Kirjoittaja Aihe: DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale  (Luettu 3076 kertaa)

Poissa Helmilevyt

  • Jäsen
  • Viestejä: 37
    • Profiili

Dxxxa D - Uniikkikappale
(julkaisu 25.5.2011. Helmi Levyt)

Suomen omanlaatuisimpiin räppäreihin lukeutuva taiteilija Dxxxa D rikkoo musiikkibisneksen kirjoittamattomia lakeja julkaisemalla albumin joka on nimensä mukaisesti uniikkikappale, eli siitä ei oteta varsinaista painosta eikä se tule vähittäismyyntiin.
Kyseessä on ajatuskoe: kuvataiteen kentältä lainataan termi uniikkikappale ja tuodaan se musiikkiin. Albumi on yhtä aikaa sekä kuvataiteellinen että musiikillinen teos.

Kuvataiteessa yksittäisen taideteoksen arvon yhtenä määrittäjänä käytetään usein teoksen ainutkertaisuutta, kun taas popmusiikissa teoksen markkina-arvo määrittyy myytyjen kopioiden määränä.
Mitä tapahtuu albumin arvolle, kun sitä ei ole "saatavilla" kuin yksi kappale, eli käytännössä ei ollenkaan.

Levy on pääasiassa elektronista instrumentaalimusiikkia. Kappaleet ovat "taustoja" räplyriikalle, jota ei ole koskaan edes kirjoitettu. Taustan käsite räpmusiikissa on vähintäänkin kummallinen, musiikkihan itsessään määrää tilan ja ajan, missä lyriikka tapahtuu, mutta silti sitä nimitetään taustaksi. Ikään kuin musiikki olisi räprunouden kulissia tai tapettia. Taustan käsitteestä on lyhyt matka maisemaan. Sisällöllisessä mielessä Uniikkikappale on myös maisemamaalaus, eli kuvataideteos sen lisäksi että itse vinyyli, eli formaatti, missä se julkaistaan on esteettinen objekti.

Teos sisältää muun muassa uudenlaisen matemaattisen kaavan, jolla voidaan laskea tulevat oikeat lottorivit 76 - 86:n prosentin todennäköisyydellä. Tähänastisissa kokeissa on saatu parhaimmillaan 6+1 lisänumeroa oikein tulokseksi keskiarvon ollessa 5 oikein joka kierroksella.



Helmi Levyt julkaisee Uniikkikappale-albumin Urpon päivänä 25.toukokuuta.

 

 

Tarkemmat tiedustelut ja kyselyt:

Arwi Lind / Helmi Levyt

050 346 1811

helmilevyt@gmail.com

www.helmilevyt.com

 

Poissa Tuomas_A

  • Jäsen
  • Viestejä: 1011
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #1 : 06.05.2011, 11:22 »

Poissa mc69

  • Jäsen
  • Viestejä: 1460
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #2 : 06.05.2011, 11:42 »
Tuleeks tää vinyylillä?:cool:

Poissa IlkkaKalevi

  • Jäsen
  • Viestejä: 166
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #3 : 06.05.2011, 11:49 »
No hitto! Pitää sit vissiin pölliä tää jostain museosta. Hieno projekti!

Poissa Helmilevyt

  • Jäsen
  • Viestejä: 37
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #4 : 06.05.2011, 12:22 »
No nimenomaan vinyylinä tulee.
:yes:

Poissa Jebur

  • Jäsen
  • Viestejä: 1135
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #5 : 06.05.2011, 12:39 »
Vittu mitä  erikoisuuden tavoittelua :thumbdown:

Poissa JInt

  • Jäsen
  • Viestejä: 55
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #6 : 06.05.2011, 12:50 »
tarkkaan laskettu juttu.:cool:parempi uniikki ku 50 myytyä levyä. Ei mutta idea iha fresh. Antakaa mulle ne numerot nii vien teijät kaikki pois täältä.:heart:

Poissa Ratata

  • Jäsen
  • Viestejä: 926
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #7 : 06.05.2011, 13:41 »
Viettekö painoksen suoraan kiasmaan levynjulkaisupäivänä?

Poissa PAABLOS

  • Jäsen
  • Viestejä: 101
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #8 : 06.05.2011, 13:54 »
Lainaus käyttäjältä: "Helmilevyt"



Teos sisältää muun muassa uudenlaisen matemaattisen kaavan, jolla voidaan laskea tulevat oikeat lottorivit 76 - 86:n prosentin todennäköisyydellä. Tähänastisissa kokeissa on saatu parhaimmillaan 6+1 lisänumeroa oikein tulokseksi keskiarvon ollessa 5 oikein joka kierroksella.



 


Tää varmaa selittää sen et miks levyjä tarvii tehä vain yks, mutta ei sitä et mitä järkeä tässä on.

Eikö musiikkia (tai sitä kuvataidetta) tehdä että muutkin pääsisivät nauttimaan siitä ja sitä kautta tuomaan piristystä ihmisten elämään.
Toisaalta jos levy on yhtä paska ku toi promo viesti nii ihan hyvä vaan että niitä ei enempää tehdä.

Seuraavaksi tulee julkaisu jota ei paineta yhtään kappaletta. Kaikki voivat sitten päässään kuvitella levyn haluamanlaisekseen. TÄYDELLINEN LEVY?!?!?!



Poissa kehaghettone

  • Jäsen
  • Viestejä: 493
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #9 : 06.05.2011, 14:34 »
miksi tästä piti ilmoittaa? en mäkään tee topicia siitä, kun nauhotan jonkun kesämixtapen kaverille. yks kappale siinä. tosi uniikkikappale. olipa taas turha juttu :thumbdown:

Poissa -ERS-

  • Jäsen
  • Viestejä: 1599
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #10 : 29.07.2011, 19:09 »
Julkaistiinko tää jo ja kuka tän uniikkikappaleen nyt sai?

Poissa Wednesday

  • Jäsen
  • Viestejä: 2120
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #11 : 29.07.2011, 19:36 »
Pakkopoisto. :thumbup:

Poissa abunker

  • Jäsen
  • Viestejä: 1109
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #12 : 29.07.2011, 21:12 »
Lainaus käyttäjältä: "Wednesday"
Pakkopoisto. :thumbup:


Smaa

Poissa Wednesday

  • Jäsen
  • Viestejä: 2120
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #13 : 29.07.2011, 21:17 »
Lainaus käyttäjältä: "Helmilevyt"
Teos sisältää muun muassa uudenlaisen matemaattisen kaavan, jolla voidaan laskea tulevat oikeat lottorivit 76 - 86:n prosentin todennäköisyydellä. Tähänastisissa kokeissa on saatu parhaimmillaan 6+1 lisänumeroa oikein tulokseksi keskiarvon ollessa 5 oikein joka kierroksella.


Tuottoihinsa nähden lähinnä nimellistä korvausta vastaan olisin myymässä lisenssiä ohjelmaan, joka analysoi valuuttakursseja ja tekee automaattista valuuttakauppaa. Tuotto jopa 400% vuodessa!

Poissa Grandi

  • Jäsen
  • Viestejä: 181
    • Profiili
DXXXA D:n uutta albumia painetaan yksi kappale
« Vastaus #14 : 29.07.2011, 21:21 »
Pakko poistaa tuplat tästä! :jepa:

 

Kommentointi vaatii rekisteröitymistä