Kirjoittaja Aihe: Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä  (Luettu 51374 kertaa)

Poissa STG

  • Jäsen
  • Viestejä: 105
    • Profiili
Ihan tästä aiheesta ei nähdäkseni ole erillistä threadia, ja jos on niin en sellaista sattunut löytämään.

Pidemmän aikaa olen otsikon mukaisia asioita havainnoinut, tahallisesti tai tahtomatta. Ihmisillä on erilaisia ärsyttäviä piirteitä käytäytymisissään -  kukin toimii omalla tavallaan, ja ihmisten persoonalliset tottumukset, tavat ja/tai ulosanti herättävät ainakin itsessäni aika ajoin kevyttä v*****ntumista. Ärsyttävän asian ei tarvitse edes olla isokaan juttu.

Esimerkkejä, jotka minua ärsyttävät (liittyvät paljolti ruokailun yhteyteen, en tiedä miksi :lol: ):

1. Jäätelön yms syöminen kulhosta/purkista siten, että jäätelöä nuollaan lusikasta hitaasti lusikan ollessa "kauhaosa" alaspäin. Ilmiössä oleellista on näemmä myös syömisen välillä tapahtuva lusikan heiluttelu ns. "a-ok" -asennossa pikkusormen ja peukalon välissä. Etenkin naiset harrastavat tällaista. Todella vammaista.

2. Kovien karkkien intohimoinen pureminen väärissä tilanteissa, esim. leffoissa. Vrt. myös karkkien imeskelyyn, jolloin välillä päästetään semmosia imeskely-ääniä. V-käyrä nousee.

3. Mustekynän naputtelu ajatuksissaan. Kyrsii kokeissa ja tenteissä, kun koettaa itse keskittyä.

4. Jotkut ihmiset ärsyttävät toisia enemmän puhuessaan ruoka suussa. Esimerkkinä tästä molemmat päänäyttelijät elokuvassa Nousukausi.


Tässä muutamia, ei just nyt tullut mieleen kaikkia niitä muita juttuja, mitkä on ajan saatossa kyrsiny.

Tämä topic on niille, jotka tajuaa mitä tarkotan, loput varmaa pitää hulluna tai on just niitä, jotka ärsyttävät tietämättään muita. :twisted:

Ottakaa kantaa, kiinnostaa kuulla et löytyykö tämmösiä yleisiä juttuja mitkä vituttaa kaikkia. Pitää kirjotella vielä itekki, kunhan hoksin lisää noit.

sixpenny

  • Vieras
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #1 : 18.10.2007, 13:41 »
Tiedostan olemassaoloni ja luonteeni sen verran mallikkaasti, että jo pelkästään omista tavoistani ja käytöksestäni voisin tehdä pienen listauksen. Jotta kuitenkin voisin jatkaa elämääni symppiksenä elämäntapaluuserina jätän nämä seikat kuitenkin käsittelemättä, tosin heijastan niitä hieman kertomalla yhdestä itseäni ärsyttävästä toiminnasta läheisteni osalta.

Vastaansanomattomuus:
Sanot ystävällesi kommentin jostakin asiasta, ehkä kenties hieman loukkaavan tai eripuraakin herättävän, vaan mitään palautetta lausahduksesta ei tule. Voit havaita toisen osapuolen vitutuskuplan paisumisen jossakin otsan lähimaastossa, mutta sanaakaan ei sanota vastaan, ei niin mitään. Jos yrität kysyä esimerkiksi asian mahdollisesta loukkaavuudesta, et edelleenkään saa mitään vastausta, kupla vain alkaa peittää silmienkin näkyvyyden. Kysymys tätä harrastaville ihmisille: miten helvetissä kuvittelette toisen (tässä tapauksessa minun) ymmärtävän mitä on tehty tai sanottu väärin, jos te ette aukaise suutanne ja puhu asioista? Mie olen helvetin ärsyttävä ihminen, ja tiedän sen. Kuitenkin jos kaikki alistuvat vittumaisuudelleni supertohvelin tavoin, tulenko ikinä muuttumaan ja olemaan hiljaa ajoissa?

