Täällä on lueteltu niin monta Hesarin ja Vaasankadun paikkaa, että niitä on turha enää listata, vaikka itsekin niissä enimmäkseen liikun. Mutta on niitä baareja nyt sentään muuallakin Kalliossa ja lähikulmilla.
Kolmas Linja:
- Toverissa tulee käytyä toisinaan. Rauhallinen paikka, muttei Kallion hintatasoon nähden edullisin. Mukava paikka kuitenkin juoda yksi tai kaksi olutta.
- Toverista voi jatkaa muutamankymmenen metrin päähän Pub Sirdieen. Pieni ja legendaarinen kapakka, jossa ei ole kuin pari hassua pöytää ja tuolia. Asiakkaat ovat ihan laidasta laitaan, mutta paikka on kuitenkin kodikas.
- Om'pu. Täällä on välillä kiva käydä etenkin terassilla kääntymässä. Tietty hipsterimäisyys saattaa ahdistaa - mitä se ikinä tarkoittaakaan. Taitaa tarkalleen ottaen sijaita Siltasaarenkadulla.
- Liberte. Harvoja Stadin keikkamestoja (ja Kallion ainut?), jossa on jokaisena viikonpäivänä live-esiintyj(i)ä.
Hakaniemi:
- Karhunpoika. Asuin ennen tässä vieressä, joten täällä tuli silloin istuskeltua paljon nykyistä enemmän. Asiakkaina on paljon kantapeikkoja, mutta paikka on kaukana perusräkälästä. Ihan viihtyisä ja jännä sisustus kirjahyllyineen.
Yllä luetellut olivat lähinnä parin kaljan paikkoja. Jos juomalla juodaan, usein suunta on täällä luetellut Relaxin, Kalliohovi (vaikka alan olla sinne vähän vanha), Lucky, Kolme Kaisaa ja aivan hirveissä plekseissä suuntaan toisinaan Abin Baariin (ihme, ettei ole koskaan tullut nekkuun). Keskustassa istun usein Sanomatalon Painobaarissa, joka on etenkin Hesarin toimittajien kantapaikka. Keikalla käyn useimmiten Kuudennella Linjalla, Mascotissa, Tavastialla ja Virgin Oilissa. Mascot on keikkapaikkana paska, mutta se on tässä lähellä ja siellä on usein (keskiviikkoisin) räppiä.