taitaa olla finaalissa meikän juoksentelut pojan perässä, johon oon kuluttanut luvattoman paljon energiaa koko tän vuoden aikana. vastakaikua oon aina saannut vaihtelevalla menestyksellä mutten ikinä sen verran ku ois oikeestaan tahtonut. tein pari viikkoa sitten tosi rehtejä ja suoria ihastumistunnustamisia, joihin en ankeesti saannut ollenkaan vastausta, ees että ois saannut pakit.
äsken kun oltiin kavereitten kanssa autossa niin mun puhelin soi ja katoin että tää poika soittaa mulle. ennen vastaamista harrastin onnenkiljahduksia, mut sit tuli ilmi että sen asia olikin vaan se, että kenenköhän numero toi ylipäätään on. no, vittu okei. eipä meillä muuta tsättäiltävää ees ollut.
höh, luovutan. harmittaa ärsyttää suruttaa. saatana
