Taiteilija: Juhani Palmu

Teksti Henrik Tiittanen, Kuva Juuso Noronkoski

Juhani Palmua pidetään kummajaisena ja elostelijana, mutta fakta on, että hän on taloudellisesti Suomen menestynein elävä taiteilija.

Onko maalaaminen sinulle ammatti?

Elämäntapa ja ammatti. Tai ei sillä tavalla ammatti, tämähän on kivaa. Mulle ei sanota, että tee toi, vaan mä teen mitä mä teen, ja ostajat tulee ja ostaa mitä ostaa. Just äsken tässä tehtiin Ivo de Langen kanssa 28 000 euron kauppa. Hän on erittäin merkittävä galleristi Amsterdamissa.

Siis juuri äsken?

Muutama minuutti sitten kun Ivo oli tässä. Hänhän on kauppias, joten hänelle on omat hinnat, mutta rahaahan sekin on. Kun hän sitä tunki mulle taskuihin niin kyllä se tuntui ihan oikealta.

Tärkeää on, että mä teen aina kuitit. Mä olin ainoa, jonka naama näkyi lehdissä kehittyvien maakuntien skandaalissa. Kun tekee kaikki kuitille, niin voi helposti tulla esiin, muuthan eivät koskaan tulleet.

Miltä tuntuu saada lähes 30 000 euroa käteen noin yhtäkkiä?

Tietysti hienolta. Mutta voin sanoa, että näin pitkän kaaren aikana, jonka minä olen tehnyt, se on aika normaalia. Mulla on iso systeemi, joka myös kuluttaa.

Voisitko tarkentaa mitä tarkoitat ”systeemilläsi”?

Siihen kuuluu Ala-Härmän museon ihmiset, Tehtaankadun gallerian väki ja Nizzassa on vielä oma toimintansa ja mun virallinen koti. Se on systeemi, joka pyörii. Sen idea on, että se myös tuottaa rahaa.

Vaimoni hoitaa kaikki järjestelyt, sillä minä tarvitsen aikaa maalaamiseen. Sen kanssa olen neurootikko, aloitan aamulla ja lopetan illalla. Joka päivä. Mä en odota inspiraatiota.

Poikani sanoi juuri, että ukko maalaa toisella kädellä ja toisessa on puhelin. Se on keskittymistä.

Minkälaisesta liikevaihdosta tässä puhutaan?

En mielelläni puhu siitä, mutta kun katsotaan vuosittaisia verotuloja, listan seuraava taiteilija tienaa kymmenen prosenttia mun tuloistani.

Miten paljon raha sitten motivoi tekemisiäsi?

Ei ollenkaan. Tilauksia on enemmän kuin saa aikaan. Se tarkoittaa, että saan tehdä mitä haluan ja valmiista valitaan. Siinä on mieletön vapaus.

Olet saavuttanut suvereenin aseman Suomen taidemarkkinoilla.

Se on mennyt näin heti alusta asti. Mun ensimmäinen Helsingin näyttely vuonna 1976 sai kovan arvostuksen. Mä tulin tänne tuntemattomana, ja vanhan kansan ihmiset pitivät siitä tyylistä. Kun Seppo Lindblom ja Mauno Koivisto, joka oli vielä silloin pankinjohtajana, kävelivät näyttelyn ohi, haettiin iltapäivällä saman tien seitsemän työtä.

Siihen aikaan taidepiireissä oli hyvin vasemmistolainen ja moderni henki. Kopioitiin sitä mitä jossain New Yorkissa tehtiin. Ei vanhat vuorineuvokset ja pankinjohtajat niitä hommia ymmärtäneet. Mä kuvasin silloin Knuuttilan raittia ja sanoin, että tässä on Isontalon Antti ja Rannanjärvi ja tässä Pukkilan Jaska. Mä olin realistinen.

Yleisön keskuudessa tapahtui silloin regressio – he tunnistivat jotain, mikä oli menneisyydessä ja se oli se kohta, johon mä halusinkin osua.

Menestys on sinunkin kohdallasi tuonut mukanaan kateutta ja pahoja puheita.

Ei sitä ennen tunnistanut, mutta viime vuosina se on tosiaan tuntunut. Tehokkainta vahingoittamista on julkisuus.  Mulle tehtiin muiden toimesta täysin kummallinen imago. Musta tehtiin ylpeä bisnesmies, vaikka olen vain tavallinen käsityöläinen. 

Eikö menestyksestään saa Suomessa olla ylpeä?

Miksi pitäisi olla ylpeä? Tärkeintä on, että itsetunto on kohdallaan. Kaiken menestyksen takana on hyvin pitkä tausta. Kun juutalaiset pyysivät taannoin minut kuvittamaan vanhan testamentin, oli teologinen taustani valtava pääoma. Kun projekti joulukuussa valmistuu, on se kansainvälisesti suuri asia. Työt pitävät sisällään maalauksia ja kuvitetun Tooran, jonka kappalehinta on 3000 dollaria.

Alusta alkaen olen halunnut myös testata menestystäni. Työt ovat menneet läpi Tokiossa, Pariisissa, New Yorkissa, Berliinissä ja missä vaan. Se antaa varmuuden. 

Vuonna 2003 myit suuren osan omaisuuttasi ja muutit Suomesta. Miksi?

Lehdistön vuoksi. Minut leimattiin kaupalliseksi kummajaiseksi ja ties miksi. Lähdin Berliiniin, koska se oli tuttu paikka, jossa olin menestynyt. Ulkomailla ihmisiä kiinnostaa vain taide, ei juorut.

Skandinaviassa on käytäntö, jossa taiteen arvostus perustuu suurelta osin apurahaan. Sen ulkopuolella olevat eivät ole ansioistaan huolimatta yhtään mitään. Itse yritin kolmekymmentä vuotta sitten täyttää niitä lomakkeita, mutten koskaan sen jälkeen. Myyn mieluummin taulun.

Mikä on tuottoisin kauppa, jonka olet tehnyt?

Vuosi sitten raamattutyöt Frankfurtissa. Ei siinä ollut kuin toistakymmentä työtä, mutta hinta oli 130 000 euroa – ja samaa rataa näyttää menevän.

Uskon, että raamattukuvitusten lanseeraamisen jälkeen tapahtuu sama kuin Pariisin näyttelyn jälkeen vuonna 1986 eli hintojen äkillinen kolminkertaistuminen.

Mitä raha merkitsee?

Itsessään se ei merkitse mitään, mutta mahdollistaa sen, että kaikki toimii. Sen tärkeys perustuu pitkälti siihen, että kun on ottanut niin monesta asiasta vastuun, pitää kaikkien kaikkien laskujen olla maksettu.

Basso on 160-sivuinen musiikkiin erikoistunut kulttuurilehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehteä tekee yhteensä yli sata kirjoittajaa, valokuvaajaa ja kuvittajaa. TILAA lehti kotiisi täältä.