Basson lasikopissa: Piratismi & artistin leipä
Basson lasikopissa –sarja avaa keskustelun toimituksen valitsemasta ajankohtaisesta tai ajattomasta teemasta viikoittain.
Koppiin istutetaan asiansa tuntevat henkilöt ruotimaan, analysoimaan ja kiistelemään aiheista maan ja taivaan välillä.
Juttusarjan avaa keskustelu musiikkiteollisuuden tulevaisuudesta, muusikon tulorakenteesta ja ansaintamalleista sekä piratismista, joka haastaa perinteisen levy-yhtiövetoisen ansaintamallin. Keskustelemassa rap-artisti Mikko Kuoppala aka. Pyhimys ja Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti.
Ideat ja tuotokset, kenen omaisuutta:
Toimitus: Onko Piraattipuolueella näkemystä siitä, miten musiikkiteollisuuden tulisi rakentua tulevaisuudessa artistin tulorakenteen kannalta?
Ahto Apajalahti (A.A): Meillä ei sinänsä ole kantaa siihen, miten ihmisten tulisi duuninsa tehdä. Meillä lähdetään siitä, että kaikilla yritystoiminnan osa-alueilla pitää pystyä tuottamaan sellaista palvelua, mistä ihminen haluaa maksaa.
Rahoitus tulisi joko vapailta markkinoilta tai julkisista varoista. Mutta mitään
valmista, täydellistä ratkaisua meillä ei ole.
Informaatio ja ideat eroavat fyysisistä tuotteista siten, etteivät ne kulu loppuun, vaikka niitä käyttäisi useampi samaan aikaan. Ideoiden tulisi olla mahdollisimman vapaasti käytettävissä, sillä se tuo ihmisille jotain lisää ilman, että se on keneltäkään pois.
Yksityinen käyttö ja julkisen jakamisen estäminen:
Toimitus: Oletko, Mikko, samaa mieltä siitä, että ideat kuuluvat kaikille.
Mikko Kuoppala (M.K): Mielenkiintoinen ajatus, mutta toisaalta elämme talousjärjestelmässä, jossa pitää ansaita rahaa. Me haluamme liikkua kohti kestävää kehitystä ja aineettomia hyödykkeitä. Mikä motivoi kehittämään näitä hyödykkeitä, jos jokainen idea on vapaasti napattavissa ja toteutettavissa. Silloinhan tienaa ainoastaan idean toteuttaja eikä kehittäjä.
A.A: Piraattien kanta on se, että sallisimme teosten epäkaupallisen käytön ja kaupallisessa käytössä pidettäisiin jonkin pituinen suoja-aika.
Netti on mahdollistanut sen, että ihmiset voivat jakaa ja käyttää teoksia hyvin monenlaisilla tavoilla ilman ansaintatarkoitusta pelkästään huvin ja harrastuksen vuoksi. Nettiyhteyksien nopeutuessa ja tallennuskapasiteetin kasvaessa pian jokaisella voi olla laite, johon mahtuu kaikki maailmassa
koskaan levytetty musiikki.
Jakamisen lainsäädännöllinen rajoittaminen ei ole mielestämme mielekästä, sillä kontrolli ei suurilta osin ole mahdollista ja johtaa lainsäädännöllisiin kohtuuttomuuksiin.
M.K: Tossa asiassa olen pääasiassa samaa mieltä. Lauluja on aina laulettu, eikä niistä ole tekijänoikeuksia koskaan maksettu. Fyysisen tallenteen myötä on vaan muodostunut sellainen oletus.
Toisaalta mua mietityttää kaupallisuuden rajat ja toi ”huvin ja harrastuksen” vuoksi jakaminen. Voinko mä napata jonkun hittibiisin ja tehdä siihen omat sanat. Biisistä mä en ehkä tienaisi, mutta voisin hyödyntää sitä esimerkiksi keikkamyynnissä. Silloin mulle tuottaa arvoa jonkun muun teos.
