Kirjoittaja Aihe: Yleinen palautekeskustelu sivuston rakenteesta ja sisällöstä  (Luettu 12895 kertaa)

Poissa Zapasnik

  • Admin
  • Jäsen
  • Viestejä: 1874
    • Profiili
Jou.

Me kelattiin vähän päivittää nykyistä sivustoa nyt syyskuun aikana toimintojen osalta. Myös sisältöpuolelle on tulossa lisäyksiä syksyn aikana, mutta Särre voi niistä sitten erikseen postailla.

Mä pistin ton edellisen kehitystopikin lukkoon, koska se alkoi olemaan niin pitkä, että jo ihan näin ylläpidon näkökulmasta hankala seurata ja toteuttaa toiveita ja ideoita.

Nykyinen sivusto lanseerattiin keväälllä 2010, ja sen jälkeen siihen on tehty aika helvetisti korjauksia edellisen sivusto-topikin palautteiden perusteella. Taatusti on vieläkin korjattavia asioita, ja niitä fiksaillaan parhaan mukaan.

Ehkä nykyaikana tapahtuviin, jatkuviin muutoksiin netissä peilaten voi todeta, että mitään lopullista sivustoa tai päätepysäkkiä ei sinänsä koskaan tule, vaan sivuston rakenne ja sisältö elää aina kunkin aikakauden mukaan.

Nyt kohta tehtävä tekninen päivitys kohdistuu pitkälti tuohon pääsivuun, mutta myös foorumin pääsivun näkymään.

Mä yritin leikkiä jotain graafikkoa kasaamalla alle ajatuksia siitä, millaisia muutoksia olisi hyvä tehdä, joten näitä vaan tiirailemaan ja heittämään muutenkin korjaus- ja erityisesti kehitysideoita tähän topikkiin.

Hommahan menee teknisesti niin, että korjaukset ja päivitykset tekee nykyään digitoimisto Robot, jossa tämän foorumin ylläpitäjät/käyttäjät Ilkka ja Mikko ovat päiväduunissa, ja Basso toimii tilaajana foorumin käyttäjien ja sivuston ylläpitäjien/toimittajien/bloggaajien korjaus- ja kehitysideoiden pohjalta.

No mut asiaan. Tässä alla on havainnollisettu, mitä muutoksia olis tulossa.

Foorumin etusivusta mulla ei oo tällaista kuvaa, mutta ajatus tosiaan oli se, että olisi jotenkin helpompi seurata yleisesti ja kokonaisvaltaisesti keskustelua, jos foorumin etusivun näkymä ei olisi nykyisenkaltainen, staattinen sivu, vaan sivu, jossa näkyy kaikkien uusimmat keskustelut. Kuitenkin, jos haluaa katsoa foorumia aihealueittain (yleinen keskustelu, hiekkalaatikko jne), niin se onnistuu ihan yhtä lailla.

Mä selitän tän omakohtaisen esimerkin kautta. Eli mä ite seuraan aika pitkälti vaan yleistä keskustelua ja hiekkalaatikkoa, ja muita aihealueita tulee seurattua harvemmin jos lainkaan. Viime aikoina oon kuitenkin etusivun foorumiboksin kautta eksynyt entistä useammin aihealueisiin, kuten "audiosi" tai "trendit ja kulttuuri", koska topikin otsikot ja sisältö ovat olleet kiinnostavia. Tajusin, että jumalauta foorumeilla on paljon hyvää keskustelua, jota en oo edes hiffannut - vaan sen takia, että sitä on niin fakkiintunut seuraamaan vain tiettyjä aihealueita. Tämä tekninen muutos jeesais tämän kaltaiseen ongelmaan.

No mut puheenvuoro teille, kakkapyllyt.

Poissa Pro_Spede

  • Jäsen
  • Viestejä: 7355
    • Profiili
Ainaki toi Basso tv:n full screen -nappi venyttää sen kuvan koko ruudun kokoseksi välittämättä mittasuhteista.. että jos sen sais pysymään oikeena.

Poissa Zapasnik

  • Admin
  • Jäsen
  • Viestejä: 1874
    • Profiili
Lainaus käyttäjältä: "Pro_Spede"
Ainaki toi Basso tv:n full screen -nappi venyttää sen kuvan koko ruudun kokoseksi välittämättä mittasuhteista.. että jos sen sais pysymään oikeena.

Joo, se fiksataan, mutta aikataulua en uskalla luvata. Muutenkin BassoTV menee jotakuinkin aivan uusiksi ja sen re-launchataan 2011 alkupuolella isommasti.

Poissa kakskari

  • Jäsen
  • Viestejä: 3240
    • Profiili

Hyvältä kuulostaa.

