Ajattelin pistää uuden otsikon pystyyn, koska aihe käsittelee muutakin kuin
Suomifutista,
Basson virallinen... taasen on pyhitetty nk. mieshuoraukselle, eikä MM-karsintaa käsittelevää topikkiakaan pidä mennä sekoittamaan tällä.
Suomi siis selvitti viime syksynä ensi kertaa historiassaan tiensä
UEFA European Under-21 Football Championshipiin, joka pelataan tällä kertaa Ruotsissa. Suomi voitti karsintalohkonsa, jossa muut maat olivat Tanska, Skotlanti, Slovenia ja Liettua. Jatkokarsinnoissa vastaan asettui Itävalta. Ensimmäisen osaottelun voitti kotonaan Itävalta, maalein 2-1 (2-0). Turussa pelatusta toisesta osaottelusta tuli melkoinen trilleri, kun Suomi tuli viimeisen kymmenen minuutin aikana Jussi Vasaran kahdella osumalla Itävallasta ohi 2-1 (0-1), jolloin yhteismaalit menivät tasan 3-3 ja edessä oli jatkoaika. Sen päätyttyä maalittomana siirryttiin rp-kilpailuun, jonka Suomi vei vakuuttavasti ja eteni kisoihin.
Mutta sitten asiaan:
Lohko A:Ruotsi
Valko-Venäjä
Italia
Serbia
Lohko B:Espanja
Saksa
Englanti
Suomi
Suomen ottelut:15.6. klo 19.15 Englanti - Suomi
18.6. klo 19.15 Saksa - Suomi
22.6. klo 21.45 Suomi - Espanja
(26.6. mahdollinen semifinaali)
(29.6. mahdollinen finaali)
Suomen joukkue:1 Anssi Jaakkola VF Colligiana (ITA) (lainalla AC Sienasta)
12 Jon Masalin Ham-Kam (NOR)
23 Jukka Lehtovaara TPS
2 Ville Jalasto FC Honka
3 Jukka Raitala HJK
4 Jonas Portin FF Jaro
5 Tuomo Turunen FC Honka
14 Joni Aho FC Inter
21 Petri Viljanen Haka
22 Joona Toivio Telstar (lainalla AZ Alkmaarista) (NED)
6 Tim Sparv Halmstad BK
7 Kasper Hämäläinen TPS
8 Mehmet Hetemaj Thrasivoulos (GRE) (lainalla Panioniosista)
10 Nicholas Otaru FC Honka
13 Pyry Kärkkäinen HJK
15 Ilari Äijälä MYPA
16 Perparim Hetemaj AEK Ateena (GRE)
17 Juha Hakola Heracles (NED)
18 Jussi Vasara FC Honka
9 Berat Sadik Arminia Bielefeld (GER)
11 Jarno Parikka HJK
19 Aleksandr Kokko FC Honka
20 Teemu Pukki FC Sevilla (SPA)
TV Viisi näyttää kaikki Suomen ottelut, molemmat välieräottelut ja finaalin.
E: Turnauksessa siis saavat pelata pelaajat, jotka ovat
karsintojen alkaessa 07 olleet korkeintaan 21-vuotiaita, eli vanhimmat pelaajat ovat jo täyttäneet 23 vuotta (synt. 1986).