A.A: On ihan totta, että meidän ajamamme malli ei ole valmis. Kun systeemiä lähdetään muuttamaan, pitäisi juuri mainitsemasi esimerkin kaltaisista asioista keskustella kunnolla.
Kuka taiteen tekemisen tulevaisuudessa kustantaa:
M.K: Jos piratismin myötä levy-yhtiöiden markkinaosuus pienenee koko ajan, missä vaiheessa kamelin selkä katkeaa? Kustantamiseen ja laajan artistivalikoiman ylläpitoon ei enää ole varaa.
A.A: Ajattelen asiaa siltä kannalta miten ihmiset normaalisti käyttäytyvät. En tunne ketään, jolla olisi varaa käydä ruokakaupassa, mutta kävisi silti leipäjonossa. Mä en usko, että piratismilla on tällaista merkittävää vaikutusta.
Uskon, että kaupalliset palvelut tulevat ennen pitkää voittamaan epäkaupalliset palvelut. Esimerkkinä Pirate Bay, joka on parin tyypin harrasteluprojekti, jossa ei tuotekehitystä ole kymmeneen vuoteen juuri tapahtunut. Sen niin kutsuttu markkinaosuus on vain pienentynyt. Kaupalliset palvelukonseptit, joita kehitetään koko ajan, tulevat voittamaan harrasteluprojektit. Spotify on loistava esimerkki tästä.
M.K: Spotify on erittäin hyvä esimerkki siitä, mihin levy-yhtiöt ovat pakon edessä joutuneet myöntymään. Ajatellaan, että netistä ei saa muuten rahaa. Levy-yhtiöt ovat tehneet tosi huonon sopimuksen, koska korvaukset ovat olemattomat.
Taiteen tason ja monimuotoisuuden ylläpitäminen:
M.K: Mulle ongelma ei periaatteessa ole oma toimeentulo, vaan raha, jolla itse tuote toteutetaan. Jokaisessa mun tekemässä levyssä budjetti on ollut vähintään kymmenkertainen siihen verrattuna, paljonko niistä on jäänyt käteen. Raha on mennyt tekijöille, joille on maksettava palkka.
Mä en välttämättä vierasta myöskään sponsoriajattelua, jossa levy-yhtiön sijasta joku Pepsi etsisi musiikkia, jota voisi käyttää omissa jutuissaan. Se olisi ainakin rehellistä. Toisaalta mä en ehkä valitsisi omaksi yhteistyökumppanikseni Pepsiä.
Niinhän se menee jo nykyään, jos joku firma antaa mulle vaatteita, se on mainos. Eikö ne voisi yhtä hyvin mahdollistaa musiikin tekemistä.
A.A: Tohon suuntaan ollaan jo menossa. Esimerkiksi Amazon on ryhtymässä kustantamaan kirjoja ”on demand” –tyyppisesti. Niitä valmistetaan miltei kappalekohtaisesti tilausten perusteella.
M.K: Toisaalta tällainen tekotapa vaatii sen, että joku ottaa riskin. Jos tuotetta ei myydä ja tilata yhtään se vaikuttaa tekobudjettiin, johon kukaan ei uskalla satsata. Se vaikuttaa suoraan laatuun. Varmasti me kaikki toivottaisiin, että viihde ja taide kehittyisi, eikä menisi pula-ajan meininkiin.
Kuka saa ja kenelle annetaan:
Toimitus: Minkälainen ansaintamalli artisteille sitten toimisi, esimerkiksi, Mikko, itsesi kohdalla?
M.K: Tietyllä tavalla toivoisin, että voisin luopua yrittäjätyyppisestä ajattelusta. Mun kohdalla se on vielä aika luontaista, mutta monella muulla ei. Siinä tilanteessa, kun on luova prosessi päällä, kaikki kaupalliset ajatukset tuhoavat visiota. Jos mieleen tulee, että myykö tämä vai ei, niin silloin on jo vähän hukassa. Jos pystyisi saamaan jonkinlaisen kiinteän toimeentulon, kuten taiteilija-apurahan, niin se ois parasta.
