei miksikään ihan suurimmaksi henkilökohtaiseksi suosikiksi noussut.
True Gritissä edellään vähän samaa osastoa, eli diggasin, mutta tekijöiden fanina tää meni enemmän Coen-bandwagonin kyydissä, kuin vahvasti omilla jaloillaan No Countryn tai imo vähän nukutun A Serious Manin tavoin seisovana pläjäyksenä. Näin ainakin eka kierroksella, hyvä leffa, mutta en muista tätä mistään erityisestä jutusta, vaan enempi vaan uusimpana Coen-leffana.
Kaiken kaikkiaan kaikki about 4 tähden leffoja itelle kaikki 3 vaikka hyvin eri syistä, Le Havren varmaan mieluiten katsoisin uusiksi. Pitäs skarpata kyllä muunkin valikoiman kanssa, säälittävä määrä, mutta tulee vaan tsiigattua vanhaa kamaa enempi, minkäs teet.
