Dokumentit

Pyrrhus Darwin Castello kirjoitti:

-clip koko teksti infamysta-

hyvin kirjoitettu, ja voisin melkein allekirjoittaa kaiken mitä sanoit. sulla on paljon hyviä pointteja joissa on kyllä totuuden siemeniä kytemässä.
äsken siis tuli itse tsekattua(kuunneltua) tämä piirtelyn ohella ja ei voi kun olla samaa mieltä että kova dokkari kyseessä. ehdottomasti tarkistamisen arvoinen.

BBC:n tuottama LOISTAVA dokkari(sarja, 1 h per osa kertaa 4. Itse katsoin kaikki putkeen..)
CENTURY OF SELF
Ehkä kuumottavimpia jonka olen nähnyt aikoihin.. Kertoo markkinointipsykologian kehittymisestä sadan viime vuoden aikana ja kuinka se vaikuttaa kulutus-,äänestys- ym. käyttäytymiseemme. (kyllä, olemme sopuleita! ;)
http://www.bbc.co.uk/bbcfour/documentaries/features/century_of_the_self.shtml

Kaikki osat löytyvät ainakin Google videosta
http://video.google.com/videoplay?docid=8953172273825999151&q=century+of+self

THE WAR TAPES


http://video.google.com/videoplay?docid=4029886691697504559&hl=en

Straight from the front lines in Iraq, THE WAR TAPES is the first war movie filmed by soldiers themselves. It is Operation Iraqi Freedom as filmed by Sergeant Steve Pink, Sergeant Zack Bazzi and Specialist Mike Moriarty and other soldiers.

Zack is a Lebanese-American university student who loves politics, traveling, and being a soldier. Steve is a carpenter with a sharp sense of humor and aspirations to write, which he does with insight and candor. Mike is a resolute patriot and father of two, who rejoined the army after 9/11. All of them leave women at home—a mother, a girlfriend, and a wife.

While they battled unconventional forces, they recorded events that conventional journalists have been unable to capture. They mounted tripods on gun turrets, inside dashboards and used POV mounts on their Kevlar helmets and vests. They filmed all of the footage in Iraq, which amounted to over 800 hours of tape.

http://thewartapes.com/

The Occult Experience (1985)
http://video.google.com/videoplay?docid=492319398692711231&q=documentary

Anton LaVey H.R. Giger

This is a good video for those that may or may not be somewhat interested in the occult. It touches up on several occultic religious such as Wiccan and Satanism


Masters of Darkness: Aleister Crowley - The Wickedest Man in the World

Osa 1: http://www.youtube.com/watch?v=E93_N1dXYCg
Osa 2: http://www.youtube.com/watch?v=qVArfGy9rZc
Osa 3: http://www.youtube.com/watch?v=CVasoNn-jdQ

http://www.channel4.com/history/microsites/M/masters_darkness/crowley.html

Hip Hop: Beyond beats & rhymes

Siittä on nyt jokin aika kun ton katoin, ja unohdin pistää tänne. Mutta kannattaa katsoa. Tutkii hiphop genressä esiintyvää yltiömaskuliinisuutta, väkivaltaa, naisten esineellistämistä ja antihomoseksuaalisuutta. Todella hyviä pointteja esitetään, ja suosittelen kaikille. Edes sen takia kuinka vaivautunut Busta Rhymes on kun häneltä kysytään homoseksuaalisuudesta. You scared Busta?! En nyt jaksa kirjottaa pitempää, mutta pistän tässä tähän jutun mikä julkaistiin Keskipohjanmaa lehdessä, tässä joku viikko sitten. Jonka kirjoitin tämän ja muiden asioiden kipinän saattelemana.

Toisesta miehestä voidaan käyttää vähätteleviä sanoja kuten puppeli, neiti, tai eräänlainen penikka. Kaikki ovat naisellisuuteen viittaavia ja niitä käytetään alentamaan ihmistä. Voisiko tämä kertoa jotain suhtautumisesta naisiin ja miehuuden määrittelemiseen? Ainakaan esimerkiksi se, että naispappeudesta pitää yleensä väitellä, ei tue kuvaa tasa-arvoisesta kohtelusta tai valinnan vapaudesta.