Ei raha ole koskaan ollut luovimmilla tyypeillä päämotiivi. Suurin uhkakuva on se, että vain joku muu kuin artisti hyötyy teoksista rahallisesti.
Olisi hienoa, jos meillä olisi kirjastoa muistuttava systeemi, jossa olisi kaikki kotimainen musiikki arkistoituna ja valtio maksaisi. Korvaukset artisteille maksettaisiin kuuntelukertojen perusteella myös valtion toimesta. Nykyinen valtion tukien jakaminen on politiikkaa ja sinä on tiettyä elitismiä, joka sulkee uudet taiteet, kuten esimerkiksi hip-hop –johdannaisen kulttuurin, ulkopuolelle.
A.A: Itse olen enemmän nettimentaliteetin ihminen. Kaikki tekee monipuolisesti kaikkea ja on sellainen tietynlainen kaaos. Sieltä jostain tulee ne, jotka nousee pinnalle. Totta kai se on täysin satunnaista, eikä se tule koskaan olemaan kovin reilua. Sille ei vaan voi mitään, enkä haluaisi siihen mitään jäykkiä instituutioita määräilemään. Mainitsit apurahat, jotka on ihan ok, mutta niistä tulee helposti status quota palveleva järjestelmä. Kaaosmainen, verkostomainen järjestelmä on mielestäni kaikista toimivin.
Fyysisen tuote vs. bitit:
Toimitus: Mikä on fyysisen tuotteen, esimerkiksi levyn tulevaisuus?
M.K: Fyysinen tuote on menettämässä arvoaan. Vaikka vinyyli on nyt muotia, tiedän monta dj:tä, jotka ovat myyneet kaikki levynsä ja siirtyneet mp3:n. Fyysisten tuotteiden katoaminen vaikeuttaa myös artistien tukemista. Hyvä ystäväni Steen1 on tehnyt levyn ja ei aio julkaista sitä, ennen kun jaossa olevalle tilinumerolle on maksettu kymppitonni. Jos rahaa ei tule, niin ei tule levyäkään. Tarkoituksena on vittuilla tälle systeemille, kulut levystä on jo maksettu omasta pussista.
A.A: Eivät ihmiset koe, että pelkistä biteistä pitäisi maksaa samaa hintaa kuin fyysisistä tuotteista.
M.K: Ei tietenkään. Musiikin määrä on lisääntynyt ja kulutustottumukset ovat muuttuneet. Silti piratismi pitäisi jotenkin saada hankalammaksi. Sanoit, että kaupallinen malli tulee olemaan ilmaista suositumpi. Mä en usko siihen, vaan uskon, että ilmainen houkuttaa liikaa.
Yksittäisten piraattien ajojahti:
A.A: Vaikka niin olisikin, niin tullaan siihen kysymykseen, mitä asialle voi tehdä? Mikä on oikeutettua tai hyväksyttävää? Tämän hetkisessä tilanteessa mua eniten harmittaa se, miten on lähdetty tavallisten ihmisten kimppuun oikeudenkäynneillä. Suomessakin on muutaman vuoden aikana annettu muistaakseni viisi tuomiota satojen tuhansien eurojen korvauksilla. Mä en näe mitään muuta keinoa, millä tämä ihmisten jahtaaminen saadaan loppumaan, kuin tekemällä toiminnasta laillista.
M.K: Noi tuomiot on julkisia torilynkkauksia. Niiden funktio on vain se, että näytetään, että tässä on seurauksia. Ei toi ole missään nimessä ratkaisu. Voisiko operaattori laskuttaa jotain ylimääräistä siirtomaksua, jota ne tilittäisi sitten yhteiskunnalle ja Teostolle.
A.A: En mä sellaista ajatusta niin sanotusta laajakaistaverosta vastusta. Enemmän mä keskittyisin sellaisiin isoihin sisältöpalveluihin, kuten Youtube, Google ja Facebook. Siellä rahaa pyörii valtavia määriä ja niitä palveluita käytetään teosten jakamiseen. Veikkaisin, että nämä isot ilmaispalvelut alkavat jossain vaiheessa rahoittamaan itse suoraan projekteja.
