Kulttuuri: ¡Esto es un robo!

Teksti: Inna Perheentupa Kuvitus: Valtteri Väkevä

Auto. Ryöstön näyttämö.



Ennen kuin auto on päässyt kunnolla liikkelle, takapenkille tunkeutuu nuori mies.

“¡Esto es un robo!” nainen vieressäni karjaisee.

Vain muutamia minuutteja aiemmin hän on esittäytynyt maantien penkassa turistioppaaksi ja heilutellut Keski-Amerikan Lonely Planet -turistiopasta näyttävästi kuin rauhanlippua. Olemme ystäväni kanssa matkalla Masaya-tulivuorelle ja nainen on ehdottanut, että ottaisimme yhteisen kyydin.

”Cierre los ojos”, viereeni istunut mies komentaa ja heiluttaa veistä.

Auto paiskautuu matkaan ja suljen silmäni. Laukku revitään sylistäni, sormukset sormistani ja silmälasit nenältäni. Kuulen pilkallisesti jumputtavan reggaetonin ja ryöstäjäryhmän – kahden nuoren naisen ja kahden miehen – kännykäsoittoäänten loputtoman kuoron.

Keski-Amerikassa liikkuvat autot ovat väkevien roolisuoritusten näyttämöitä. Usein pääroolia näyttelee taksikuski, joka tekeytyy ryöstön ajan viattomaksi, vaikka on todellisuudessa yksi ryöstäjistä. Varsinaisen likaisen työn suorittaa aseella uhaten autoon tunkeutunut rikoskumppani.

Liikkuvista ryöstöistä on monenlaisia variaatioita: sekä taksikuskit että kyydittävät ryöstelevät toisiaan. Myös busseja ryöstetään, ja putsauksen kohteeksi joutuvat yhtä hyvin paikalliset kuin gringotkin.

”Usein ryöstöihin liittyy niin sanottu ‘paseo millonario’, eli ryöstön kohdetta kierrätetään raha-automaatilta toiselle käteistä nostamassa”, konsuli Kari Poti Suomen Nicaraguan suurlähetystöstä kertoo.

Parhaiten ryöstöltä välttyy, jos maksaa kuskille enemmän, jotta kyytiin ei otettaisi muita. Luottokortit kannattaa siltikin jättää hotellille, ihan varmuuden vuoksi.

Nicaraguassa asunut Sanna Pulkkinen ryöstettiin pääkaupungissa Managuassa viime vuonna. Kyytiin takapenkille hyppäsi toinen matkustaja. Pian etupenkillä istunut Pulkkinen tunsi kädet kaulallaan.

”Se oli klassinen taksiryöstö, joka tapahtui juuri kun olin lakannut jännittämästä mahdollista ryöstöä.”

Pulkkinen on vakuuttunut siitä, että taksikuski oli mukana ryöstössä, vaikka antoikin ymmärtää muuta. Kuski muun muassa avasi Pulkkisen turvavyön, jotta toinen ryöstäjä sai hilattua hänet takapenkille.

”Mulla oli tuuria, ryöstö oli melko kevyt. Sain jopa pitää ajokortin, laukun ja avaimet. Osa ryöstöistä menee siihen, että jätetään alusvaatteisillaan Managuan pahamaineisille alueille.”

Pulkkisella ja minulla oli muutenkin tuuria: meidät molemmat ryöstettiin Nicaraguassa, jossa ryöstöt ovat yleisesti kiltimpiä kuin ylempänä Keski-Amerikassa. Siellä olisimme helposti päässeet hengestämme.

”Nicaraguassa kunnioitetaan vielä ihmishenkeä. Guatemalassa, El Salvadorissa ja Hondurasissa väkivalta on yleisempää johtuen mara-jengeistä”, Keski-Amerikan alueellisen yhteistyön neuvonantajana toiminut Pulkkinen sanoo.

Marat ovat Yhdysvaltoihin siirtolaisiksi lähteneitä nuoria, jotka ovat ajautuneet rikollisuuteen ja siksi palautettu Keski-Amerikkaan, missä he jatkavat toimintaansa ryöstöjen, huumeiden ja aseiden parissa.

Nicaraguassa ja Costa Ricassa autoryöstöjen takana eivät ole yhtä organisoituneet ryhmät. Silti liikkuvat ryöstöt ja väkivaltaisuus ovat yleistyneet myös niissä. Miksi?

“Syitä on monia: köyhyys, sosiaaliset ongelmat, huumekauppa ja ennen kaikkea huumeiden salakuljetus”, Poti taustoittaa.

Hänen mukaansa liikkuvat ryöstöt ovat helppo ja nopea tapa saada rahaa.

“Rikolliset suosivat turisteja, koska tietävät, että turisti jatkaa matkaansa joka tapauksessa, eikä jää Nicaraguaan esittämään vaatimuksia oikeudenkäynnistä.”

Olemme lojuneet liikkuvan auton takapenkillä silmiämme pidellen kahden tunnin ajan. Oudolla tavalla en enää pelkää ryöstäjiäni. Hekin tuntuvat unohtaneen gangsteriroolinsa, eivätkä pysty enää peittelemään uteliaisuuttaan:

”Mistä olette kotoisin? Minkälaista siellä on?”

Pitkän epätietoisuuden jälkeen meille kerrotaan, että pääsemme vapaiksi. Koska olemme ”käyttäytyneet”, saan silmälasini takaisin. Näytelmän päätähti, upeasti turistiopasta esittänyt nuori nainen antaa meille jopa rahaa, jotta pääsisimme barriosta hotellillemme toiseen kaupunkiin.

Kapealla kujalla meidät lasketaan kävelemään autosta pois sillä ehdolla, ettemme katso kertaakaan taaksemme.



Basso on 160-sivuinen musiikkiin erikoistunut kulttuurilehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehteä tekee yhteensä yli sata kirjoittajaa, valokuvaajaa ja kuvittajaa. TILAA lehti kotiisi täältä.