Myös rahan ja kulutuksen ympärille rakennetut musiikkivideot ja muu viihde pyrkivät esineellistämiseen. Etenkin lasten ja vanhempien pitää muistaa että todella tärkeitä stimulantteja ovat älylliset ja visuaalisesti haastavat teokset. Minä ainakin toivon käyväni inspiroivia ja uusia näkemyksiä tarjoavia keskusteluja ihmisten kanssa jos siihen on tarvetta, ettekö tekin? Mikä sen hienompaa kuin kuulla nuorten suusta ideoita jotka on innolla ja palavalla sydämellä etsitty, ideoita joita löytyy kaikkien päästä. Kunhan niitä vain uskalletaan esittää.

Mutta yhä enemmän ja enemmän asioista tehdään valmiiksi pureskeltuja ja mietittyjä. Esimerkiksi olutta myydään ja kuvaillaan sanoilla joissa korostuu vahva ja särmikäs asenne. Töiden jälkeen on normaalia ottaa alkoholia ja sitä myös esitellään mainoksissa miehekkäillä lauseilla kuten "kesyttämätön " tai "reilusti luonnetta". Ei niin yllättäen, nämä ovat juuri niitä asioita mitä tarvitaan raskaiden töiden jälkeen, vapauden tunnetta ja itsetuntoa vahvistavaa kuvaa. Kehittävämpi tapa olisi tietenkin myös puhua tästä stressistä. Ai niin, unohdin, sehän olisi neitimäistä…

Jos minulta kysytään, se on terve miehinen ja naisellinen kuva, jossa on normaalia puhua toisille ongelmistaan, ideoistaan ja haaveistaan. Se on inhimillistä kun saa tanssia aivan kuin kukaan ei katsoisi, aina jokaisen uuden idean ilmetessä. Ja pyytää muitakin liittymään tähän tanssiin. Joten, jos haluamme rakentaa kaikille toimivaa ja tervettä yhteiskuntaa, pitää se tehdä yhdessä ja kaikkia kunnioittaen. Ja voimme aloittaa sen ihan omassa kodissamme ja ympäristössämme. Joten liity vastarintaan rakastamalla itseäsi omilla ehdoillasi ja sitä kautta muitakin.

ps. Ja jos jäi hokaamatta, niin vihreällä oleva nimi sisältää siis linkin google videoon, missä pätkän voi kattoa

Pyrrhus Darwin Castello kirjoitti:

Hip Hop: Beyond beats & rhymes

Joten liity vastarintaan rakastamalla itseäsi omilla ehdoillasi ja sitä kautta muitakin.

[miete]Nää vastarinnat pistää ain hymyilyttää... Tulee aina mieleen tollasesta, että nyt pitäs ruveta tappelemaan käsi sydämmellä jotain vastaan ja vauhkoomaan + ilmottelemaan siitä kaikille.
Mitäs jos vaan toimis niin, että tiedostais asiat, ja tekis niin kuin tuntuis hyvältä? Tämä ei siis todellakaan tarkoita, että täytyisi toimia kuin miten esim. musiikkivideoissa(oon tost tekstist suht samaa mieltä), mutta toinenkin äärilaita on ihan yhtä paska.[/miete]

Mut pitää tarkastaa toi dokkari, vaikutti ihan mielenkiintoselta.

The Devil and Daniel Johnston (Jeff Feuerzeig, 2005)


Daniel Johnston muistuttaa minua yhdestä hepusta joka oli samaan aikaan sairaalan osastolla minun kanssani, kun olin 18v. Ensivaikutelma on hyvä ja mukava, kuten Danielistakin. Mutta vähitellen paljastuu kuoren alta ihminen joka on todella syvästi uskovainen (sairaalla tavalla) ja piirtääkin asioita missä voi nähdä kun nuori poika on joenrannalla, ja jossa demonit repivät puukolla häntä hajalle. Ja kyllä, se on helvetin hämärää nähdä sellaista ihan oman naaman edessä. Siksi tämä dokumentti oli minulle ehkä hiukan itsestään selvä ja ennalta arvattava. Sillä jo ensi kuulemalla sama asia on havaittavissa hänen musiikissaan. Ainakin kaikille joilla on joskus meiannut seota pää. Jos sinulla ei ole, niin katsoa ihmeessä sairaan mielen sisään. Ja jos on, niin musiikki tulee sinutkin vangitsemaan.