M.K: Se ois toivottavaa. Aika hullu tilanne, meillä on maailman suurimpia yrityksiä, jotka ei luo itse mitään sisältöä. Yksinkertaisella tekniikalla ne saavat itse kaiken rahan, koska sisältö tuotetaan ilmaiseksi.
Tekijänoikeuksien suoja-aika:
Toimitus: Mitä mieltä olette suoja-ajasta? Pitäiskö se lyhentää 10 vuoteen?
M.K: En mä tiedä pitääks sen mun kuoleman jälkeen enää hirveen kauaa kestää. Tietty vituttaisi, jos mun biisiä käytettäisiin mun elinaikana jossain automainoksessa suoja-ajan loputtua. Mutta kymmenen vuotta on julkaisusta tosi vähän. Monet biisit on vielä silloin ajankohtaisia.
A.A: Tää kymmenen vuotta on vaan jonkunlainen kompromissi siihen, että suurin osa teoksista on tuottanut silloin jo suurimman osan siitä, mitä ne voivat tuottaa. Osa tietty tuottaa senkin jälkeen uudella nousulla, mutta vähemmistö.
M.K: Jos mun elinaikana joku muu käyttää mun teosta vapaasti, niin mulle tulisi epäusko koko systeemiin, siihen kannattaako koko juttua enää tehdä.
A.A: Toisaalta vapaa käyttö kymmenen vuoden jälkeen voisi mahdollistaa sen, että joku muu keksii uuden tavan tuoda sun teos pinnalle. Sitä kautta muu tuotanto tulee myös suositummaksi.
M.K: Tai sitten vaan käärii kaikki massit. Mä voisin heti keksiä sellaisen liikeidean, että julkaisen pienen paskan painoksen eka. Sit kymmenen vuoden päästä julkaisen ison painoksen, eikä tarttis maksaa mitään enää artistille.
A.A: Ero meidän kymmenen vuoden ja nykyisen elinikä plus 70 vuotta välillä on niin suuri, että sitä voisi alkaa lyhentelemään pikkuhiljaa.
Tulevaisuuden kauhukuvat ja unelmat:
Toimitus: Artistin toimeentuloon liittyen sekä piraattipuoleen ajamien tavoitteiden suhteen: fantasia ja kauhukuva reilun kymmenen vuoden kuluttua?
M.K: Ajattelen toisaalta itseni ja toisaalta yleiseltä kannalta. Taiteilijoina halutaan toteuttaa itseämme ja jos mun ei tarvis stressata toimeentulon suhteen, tekisin varmaan paljon parempaa tulosta.
Toisaalta kärsimys tuottaa taidetta, mikä on valitettava fakta. Kauhukuva ois se, että joutuisin lopettamaan taloudellisista syystä. Varsinkin jos sille olisi tilausta ja ihmiset kaipaisivat uutta matskua, mutta en kykenisi taloudellisesti sitä tuottamaan
A.A: Kauhukuva on se, että pari suuryhtiötä hallitsee ihmisten koneiden sisältöä. Teosten kulutus keskittyy pariin palveluun ja kuluttajan mahdollisuudet vähenevät.
Samoin se, että lainsäädäntö menee suuntaan, jossa laitetaan palveluiden tuottajille vastuu asiakkaiden tekemisistä. Silloin syntyy sananvapauden kannalta todella ongelmallinen tilanne. Tekniikan tuomat mahdollisuudet tuoda vaurautta, sekä yhteiskunnan toiminnan tehostaminen tiedon levityksen kautta kärsii tiukkojen immateriaalioikeuksien takia.
Unelma taas on se, että meillä olisi kaikki mahdollinen tieto, kulttuuri ja ideat käytettävissä. Näen sen yhteiskunnan ja ihmisten hyvinvointia lisäävänä tekijänä. Esimerkiksi, kirjaston kirjat ovat oman omaisuuden jatke ja lisäävät elämän rikkautta. Henkiset resurssit ovat fyysisiä terveempiä ja ihmiskunnan kehityksen kannalta hyödyllisempiä.