Poissa aturtur

  • Moderaattori
  • Jäsen
  • Viestejä: 1847
    • Profiili
Lainaus käyttäjältä: "Zapasnik"
Viime aikoina oon kuitenkin etusivun foorumiboksin kautta eksynyt entistä useammin aihealueisiin, kuten "audiosi" tai "trendit ja kulttuuri", koska topikin otsikot ja sisältö ovat olleet kiinnostavia. Tajusin, että jumalauta foorumeilla on paljon hyvää keskustelua, jota en oo edes hiffannut - vaan sen takia, että sitä on niin fakkiintunut seuraamaan vain tiettyjä aihealueita.

Mun mielestä olisi hyvä, jos tossa etusivulla ei näkyisi sekaisin muiden viestien kanssa osta/myy/vaihda -kategorian viestit. Niille olisi hyvä olla oma välilehti tai muu sellainen, juuri mainitsemasi pointin takia.

Pääosin tämä uudistus kuulostaa todella hyvältä!

Poissa Zapasnik

  • Admin
  • Jäsen
  • Viestejä: 1874
    • Profiili
Lainaus käyttäjältä: "aturtur"

Joo, tästä me ollaankin keskusteltu Ilkan kanssa, ja voi olla järkevää toteuttaa asia juurikin näin. Mä hollaan Ilkkaa tästä, koska mulla on viba, että noin toi pitäis just tehdä.

Poissa Zapasnik

  • Admin
  • Jäsen
  • Viestejä: 1874
    • Profiili
Aijuu, ja coreidea tän etusivun päivityksessä on se, että kaikki mahdollinen olisi pitkälti etusivulla, ettei tarvi aina lähteä seikkailemaan alasivujen syövereihin, vaan yhdellä vilkaisulla saa kokonaiskuvan, että mitä tapahtuu parhaillaan Bassossa niin radion, foorumien, musiikin, television, blogien, facebookin ja tapahtumien suhteen.

Tiäksä teknistä unityy.

Foorumi ja Basson saittihan ovat pitkään eläneet vähän erillistä elämää keskenään, koska kun silloin yhdistyttiin 2006, niin sen jälkeen ollaan rakennettu pääasiassa radiota, lehteä, nyttemmin jo poistunutta tapahtumaosiota ja teeveetä. Tänä vuonna ollaan sitten alettu yhdistämään näitä kaikkia enemmän tai vähemmän yhteen ja/tai suhteuttamaan toisiinsa niin, että saitti on se sydän, joka pumppaa energiaa kaikkeen tekemiseen.

Särren ansioista mä oon vihdoin alkanut kräkkäämään, että foorumeilta saa ihan kipeen hyvää polttoainetta kaikkeen omaan tekemiseen, esim. noihin omiin bloggausideoihin. Viime Basso-lehden tiputtavimpia juttuja oli poiminnat foorumeilta - ihan älytöntä kamaa, joten kakka on todellista tässä foorumiporukan keskuudessa.

Poissa Zapasnik

  • Admin
  • Jäsen
  • Viestejä: 1874
    • Profiili
Eli nykyisestä etusivusta poistuvat:

- twitter, meillä ei oo vielä tähän mikrobloggaamiseen mitään punaista lankaa, joten tuumaillaan tämänkin funktion järkevyyttä.

- viimeisin teevee-jakso, sillä vastaisuudessa jaksot tulevat suoraan uutisvirtaan ja mahdollisesti muulla tavalla esille, tämä kuitenkin 2011 asioita, jolloin teevee on tarkoitus reelauntsata.

- tämän päivän radio-ohjelmat. tää oli ihan hyvä palikka, mutta ei ehkä tuhoa maapalloa, jos ei ole etusivulla, koska radiosivulla on ohjelmakartta. lisäksi tähänkin on jo hyviä keloja, jotka sitten päivitetään hamassa tulevaisuudessa

- lehden kuva ja tilauslinkki olivat staattisia ja siten turhia

Poissa Mikkis

  • Jäsen
  • Viestejä: 69
    • Profiili
Lainaus käyttäjältä: "Zapasnik"
Ehkä nykyaikana tapahtuviin, jatkuviin muutoksiin netissä peilaten voi todeta, että mitään lopullista sivustoa tai päätepysäkkiä ei sinänsä koskaan tule, vaan sivuston rakenne ja sisältö elää aina kunkin aikakauden mukaan.

Lainaus käyttäjältä: "Zapasnik"
...Muutenkin BassoTV menee jotakuinkin aivan uusiksi ja sen re-launchataan 2011 alkupuolella isommasti.