Sillä onhan hänen musiikkinsa järisyttävää kuunneltavaa kun tajuaa tämän kaiken. Jo hänen ensimmäisestä kotivideoistaan paistaa läpi jokin käsittämätön taika, minkä hän vain omaa. Kuten hänen vanha ystävänsä sanoi, hän ei koskaan istunut miettimään mitä tekisi, hän vain teki jotain. Realistista. Ei muuta. Ja siinä onki Danielin viehätys musikaalisesti. Hän voi kuulostaa hyvin paskalta, mutta kun sen tajuaa, tietää, että se on paskaa siksi koska tilanteet ja elämäkin voi olla.

Hänen ollessaan varhaisteini, äiti sanoo Danielille, että hän ei tee muuta kuin piirtää saatanallisia sarjakuvia joissa on ilmassa lentävä silmä ja moittii häntä, että miten hän on unprofitable servant of God. Ja tämä varmaan edes auttaa hänen myöhemmässä vaiheessa raakana puhkeavaa maanisdepressiivisyyttään.

En haluaisi puhua moittivaan sävyyn, mutta jos vanhempasi ovat kilpa-ajajia niin tuskin se maailma sinun päätäsi sekoittaa kuten yltiöuskonnollinen sellainen. Dokumentin nimi onkin osuva. Hänestä olisi voinut tulla täysin normaali nuori ihminen joka on taiteellisesti lahjakas, mutta kun taiteellisuutta yritetään kahlita uskonnolla, tulee maailmasta sitä mitä sen yritetään kuvastavan. Devil and Daniel Johnston. Piru jota ei olisi ehkä koskaan tullut hänen elämäänsä ilman fundamentalisti vanhempiaan. Ei ainakaan siinä muodossa missä se nyt on.

Hän halusi piirtää sarjakuvia kuten Stan Lee, ja olla kuten John Lennon, mutta hänen perheensä moittii häntä jumalan seuraamatta jättämisestä. Tottakai Daniel itsekkin edesauttaa konflikteja, mutta kuka teini ei muka niin tekisi? Hänen sekava tilansa on jonkinlaista sekoituksta uskontoa ja sarjakuvaa. Kuten hän laulaakin kappalessaan In my head theres a negative superman, in my head two worlds collide. Syvä rakkaus sarjakuviin sekoittuu raamatun yhtä lennokkaaseen ja mielikuvitukselliseen kerrontaan, ja saa aikaan Daniel Johnstonin, supersankarin joka asuu

in a devil town
Didn't know it was a devil town
Oh Lord, it really brings me down
About the devil town
And all my friends were vampires
Didn't know they were vampires
Turns out I was a vampire myself
In the devil town

Ja hän on todellakin jumalan asialla oleva maailman pelastaja, joka haluaa pukeutua joskus kokonaan valkoiseen koska se on kristillistä ja oikein. Ja tämä ajatusmaailma johtaakin myöhemmissä elämän vaiheissa kaaoottiseen toimintaan johon sekottuu jonkinlainen itseään toteuttava profetia.

Sisältä päin kumpuava konflikti ilmenee esimerksi siinä kun hän ostaa albumin jossa on kappale nimeltään "Desperate Dan" ja sanoo, että kun hän kuuli sitä vähän alusta, hän tiesi, että pystyi samaistumaan siihen.

Hän onkin maanisdepressivisyyden takia välillä todella ulospäin suuntautuva. Kuten hän kertoo suoraan kameralle kun MTV haastattelee häntä (ilman kunnon tietoa siittä kuka hän on) uudesta kasetistaan. Hän vain menee kameran eteen uhkuen itsevarmuutta joka viestittää, että "olen paras kaunein ja mahtavin ihminen joka on koskaan elänyt" ja sanoo Hi, im Daniel Johnston on this is my new tape called Hi, how are you. I almoust had a nervous brakedown when recording it. Sitten kun hän on lavalla ja laulaa laulun elämästään, on kuin täysin eri ihminen olisi kuvassa. Tärisevä, hikoileva ja todella pelokas. Mutta kuitenkin uskomattoman vangitseva. (Video esityksestä / Avaa Youtubessa) Ja yksi ihminen joka hänet itsensä on vanginnut, on collegessa hänen tapaamansa tyttö nimeltä Laurie, mistä hän tekeekin kappaleita lopun ikäänsä. Jokaisella on jokin muusa.

