Isäni on kannattanut suofutista jo 70-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle ei annettu paljoa valinnanvaraa. Ensimmäisen suofutis-pelini pelasin muistaakseni jo kaksivuotiaana eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä lähdet suohon vetelemään ylänurkkia. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin murrosiässä alkanut vaatimaan hiekka-alustalle pääsyä.
Todellinen fanitus alkoi minulla viisi kuusi vuotta sitten. Kuten sanoin niin suofutis on ollut suosikkini jo pikkupojasta lähtien, mutta ei se ollut samanlaista kuin tänä päivänä. Suofutiksen fanittaminen on muuttunut rakkaudeksi ja intohimoksi. Nuoresta iästäni huolimatta olen ehtinyt pelata suofutista kuitenkin jo aika kauan, mutta vuosi vuodelta mielenkiintoni ja rakkauteni suofutista kohtaan vain voimistuu. Kyllä voi sanoa, että suofutis on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.
Oli taas niin vitun pakko.
