Yhdyntätalous

Teksti Perttu Häkkinen, kuvat LL Cool Meri & Jüüstin Berber / Eurotalent

Perttu Häkkinen tapasi hollantilaisen seksituristin Joostin ja selvitti rahasta naimisen kulurakenteet.

Monille meistä yhdyntä on lahja: fyysisesti vahva ja henkisesti sitova suorite kahden tai useamman toisiinsa mieltyneen yksilön välillä. Tämä moderni romanttinen tulkinta seksistä ei ole kuitenkaan kokonaisvaltainen saati sitten historiallisesti tyhjentävä.

Kyseessähän on suvunjatkamiseen tähtäävän toiminnan ohella myös eräs tunnetuimmista kulutushyödykkeistä ja vaihdantatalouden ehdoton klassikko. Jos rahalla ei kerran pääsisi laittamaan, ei varmaankaan puhuttaisi maailman vanhimmasta ammatista. Kyseessä on luonnollisestikin kielikuva, eihän huoraaminen toki metsästystä tai keräilyä edellä.

Arkaainen jopi se kuitenkin on, varhaisimmat ilolintuja koskevat säädökset löytyvät kuningas Hammurabin lakikokoelmasta 1760-luvulta eaa.

Edistyksellisessä ja ahneessa Hollannissa prostituutio on ollut hyväksyttyä keskiajalta saakka. Paikallisten viihdetaiteilijoiden tarkkaa lukumäärää on paha antaa, mutta heitä on paljon. Ainakin yli 25 000. Kaikkiaan maan seksibisneksen liikevaihdon arvioidaan pyörivän vuosittain miljardin dollarin hujakoilla.

Se on paljon rahaa.

Millaiset miehet pitävät yhdyntätalouden mutterit rasvassa? Ketkä laittavat leivän kurtisaanien suihin?

Etelähollantilaisen paritalon oven avaa keski-ikäinen mies. Hänen ovaalinmuotoisia kasvojaan peittää sinertävänharmaa parransänki. Tummat silmät ovat lempeät ja hivenen vetiset. Ulkomuodoltaan mies on huoliteltu, ruumiinrakenteeltaan solakka ja käytöstavoiltaan alleviivatun korrekti.

Arkkitehtitoimistossa työskentelevä Joost on seksinostaja. Hän on elänyt koko aikuisikänsä symbioosissa yhdyntätalouden kanssa.

Joost ohjaa minut kodikkaasti valaistuun olohuoneeseen, jota reunustavat tummaa puuta olevat kirjahyllyt. Käymme pöydän ääreen, hän kaataa punaviiniä pikareihin.

”Ensimmäinen seksikokemukseni tapahtui, kun olin yksitoista. Neljä vuotta vanhempi tyttö otti minulta suihin. Olin kuitenkin liian viaton ymmärtämään, mitä todella tapahtui”, hän aloittaa.

”Olin nuorten poikien tapaan hyvin kiimainen ja 13-vuotiaana aloin pyöriä seksiteattereissa. Noihin aikoihin lainsäädäntö oli vielä erilainen ja teattereissa näytettiin myös sadomasokismia, eläimiinsekaantumista ja lapsipornoa. Vakioasiakkaat olivat klassisia tyyppejä: vanhoja miehiä, jotka vetivät käteen rusehtavien sadetakkiensa suojissa.”

Kankaalle heijastetut levottomat kuvat kiihottivat nuoren Joostin aisteja. Hänkin halusi osansa.

”Kävin usein kalassa naapurissa asuvan vanhemman kaverini kanssa. Hän kertoi käyvänsä huorissa ja houkutteli mukaan. Menimme Haagin kuuluisalle Poeldijksestraatille ja tapasimme eteläamerikkalaisen huoran. Otimme huoneen, hän pesi kullini, otti suihin ja antoi panna. Lauettuani huuhtelin munani lavuaarissa, maksoin ja häivyin. Se oli toteen käynyt unelma.”

Kohtaamisesta alkoi nuoren miehen elämässä varsinainen huoraralli.

”17-vuotiaana aloin käydä seksiklubeilla pari kertaa kuukaudessa”, Joost muistelee.

”Ne olivat tavallisen näköisiä taloja esikaupunkialueilla. Koputin oveen, madame tuli avaamaan ja esitteli tytöt. Tunti maksoi 100 guldenia (n. 50 euroa) ja 25 guldenin lisämaksusta sai nussia ilman kortsua. Elettiin 80-luvun alkua, eikä AIDS ollut Hollannissa vielä ongelma.”

Kuinka monta kertaa Joost sitten hakeutui huolimattomien naisten seuraan?