Poissa nobu

  • Jäsen
  • Viestejä: 5
    • Profiili
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #2 : 18.10.2007, 13:49 »
Syömisen listaan:

-"Ei usko, että se loppu jo"-syndrooma eli esim. rehellisesti tyhjän jugurttipurkin kuopiminen uudestaan ja uudestaan kun uskoo että siellä saattaa olla vielä jokin nanogramma jäljellä... Lähinnä ääni tässä on se ärsyttävä tekijä, koska silmät voi aina sulkea...

Ja sitten omaan lemppariin, eli kävelemiseen:

-"Haahuilija" eli ei ymmärrä, että kaupungissa ihmiset kävelevät eteenpäin eikä näin ollen ole soveliasta kruisailla kävelytien puolelta toiselle erittäin hitaasti. Yleensä tästä seuraa ärsytystä, kun oma hieno kävelytahti häiriintyy.

Pakko vielä lisätä hyvin pieni asia, joka voi ottaa päähän hyvin paljonkin...

-"Märkä ja ajattelematon" eli ollaan seisottu sateessa sadetakki päällä, tullaan ratikkaan ja nojaillaan märällä selällä tankoihin, joista toiset pitävät kiinni. Tuloksena on ensin hämmästys kuinka joku voi olla noin ajattelematon kanssamatkustajaa kohtaan, että kastelee kädet märällä takilla ja lopulta suuremmoinen ärsytys ja halu tökkiä häirikkö pois märällä sateenvarjolla.

Sellasta tähän hätään... jatkoa seurannee kunhan taas hyppään joukkoliikenteen sekaan. *huoh*

Poissa STG

  • Jäsen
  • Viestejä: 105
    • Profiili
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #3 : 18.10.2007, 14:07 »
Lainaus käyttäjältä: "nobu"
Syömisen listaan:

-"Ei usko, että se loppu jo"-syndrooma eli esim. rehellisesti tyhjän jugurttipurkin kuopiminen uudestaan ja uudestaan kun uskoo että siellä saattaa olla vielä jokin nanogramma jäljellä... Lähinnä ääni tässä on se ärsyttävä tekijä, koska silmät voi aina sulkea...


I totally agree! Meinasin lisätä on postaukseni jälkeen mut arvelin että se pomppaa vielä esille.

Tosta haahuilusta vois vielä lisätä sen, että ku joku kävelee ruuhkassa hitaasti edellä ja ku siitä ei meinaa päästä ohi, ni sillon pännii. Varsinki ku se edessäoleva näyttää just siltä että se ei tajua tän taaemman ärsyyntymisestä mitään.

Ja ainiin, ruokailuun liittyen taas yks:
Ruoan nuoleminen sormista ruokailun välissä tai päätteeksi. Todella ärsyttävää, kun käydään oikein kaikki sormet systemaattisesti läpi. Toki joskus suht pakollinen ilmiö, mutta muiden suorittamana tämäkin ärsyttävää.

Poissa Dumbo-M

  • Jäsen
  • Viestejä: 124
    • Profiili
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #4 : 18.10.2007, 14:25 »
Sellaset tyypit on rasittavia ketkä keksii hyviä juttuja, mutta vievät ne överipitkälle toistamalla niitä liikaa tai vain sillä etteivät osaa lopettaa tarpeeksi ajoissa. Eivätkä he itse tunnu tajuavan läpän liian pitkälle viemistään, vaikka vastaanotto olisikin kylmä.

Poissa STG

  • Jäsen
  • Viestejä: 105
    • Profiili
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #5 : 18.10.2007, 14:46 »
Myös tämä rakennusmiehiltä tarttunut ilmiö, suulla naksuttaminen jotakin asiaa tuumaillessa, suunniteltaessa tai mittailtaessa vituttaa. "D-d-d jaa-a, pitäsköhä tuosta ottaa 20 cm pppoooooois, d-d-d-ddd". :thumbdown: Asiaan kuuluu myös sanojen venyttäminen.

Poissa MarvinRoadkill

  • Jäsen
  • Viestejä: 710
    • Profiili
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #6 : 18.10.2007, 15:28 »
Saamattomuus, erityisesti ryhmätöitä tehdessä vaikkapa koulussa... tai töissä.

Useasti porukka on jäänyt tuijottamaan tyhjyyteen ja odottamaan että joku tekee asialle jotain. Ei viitsisi alkaa jakamaan ihmisille erikseen tehtäviä vaan luulis että jokainen ymmärtää muutenkin mitä tehdä jotta tehtävä edistyisi. Jossain vaiheessa on sitten jo pakko mainita asiasta.