Jos menetetty rakkaus, jumala ja sitä tuputtavat vanhemmat eivät vielä sekoita päätä tarpeeksi, huumet sen kyllä tekevät. Lopullinen sekoaminen alkaa kun hän ottaa Butthole Surfersien keikalla LSD:tä. Josta jatkuukin trippailua koko 1986 vuoden joulukuun ja hän lyö rauta putkella manageriaan päähän 3 kertaa. Jonka jälkeen perheen joulu juhlassa hän ripustaa joulukuuseen normaalien koristeiden sijasta mustan numero 9 ja Beatles albumin. Hänen veljensä yrittää ottaa sitä alas mutta Daniel painaa hänet maahan ja murtaa veljensä kylkiluun. Ja sen lisäksi hän puhuu kielillä ja syyttä siskojaan siittä, että he opettavat lapsilleen saatanallisia riittejä. Hän ajattelee olevansa jumalan lähettämä pelastaja ja ryntää ylös suojeleman lapsia. Apua hälytetään paikalle ja Daniel viedään pois. Ja se ei tule olemaan viimeinen kerta.

I had lost my mind.
I lost my head for a while was off my rocker outta line, outta wack.
See I had this tiny crack in my head
That slowly split open and my brain snoozed out,
Lyin' on the sidewalk and I didn't even know it.
I had lost my mind.

Onneksi hänellä on musiikki, joka pitää hänet jotenkin kassassa. Ja sen toikin hänen elämäänsä todella paljon. Mutta harmiksi myös muidenkin elämään, eikä aina hyviä asioita. Muumuassa Sonic Youth bändin jäsenet etsivät 1990-luvun alussa keikan aikana seonnutta Danielia New Yorkin yössä. Kun he löytävät hänet ja haluavat hänen omaksi parhaakseen, että hän lähtee kotiin, hän vain sanoo Cant you see its the devil, DEVIL SATAN!! Is trying to stop me from being in this town. Dont you see how clear that is?

Joten on ilmiselvää, että Daniel on pahasti sekaisin oleva ihminen. Kun Kurt Cobain pitää päällään Danielin paitaa, kiinnostuvat tuhannet fanit ja myös Elektra ja Atlanta hänestä. Kaksi levylafkaa kilpailevat sopimuksesta Danielin, joka on mielisairaalassa sillä hetkellä, kanssa.



Hän ei halunnut sainata Elektran kanssa, koska pelkäsi, että samalla yhtiöllä oleva saatanallinen bändi Metallica tappaisi hänet. Ja hän on varma, että hänen managerinsa on paholainen myös, koska on toiminut elektran kanssa, joten hän erottaa hänet ja managerin 7-vuoden kova työ heitetään hukkaan. Atlantic saa Danielin talliinsa, mutta julkaistava levy myy vähän yli 5000 kopiota, ja Daniel tiputetaan pois.

Nyt hän viettää aikaansa asumalla kokonaan äitinsä ja isänsä kanssa, ja välillä keikkaillen. Nykyään hän ei muistakkaan kysyttäessä miten hänen kaikki vanhat kappaleensa menevät, mikä onkin ironista, koska hänen biisejään ovat levyttäneet yli 150 artistia ympärimaailman. Mutta tällä millään ei ole mitään väliä jos häneltä kysyttäisiin. Vain sillä menetetyllä rakkaudella on.

Hänen elämänsä on kuin Beatlesin ikuiseksi ajoiksi vahaan painetut laulut rakkaudesta, joita Daniel toistaa Laurie hänen huuliltaan hiljaa tippuen ja sarähdellen.

It was my faith to become famous, and also to be damned

http://www.zeitgeistmovie.com/

meitä on pissautettu.