”Mahdotonta sanoa. Satoja. Ainoa tekijä, joka rajoitti huorissa käyntiäni, oli rahapula. Elin nimittäin viikkorahoilla ja pienillä ansioilla, joita sain lehtiä jakamalla.”

Välillä Joostin elostelu katkesi kausittaisiin seurustelusuhteisiin.

”Seurusteluaikoinani en käynyt bordelleissa. Silti suhteeni kuivuivat aina siihen tosiasiaan, että olin tyttöystävieni mielestä liian pervo.”

Tiesivätkö tyttöystävät Joostin taipumuksista?

”Eivät. Toki he aina kysyivät, mistä olen kokemukseni hankkinut. Jos he olisivat tienneet, he olisivat käyttäneet rehellisyyttäni minua vastaan.”

70-luvulle saakka tyypillinen alankomaalainen prostituoitu oli keskieurooppalainen, alemmasta sosiaaliluokasta tuleva nainen. Hollantilaismiesten Kaakkois-Aasiaan tekemät peitsimatkat kuitenkin muuttivat tilanteen: filippiiniläis -ja thaimaalaisyttöjä alkoi virrata maahan. Yhteiskuntatieteilijät tapaavat nimittää kyseistä muuttoliikettä ”ensimmäiseksi aalloksi”.

Joostin kotikaupungissa toimi aasialaisia sulottaria välittävä escort-palvelu.

”Erosin pitkäaikaisesta tyttöystävästäni ja aloin soitella lehdistä löytyviin numeroihin. Aasialaisissa naisissa minua viehätti ystävällisyys ja tietty tyttöystävämäisyys. Sekä tietysti heidän tapansa harrastaa seksiä. Siinä oli jotain intiimiä ja hoivaavaa.”

Joost pyörittelee palavaa savuketta sormissaan.

”Hollantia pidetään pornomaana, mutta se on harhaa. Ihmiset toki tietävät, että seksiä on täällä kaikkialla, mutta he eivät halua olla sen kanssa missään tekemisissä. Naisten emansipaatio on mennyt siihen suuntaan, että he pitävät itseään liberaaleina vaikka tosiasiassa ovat ahdasmielisiä ja saarnaavia. Esimerkiksi indonesialaiset naiset ovat seksin suhteen täysin toista maata vaikka tulevatkin vanhoillisesta kulttuurista.”

Kun Joostin ahkerasti tukema escort-palvelu lopetettiin vuonna 2003, hän päätti reissata reiden perässä Indonesiaan.

”Kävin legendaarisella Stadium-klubilla ja kokeilin pari kertaa prostituoituja, mutta petyin pahasti. Toinen alkoi kysellä kymmenen minuutin panemisen jälkeen, että ‘Mikä vikana? Meneekö vielä kauan?’ Maksoin hänelle ja käskin häipymään.”

Vähitellen Joost alkoi omien sanojensa mukaan tiedostaa, että paikalliset olivat kiinnostuneita siististi pukeutuvasta länsimaalaisesta.

”Istuskelin baareissa Jakartassa, Bandungissa ja Balilla ja huomasin naisten flirttailevan minulle. Aloin pyytää heitä mukaani hotellille, eivätkä he kertaakaan kieltäytyneet. Olen käynyt Indonesiassa nyt neljästi ja pannut arviolta kahtakymmentä naista.”

Maksamatta?

”Kyllä”, Joost vakuuttaa kirkkain silmin ja kaataa viiniä pikariin.

”Tietenkin vien heidät aina lounaalle tai drinkille, mutta se kuuluu asiaan. Kaiken kaikkiaan tapaamani Indonesialaiset naiset voi jakaa kolmeen ryhmään: puolet ovat huoria, neljäsosa etsii länsimaista hyväntekijää ja loput seksiä. Osa asuu vielä vanhempiensa kanssa, osalla taas on hyvät työpaikat ja he ovat täysin itsenäisiä.”

On tietenkin selvää, mihin ryhmään Joost keskittää energiansa, mutta sivukujien nuhjuiset porttolat ovat vaihtuneet kotiliedenlämpöisiin perhetyttöihin.

Siitä Joost ja miljoonat kaltaisensa saavat kiittää sosiaalisen median läpimurtoa ja eritoten Adult FriendFinder -sivustoa. Sillä väitetään olevan yli 20 000 000 jäsentä.

Perinteisenä treffipalveluna alkanut sivusto soitteli menneellä vuosikymmenellä yhtä sähköisen seksivallankumouksen tärkeimmistä viuluista. Joostille AFF on ollut lahja korkeuksista.

”Naisten motiivit on helppo huomata jo alkuvaiheessa. Kun ensimmäistä kertaa menin Jakartaan olin todella naiivi. Tapaamani tyttö jopa esitteli minut sukulaisilleen poikaystävänään.”