Musta kannattaa tosissaan välttää tollaista relaunchaus-ideologiaa. Kaikki on nykyään jatkuvassa muutoksessa ja siksi on musta järkevämpää kehittyä koko ajan pikkuhiljaa. Tuollaiset "relaunchit" tuntuu aina jäävän vähän torsoks. Kaikki ei kuitenkaan onnistu isoissa muutoksissa ja sitten se hirvee hype mitä kasataan muutoksen ympärille ei oo ollenkaan tarpeellinen. Tiedän, että juuri se hype on osa miksi relaunchataan, mutta se ei ole tarpeellista. Tulee vaan turhaan paineita saada uudistukset aina kerralla onnistumaan.

Erittäin positiivista, että haluatte ottaa ideoita ja ehdotuksia kehitykseen näin avoimesti vastaan. Tohon etusivun ulkoasuun ja sen toimivuuteen on vaikea ottaa kantaa, kokeilematta vaihtoehtoja. Vaikuttaa kuitenkin hyviltä uudistuksilta.
 
Shoutboxin laittaminen etusivulle on hyvä juttu, kun poistatte vielä rekisteröitymispakon niin shoutit varmaan moninkertaistuu.
Twitteriä ei Suomessa ainakaan suomenkielellä pahemmin käytetä, joten se on vähän turha. Tosin oon kyllä lukenut niitä sun tweettauksia, joten on niillä jotain viihdearvoa. Aika moni muuten liittyy julkisiin kulkuvälineihin, koiriin ja denoihin.

Miettisin edelleen termejä "nopeat" ja "hitaat". Ne varmaan avautuu teille hyvin, mutta ne ei ole millään lailla intuitiivisiä termejä. Satunnaiselle käyttäjälle ne ei varmaan avaudu ollenkaan.

Tulevan Bassolehden juttuja olisi kiva saada ennakkoon maisteluun nettisivuilla. Eli siis ehdotan, että pienen osan lehteen tulevista jutuista julkaisisitte nettisivuilla teaserina.

Poissa Zapasnik

  • Admin
  • Jäsen
  • Viestejä: 1874
    • Profiili
Lainaus käyttäjältä: "Mikkis"
Musta kannattaa tosissaan välttää tollaista relaunchaus-ideologiaa. Kaikki on nykyään jatkuvassa muutoksessa ja siksi on musta järkevämpää kehittyä koko ajan pikkuhiljaa. Tuollaiset "relaunchit" tuntuu aina jäävän vähän torsoks. Kaikki ei kuitenkaan onnistu isoissa muutoksissa ja sitten se hirvee hype mitä kasataan muutoksen ympärille ei oo ollenkaan tarpeellinen. Tiedän, että juuri se hype on osa miksi relaunchataan, mutta se ei ole tarpeellista. Tulee vaan turhaan paineita saada uudistukset aina kerralla onnistumaan.

Täysin totta.

Lainaus käyttäjältä: "Mikkis"
Shoutboxin laittaminen etusivulle on hyvä juttu, kun poistatte vielä rekisteröitymispakon niin shoutit varmaan moninkertaistuu.

Tätä rekisteröintipakkoa tuumaillaan. Siinä on hyvät ja huonot puolet. Hyvänä se, että kuka tahansa voi heti kommentoida radion sisältöä sen kummemmin säätämättä, huonon se, että turhan äpäröinnin ja spedeilyn määrä voi lisääntyä. En tiijä vielä, kumpi toteutetaan.

Lainaus käyttäjältä: "Mikkis"
Miettisin edelleen termejä "nopeat" ja "hitaat". Ne varmaan avautuu teille hyvin, mutta ne ei ole millään lailla intuitiivisiä termejä. Satunnaiselle käyttäjälle ne ei varmaan avaudu ollenkaan.

Mä luulen, että tämä nopeat/hitaat -prosessi on vielä aika alussa, ja Särre osaa vastata tähän tarkemmin.

Lainaus käyttäjältä: "Mikkis"
Tulevan Bassolehden juttuja olisi kiva saada ennakkoon maisteluun nettisivuilla. Eli siis ehdotan, että pienen osan lehteen tulevista jutuista julkaisisitte nettisivuilla teaserina.

Hyvä idea.

Poissa Chiki leaks

  • Jäsen
  • Viestejä: 1739
    • Profiili
Edelleen ehdottaisin sitä että Musiikkijulkaisut osioon tulisi jonkin tapainen "lomake" tai sen tapainen systeemi. Myöskin joku rating systeemi olisi jees jonka mukaan voisi esim järjestellä triidejä. Esim jos haluaisin nähdä kaikki julkaisut jotka ovat saanneet "parhaimmat arvostelut" painaisin nappulla ja julkaisut listautuisi parhaimmasta arvostelusta, huonoinmpaan. get it?