Cocaine Cowboys (2006)

http://imdb.com/title/tt0380268/

Näppärä dokkari Miamista 70-luvulta alkaen. Dokkarin nimi kertoo jo kaiken. Haastateltavina kaksi salakuljettajaa, kyttä ja kolumbialainen palkkamurhaaja. Näiden heppujen tarinoista on otettu vaikutteet Miami Viceen ja Scarfaceen. Tosin meininki on oikeasti ollut Miamissa 70- ja 80-luvun aikana kohtuullisen vitun karua. Esim. eräs huumekauppias muutti 80-luvulla Miamista Los Angelesiin ja samalla Miamin huumeisiin liittyneet murhat putosivat jostain 600 paikkeilta johonkin 300 murhaan.

Kohtuullisen ällistyttäviä tarinoita on koko dokkari täynnä. Suosittelen.

ensimmäisellä sivulla kehuttu grizzly man on kyllä todellista "mitä vittua?" -osastoa. herzogin dokkarin rakennus- ja kuvaustyyli on jo itsessään omintakeinen ja ironisesti se jopa osaltaan muistuttaa harmaakarhujen syömän treadwellin tapaa. alussa treadwell kuvataan "vain" sekopäisenä karhuaktivistina, mutta dokkarin edetessä koko treadwellin karhujensuojeluprojekti alkaa muuttua yhä enemmän laskelmoidun tuntuiselta. alkoholisoitunut entinen nuorisourheilija yrittää päästä takaisin parrasvaloihin kuvaamalla jackassmaista luontodokumentaaria. patologin (muistaakseni) haastatteluosio on todellista twin peaks-kamaa, sillä jätkä näyttää ihan joltain bruno ässältä herzogin stroszekista.

jotkut tahot (intternetin salaliittoteoreetikot) ovat jopa väittäneet treadwellia keksityksi hahmoksi. ehkä herzog tekee parinkymmenen vuoden päästä dokkarin cola-ollista kun päähänpotkitut eksentrikot tuntuu kiinnostavan (oletetaan että kumpikin on vielä elossa).

edit: kun miettii tarkemmin treadwellin kilahtaneisuuden tilaan, niin tulee mieleen joku vaikeiden tilanteiden kautta aikuisiällä uskoon tullut hihhuli, paitsi että tässä haetaan uskonnollista substanssia VITUN ISOISTA VILLIPEDOISTA.

suomidokkareista ehdotonta eliittiä on tietenkin autobonus (tulee 15.7. yleltä) ja KANSALAINEN JUSSILA joka avaa ikkunan kusenkeltaisen seiskan kansikuvapatsastelijoiden glamouriin

Juha kirjoitti:

Cocaine Cowboys (2006)

Vittu mitä verilöylyä alusta loppuun haha! Miljoonat taskussa rynkyt kourassa, mahtavaa elämää! Ihan loistava dokkari

[b:40625df151]Born Into Brothels: Calcutta's Red Light Kids (2004)[/b:40625df151]
Vuonna 2005 Oscarin voittanut dokumenttielokuva.
[img:40625df151]http://meanmore.com/market/images/P/born_into_brothels_lrg.jpg[/img:40625df151]
Valokuvaaja Zana Briski lähti Intiaan vuonna 1998 kuvaamaan kovia kokeneiden naisten elämää. Nähtyään Kalkutan punaisten lyhtyjen alueen hän päätti tehdä dokumentin siellä näkemästään. Avukseen kokematon Briski sai New Yorkista ohjaaja Ross Kaufmanin.

Born into Brothels kuvaa seitsemän kalkuttalaisen punaisten lyhtyjen alueen lapsen elämää. Lasten vanhemmat ovat prostituoituja ja huumekauppiaita, eikä lapsilla näytä olevan muuta mahdollisuutta kuin seurata vanhempiensa esimerkkiä. Briski muutti alueelle ja alkoi opettaa sen lapsille valokuvausta. Kummisuhde lapsiin venyi yli viisivuotiseksi.