”Kun nykyisin saavun Jakartaan, lähetän lentokentältä muutaman tekstiviestin ja saan lähes välittömästi seuraa hotellilleni.”

Joost avaa sylimikronsa ja alkaa esitellä lomakuviaan: nukkemaisia parikymppisiä tyttöjä hymyilemässä ujoina kameralle. Yksi juo pirtelöä, toinen kävelee puistossa.

Odottamatta ruudulle lävähtää valtaisa otos naisen levitetyistä ulkosynnyttimistä. Ja toinen. Ja kolmas.

”Teen tyttöjen kanssa myös videoita. Erään kanssa kuvasin suihinottovideon, jota sitten näytin toisille saadakseni heidät kiimaisiksi.”

Joostin humaltuneisiin silmiin syttyy äkillinen välke.

”Nyt hommataan kokaiinia!”

Hän nappaa puhelimen käteensä ja painaa pikavalintaa. Kaksi sanaa tokaistuaan hän sulkee matkapuhelimen.

”Viisi minuuttia ja auto on täällä”, Joost sanoo ja hulauttaa viiniä kurkkuunsa.

Aikamoinen elostelija.

Mutta toisaalta miksi ei? Hollannissahan minkä tahansa dionyysisen nautinnon hankkimiseen tarvitaan vain puhelin ja vähän mynttiä. Kaikki on kaupan. Lyhyen odottelun jälkeen auton valokeilat suikaloituvat sälekaihtimien raoista. Joost saa pienen kirjekuorensa ja keskeytynyt haastattelu luvan jatkua.

AFF:n kautta tapaa varmaan erikoisia ihmiskohtaloita?

”Osa on hyvin tavallisia ihmisiä”, Joost selvittää imuroidessaan pulveria ahnaasti nokkaansa.

”Eräs kumppaneistani oli yksinhuoltajaäiti. Ujo nainen, joka halusi lähinnä keskustella ja hellitellä. Se sopi minulle hyvin, olenhan itsekin melko ujo.”

Vaikka miehen yllä leijuukin tietynlainen melankolinen haurauden aura, on väitteitä hänen ujoudestaan vaikea käsittää.

Eikö tuntemattomien ihmisten kanssa puljaaminen muka ikinä käy psyyken, saati sitten mieskunnon päälle?

”Kerran olin naiskennellut koko yön ja aamun yhden naisen kanssa, kun pari tuttua tyttöä tuli hotellihuoneen ovelle vaatimaan kimppaa. Lupasin hoidella heidät molemmat, mutta ei oikein lähtenyt. He olivat liian siveitä, ja olin liian uupunut.”

Onneksi lerpahtelua esiintyy kaikilla miehillä.

”Kerran eräs ikäiseni eurooppalainen mies halusi minun hoitelevan paikallisen tyttöystävänsä. Tein työtä käskettyä, ja hän katseli vierestä. Tyypin oli vaikea saada kulliaan pystyyn, koska hänen vaimonsa soitteli jatkuvasti.”

Tuoreimpien tutkimusten mukaan juuri Joostin kaltaiset seksihurjastelijat ovat suurimmassa vaarassa sairastua HIV:iin.

”Älä edes puhu aiheesta”, Joost parahtaa.

”En ole uskaltautunut sukupuolitesteihin vuosiin.”

Pitääkö Joost sitten itseään seksimaanikkona?

”En enää.”

Hän sytyttää illan varmasti kahdennenkymmenennen savukkeensa ja tuijottaa mietteliäänä eteensä.

”Huorissakaan en enää kävisi. Ne ajat ovat jääneet taakse.”

Miksi?

”Nuorempana sitä ei pahemmin välittänyt lemmestä ja hellittelystä, mutta nykyisin sitä ajattelee toisin. Oman nautintoni kannalta on tärkeää nähdä myös naisen nauttivan. Haluan tyttöjä, jotka tykkäävät nussia. Balilla riksakuski ajoi minut yhtenä yönä huorataloon keskelle metsää naisia katsomaan. Talon tytöt näyttivät niin surullisilta, etten kestänyt olla siellä. Pyysin häntä heittämään minut takaisin.”

Aika naistenlehtimäinen loppu.

”Niin. Onhan se loppujen lopuksi aika hienoa herätä jonkun vierestä. Jonkun, joka välittää.”

Haastateltavan nimi on muutettu.

Basso on 160-sivuinen musiikkiin erikoistunut kulttuurilehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehteä tekee yhteensä yli sata kirjoittajaa, valokuvaajaa ja kuvittajaa. TILAA lehti kotiisi täältä.