Kuuntelen tässä näitä kahta naista jotka ovat päättäneet tykästyä kaupunkien meluun. Heidän mielestään on erilaista melua, ja heitä harmittaa että melua mitataan pelkästään negatiivisena asiana. Kaupunki melu, anteeksi ääni voi muka olla heistä hieno asia.
Oli se äänimaailma minkälainen tahansa niin kyllä asia nyt vaan on niin että ihmisen pää ei kestä sitä loputtomiin. Liian pitkään liikaa desibelejä tarkoittaa lopulta sitä että pää kyllä hajoaa. Oli ääni sitten teknoa tai jazzia tai autojen ääniä tai ihan mitä tahansa muuta.
Minusta on tyhmää keskustella tällaisesta aiheesta. Vaikuttaa että näillä kahdella naisella on 40-kriisi ja heitä vain kismittää jokin elämässä yleensä. Okei, tuo kommentti meni överiksi mutta jokainen tajuaa mistä on kyse. Ihminen tarvitsee hiljaisuutta, se on fakta. Hiljaisuus saattaa aluksi tuntua pään räjäyttävältä kokemukselta kaupunkilaisesta mutta siihen tottuu ja sitä tarvitaan.
Aiheesta keskustelu on turhaa radiossa. Kyllä kaupungin melu on hieno asia mutta jos äänet ovat mekaanisia, eikä ihmisten elävää keskustelua niin olisiko ihmisten sosiaalisuudessa vika? Minusta tärkeämpää olisi keskittyä katselemaan ihmisiä silmiin, eikä kävellä katsoen omia kengänkärkiä. Ehkä jonain päivä uskallamme jopa avata suumme tuntemattomille. Sinä päivänä kaupungin melusta tulee mielenkiintoista.
Anteeksi Basso mutta minusta tämä haastattelu oli pohjanoteeraus. Muuten pidän hikisestä iltapäivästänne.