Sillä hetkellä kun apatian valtaamat ryhmän jäsenet vaan toljottavat, vihaan sisäisesti jokaista.

" Okei, nyt nojaat seinään... ja kädet taskuun, noooin. Vittu, tee jotain, pyörry vaikka...."  

Poissa Jussikauha

  • Jäsen
  • Viestejä: 472
    • Profiili
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #7 : 18.10.2007, 16:06 »
- Suu auki syöminen
- Mielipiteettömyys, passiivisuus: Ei sanota vaikka ollaan eri mieltä, tyydytään vaan vaikka kuinka vituttaa.

Poissa tart

  • Jäsen
  • Viestejä: 883
    • Profiili
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #8 : 18.10.2007, 16:24 »
puhelinkeskustelun aikana ulkopuolisille ihmisille juttelu on aivan vitun ärsyttävää. antaapa kiinnostuneen vaikutelman kun huikkailee siinä välissä jotain elämää tärkeämpää paskaa jollekin. oon pari kertaa keskustelukumppanin mielenkiinnon puutteen takia lyönyt luurin korvaan ja joskus oottanu turpa kiinni niin kauan, että saan jakamattoman huomion.

ruuan turha sorkkiminen. esimerkiksi jauhelihan jatkuva pyörittely ja ränkslääminen sen paistuessa pannulla. miksi sen ei vaan voi antaa olla siinä? samaan kategoriaan voisi myös laittaa kuormasta nappaamisen. ärsyttävyyden lisäksi se on aivan vitun oksettavaa, varsinkin jos kyseessä on esim. rahka tai jokin muu vellimäinen ruoka. ylipäänsä turhat kosketukset  ruokaan ovat ärsyttäviä ja oksettavia.

jonkin tietyn lausahduksen käyttämin puheessa toistuvasti. esimerkiks bb-nikon käyttämä "VOIN KERTOA" saa mun veren kiehumaan uudestaan ja uudestaan.

nivelten naksauttelu (oli vissiin jo?). suurielkeisesti tehtynä huomion saanti on taattu. vitun ärsyttävää. vielä ärsyttävämpää on se omahyväinen hymy, jonka naksauttelija vetää naamalleen kun yksinkertaiset tytön tylleröt voihkii inhosta.  


koeyhae

  • Vieras
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #9 : 18.10.2007, 16:48 »
Lässyttäminen ja pienistä muka ärsyttävistä asioista nillittäminen :thumbdown:

Poissa STG

  • Jäsen
  • Viestejä: 105
    • Profiili
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #10 : 18.10.2007, 16:53 »
Lisää:

- Kuuma ruoka suussa puhuminen ja sen kanssa kärvistely yhtaikaa. Tyhmän kuulosta ja näköstä.
- Hörppimisääni lasista juodessa.
- "Mitä? / Mitä sanoit?" - kysymykset, vaikka ihan hyvin kuuli sanotun asian. Samoin myös vastaaminen itse omaan kysymykseen heti kysymisensä jälkeen, tyyliin "Sanoppas kuin paljon kello on? Jaa kuusi, ok"

Poissa abco_

  • Jäsen
  • Viestejä: 1382
    • Profiili
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #11 : 18.10.2007, 16:54 »
Lainaus käyttäjältä: "MarvinRoadkill"
Saamattomuus, erityisesti ryhmätöitä tehdessä vaikkapa koulussa... tai töissä.

Useasti porukka on jäänyt tuijottamaan tyhjyyteen ja odottamaan että joku tekee asialle jotain.


Tämä varsinkin, eikä tää musta ole edes mikään "pieni" ärsyttävä piirre. Ok, en itekään ole aina mikään maailman oma-alotteisin tai aktiivisin tekijä, paskantärkeä tukari ym. mut kyllä mä nyt yleensä pyrin olemaan mukana tekemässä ryhmäni eteen jotain, koska ne jutut on monesti ihan välttämättömiäkin tehdä. Eikä tää rajoitu mihinkään koulu/työilmapiiriin vaan kyllä näihin ihan arkielämässäkin törmää, esim. ollessa puolituttujen kanssa mökkireissuilla huomaa hyvin monellako oikeesti on intressiä toimia tai kantaa vastuuta mistäkään.

