Sori muutenkin hirveesti, että annoin oman mielipiteeni jonkun esikuvasta.
Mua ei juurikaan liikuta biiseistä tulevat palautteet niin kauan, kun en itse ole osallistunut niiden tekoon ja kommentit pysyvät asiallisina. Jokaisesta edes hieman perustellusta kommentista olen kiitollinen ja kaikille suotakoon sananvapaus boardin moderoinnin rajoissa. Jäbä haistattaa maistissa vitut artisteille, vaivautuu etsimään Googlen kuvahaulla kuvaa Cheekistä Nelosen Buusterissa ja seuraavassa viestissä vittuilee/asettelee sanoja mun suuhun (sinua harmittaa, muu media ei huolisi jne). Odotitko, että saat tällaisista näpräilyistä kiitosta? Et ainakaan multa. Olihan siellä toisessa viestissä kuitenkin kahden lauseen verran palautetta myös biisistä ja tässä uudemmassa viestissä lisää, joten kiitoksia niistä!
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ja sitten nimimerkki kimarrin jälkimmäisestä viestistä tuli mieleen yksi asia (tämä ei siis ole mikään vastaus omaan argumentointiisi eli ei herneitä, kiitos). En edelleenkään ole esimerkiksi tämän biisin tekijä enkä tiedä mitä tällä on haettu, mutta jokainen voi kuulla lyriikoista, että
Ei pahalla, mut tahallaan -biisit ovat raflaavia. Mitä luultavimmin niillä halutaan herättää keskustelua ja siinä samassa myös pitää itse hauskaa studiossa. Kun kyseessä on vain nettilevitykseen tarkoitettu ilmainen biisi, jolla samplataan kasaripoppia eikä tämä ole menossa millekkään viralliselle julkaisulle, niin miksi monet suhtautuvat tällaisiin träkkeihin kuin Herrasmiesliigan pitkäsoiton ensimmäiseen singleen? Eli hyvin vakavasti?
Sen tietysti ymmärrän, jos kappale ei viihdytä millään tasolla, kuten moni on tässäkin topicissa jo kokenut. Mutta liian usein näitä bonareina julkaistavia ralleja lähdetään vertailemaan levyllä julkaistuun materiaaliin - tarkemmin harkittuihin kokonaisuuksiin. Mun mielestä olisi hauskaa, jos suomalaiset räppärit tekisivät ihan vain huvin vuoksi lainabiitteihin enemmän sessareita ja niitä osattaisiin arvostella sellaisinaan - viihteenä, ei vakavastitehtynä biisinä isolla B:llä. Luulisin, että moni isompi artisti jättää jengin palautteen tietäen tällaiset biisit kovalevylle.
Nämä DIIPIT pohdiskelut koskee suomiräppiä ihan yleisesti, ei vain tätä biisiä. Kiitti palautteista ja keep it coming.