Elikkä ympyröin punaisella nuo joita painamalla pitäisi saada sen mukaan listattua triidit. esim: Painan tekstiä "LUETTU"-> triidit listautuvat sen mukaan mitä triidiä on luettu eniten.

PS. Niin ja ratingi tulisi tietysti käyttäjien antamien arvosteluiden mukaan.

Poissa SLICKPUPPY

  • Jäsen
  • Viestejä: 3156
    • Profiili
Tää kuulostaa hyvältä! Erityisesti jäinkin kaipailemaan tota top 30-listaa. :thumbup:

Poissa SamatSilmt

  • Jäsen
  • Viestejä: 1482
    • Profiili
Onko avatareille tulossa .gif tukea?

Poissa Zapasnik

  • Admin
  • Jäsen
  • Viestejä: 1874
    • Profiili
Lainaus käyttäjältä: "SamatSilmt"
Onko avatareille tulossa .gif tukea?

Ei. Ellei ole jotain ihan älytöntä syytä tai perustetta.

Lainaus käyttäjältä: "kuulars"
Edelleen ehdottaisin sitä että Musiikkijulkaisut osioon tulisi jonkin tapainen "lomake" tai sen tapainen systeemi. Myöskin joku rating systeemi olisi jees jonka mukaan voisi esim järjestellä triidejä. Esim jos haluaisin nähdä kaikki julkaisut jotka ovat saanneet "parhaimmat arvostelut" painaisin nappulla ja julkaisut listautuisi parhaimmasta arvostelusta, huonoinmpaan. get it?

Elikkä ympyröin punaisella nuo joita painamalla pitäisi saada sen mukaan listattua triidit. esim: Painan tekstiä "LUETTU"-> triidit listautuvat sen mukaan mitä triidiä on luettu eniten.

PS. Niin ja ratingi tulisi tietysti käyttäjien antamien arvosteluiden mukaan.

Tää on mielenkiintoinen idea. Pitää sparrailla tätä Ilkan kanssa. En uskalla luvata tähän hätään tätä kuitenkaan, ainakaan tuota rating-systeemiä, koska se vaatii tod.näk. jonkin asteista matematiikkaa, enkä tiedä kuinka iso koodausprosessi se on.

Poissa 24h-kerho

  • Jäsen
  • Viestejä: 5782
    • Profiili
Toi rating-systeemi vois olla toimiva koko foorumille, ei vain julkaisuihin. Esim twoplustwo:n foorumeilla systeemi toimii kivasti ja legendaarisimmat 5 tähden topikit saa helposti kaivettua esiin, vaikkei niistä olis koskaan kuullutkaan.

Nää "nyt ollaan otettu asiaksemme päivittää oikein kunnolla, eikä vain lupailla niinku aikasemmin" -topikit alkaa olemaan esillä tasasin väliajoin foorumin taso -topikkien rinnalla. Tuntuu olevan muuallakin yleinen trendi nykyään, mutta kai tää on sitä web 3.0:aa sit. Musta on jotenkin käsittämätöntä, varsinkin jos sivuston suunnittelun takana on mediatoimisto, et saitti julkaistiin niin keskeneräisenä. Ilmeisesti se ei ole mikään ongelma, koska kaikki ootte kavereita keskenään, mutta tuskin joku "ulkopuolinen" asiakas olis ollu tyytyväinen keskeneräsestä saitista, jota asiakkaat sitten beta-testaa? Varsinkin kun testaajien löytämien ongelmien korjaamiseen ei tunnu olevan juurikaan kiinnostusta, aikaa tai kykyä. Jos mä olisin ollut julkassu keskeneräsen saitin niin olisin häpeissäni muna kuumana korjaamassa bugeja. Vikailmotus-topic oli alle 20 sivua pitkä, ja ylläpito löi sen lukkoon, koska ei pystynyt seuraamaan mukana. Sen sijaan, et joku koodari ostais lavan redbullia, lukittautuis viikonlopuks lanien sijasta koodauskellariin ja laittais koodaushanskat käteen, luotiin uus topikki, joka on kohta sen 20 sivua varmaan myös. Eipä asia mulle sinänsä kuulu, kunhan  ihmetyttää. Toivottavasti mediatoimiston hinnat on edes kohdillaan.

Ps. voisitte vihdoin korjata ton "Katso kaikki lukemattomat viestit" -napin. Nyt se merkkaa kaikki topikit luetuks tietyn ajan jälkeen (?). Pitäis olla niin ku ennen, et jos ei oo topikkia lukenu niin se pysyy lukemattomana vaikka Davon levyn julkasuun asti. Niinku sen napin tekstikin jo sanoo.

Kommentointi vaatii rekisteröitymistä