Kaikista vittumaisintahan on juuri se muitten tyhjääntuijotus tai jonnijoutava paskanjauhaminen siinä pahimman kiireen keskellä ja pari kertaa tullut pahimmassa vitutuksessa päin naamaakin todettua että "vittu, te ootte kuolleenakin hyödyllisempiä"

Edit: Tohon vois vielä lisää sen jälkivalituksen/vittuilun minkä se "avuton ryhmä" yleensä tuppaa myös jättää jäljestäpäin niille, jotka on ne siitä kusesta ylös omilla panoksillaan auttanut.

Poissa Pro_Spede

  • Jäsen
  • Viestejä: 7355
    • Profiili
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #12 : 18.10.2007, 17:03 »


Huh, ei tätä uskalla lukee syistä että:

a) saattaa ite tehdä jotain noista
b) aiemmin huomiotta jääneet asiat alkaa nyt häiritsä itseäänkin. Mut ihan hyviä huomioita, jotkut allekirjotan jopa.

Kannetaan vielä korsi kekoon, vaikkei nää varsinaisesti ärsytä vaan pikemminkin huvittaa, eli ihmisten joukkoliikennekäyttäytymisessä pari asiaa:

- itse kuljen joka aamu bussipysäkiltä, jossa kulkee vain yksi linja. Silti kaikki 10 tyyppiä siinä tuijottaa sinne dösän tulosuuntaan siltä varalta ettei se vaan vahingossa mee ohi. Vähän veikkaan että ne muut odottaa siinä myös sitä bussia, eikä vaan huvikseen siinä seisoskele ja se pysähtyy kyllä vaikkei kukaan huitoiskaan pysähtymään.

- stop-napin paino. Laitetaan käsi napille, venaillaan 5 sekkaa ja painetaan just sillon ku on täydellinen hetki. Mitä vittua?

- ikkunapaikalla istuva haluaa pois ni jyrätään se toinen ilmoittamatta mitään että aikoo jäädä pois.

Kaikkeen sitä kiinnittää huomiota :(

Poissa Flip

  • Jäsen
  • Viestejä: 152
    • Profiili
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #13 : 18.10.2007, 17:15 »
mässäily!:thumbdown:

Poissa Lasso-Larri

  • Jäsen
  • Viestejä: 580
    • Profiili
Pienet ärsyttävät asiat ihmisten käyttäytymisessä
« Vastaus #14 : 18.10.2007, 17:28 »
Lainaus
nivelten naksauttelu (oli vissiin jo?). suurielkeisesti tehtynä huomion saanti on taattu. vitun ärsyttävää. vielä ärsyttävämpää on se omahyväinen hymy, jonka naksauttelija vetää naamalleen kun yksinkertaiset tytön tylleröt voihkii inhosta.

Haha! Tunnistin nuoren Larrin.

Lainaus

Sellaset tyypit on rasittavia ketkä keksii hyviä juttuja, mutta vievät ne överipitkälle toistamalla niitä liikaa tai vain sillä etteivät osaa lopettaa tarpeeksi ajoissa. Eivätkä he itse tunnu tajuavan läpän liian pitkälle viemistään, vaikka vastaanotto olisikin kylmä.

Sama muuan Jope-tsoukin kanssa lähipiirissä.

Lisään:
Yksi ystävykseni (lue ja tunnista itsesi!) keskeyttää toisten puheita, mutta toki tuntuu siltä, kuin se keskeytettävä olisin aina minä! Itse Lasso-Lassi on opetettu jo pienestä pitäen olemaan keskeyttämättä toisia kesken asian, joten tyydyn aina olemaan hiljaa ja näyttämään pöljältä.
Hieman erilainen, mutta ratkaisevan eron tekevä, tapaus on sellainen, kun henkilö saapuu piiriin (vaikka 4 henkeä), jossa yhdellä henkilöllä on läpät kesken, mutta tämä viides muina miehinä keskeyttää jutun saadakseen sanoa jotain yhteiskunnan pelastavaa ("tulitko Saksan tunnilta? no kyllä mie oikeasti tiesin..."). Tähän ei aiemmin mainittu ystäväni sorru, mutta useat muut nimettömät ihmiset kyllä.

Ymmärtäkää nyt, saatana.

 

Kommentointi vaatii rekisteröitymistä