Asetelma on monella tavalla kiinnostava. Briski ja Kauffman antavat lasten puhua paljon elämästään. Lapset haaveilevat toisenlaisesta tulevaisuudesta, mutta myöntävät haaveet turhiksi. On myös kiinnostavaa seurata voimakkaasti itseäänkin likoon laittavan Briskin kamppailua lasten pelastamiseksi ja hänen ajoittaista epätoivoaan. Perussävyltään elokuva on kuitenkin valoisa. Lasten uskomaton kyky sopeutua äärimmäisiin olosuhteisiin ja vaikuttaa elämänsä kulkuun tuovat tarinaan toivoa.
http://www.docpoint.info/katalogi/index.php?tyyppi=elokuva&elokuva=220&kieli=suomi&katalogi=1&vuosi=2005

Katso: http://freedocumentaries.org/theatre.php?id=731

[b:8206d86dad]National Geographic’s Kung Fu Killers: Top 10 Deadliest Kung Fu Weapons[/b:8206d86dad]

From iron claws and meteor hammers to deer antler blades and emei needles, ancient Kung Fu weapons range greatly in shape and design, yet all have only one purpose - to injure. In the hands of a skilled assassin, even the humble chopsticks can become savage weapons. Brutal metal-link whips, miniature swords disguised as tobacco pipes, fans edges with razor-sharp blades and poison-tipped arrows are all lethal in their own right but pale in comparison with an almost mystical weapon of decapitation. This countdown reveals the ten deadliest Kung Fu weapons of all time, uncovering the dark secrets of their creation and the unbelievable ways in which they've been used.
http://video.google.com/videoplay?docid=-7196235844811471684

8)

Hieronymus Bosch: The Delights Of Hell (BBC4)

Katso: http://openflv.com/watch?v=NDU0NzExMA==&p=0#



Hieronymus Bosch (noin 1450-1516) oli renessanssiajan hollantilainen taidemaalari. Hän käytti maalauksissaan kahden pakopisteen perspektiiviä. Monet hänen töistään esittävät symbolistisesti syntejä tai muita ihmisluonnon heikkouksia. Hänen töissään on paholaisia, puoli-inhimillisiä eläimiä ja koneita. Ne ovat täynnä symbolisia kuvia. Boschin sanotaan olleen 1900-luvun surrealismin innoittaja.

Boschin tunnetuin teos on kolmiosainen puupaneeleille maalattu Maallisten ilojen puutarha, jonka ensimmäisessä osassa ovat Aatami ja Eeva, toisessa maailmallisia iloja alastomine vartaloineen ja mehevine hedelmineen ja kolmannessa helvetti, jossa rangaistaan syntisiä mielikuvituksellisilla tavoilla. (Wikipedia)

The Freshest Kids - A History of the B-Boy (2002)


Kylläpä tuli hyvä mieli kun katsoin tämän. Odotin oikeasti, että olisi kyseessä vain jonkinlainen pieni katsaus siihen, että miten tämä räjähtävä tanssikulttuuri sai alkunsa. No, siis olihan tässä sitäkin mutta kuitenkin niin paljon enemmän. Vaikka en itse B-Boy olekkaan, niin olen aina ajattellut, että tärkeimpiä osa-alueita on se tyyli ja karisma mitä heistä välittyy. Kuten dokumentissakin sanottiin, että kuka vain tanssia tosissaan harrastava voi oppia pyörimään päällään, mutta sitä syvältä sisältä huokuvaa asennetta ei voida opetalla.

Joten olin iloinen, että todellakin se välittyi tästä dokumetista todella hyvin. Ja kokonaisuudessaan koko paketti oli hyvin syväluotaava ja opettavainen. Varsinkin Pop Lockkauksesta kertova osio oli kiehtova.

Itseni myös yllätti se jonkin asteinen kantaaottavuus ja mitä tässä välittyi. Ja myöskin se huoli mikä OG tyypeillä on siitä, että miten hiphop videot ovat vain sitä perseen pyöritystä joka ei todellakaan ollut alunperin se pointti. Tässä ei todellakaan vain pyöritty päällänsä vaan otettiin kantaa tavalla joka ei ollut ollenkaan pakotettu eikä korni. Harvemmin sitä tulee nyökkäiltyä päätänsä hyväksyvästi kun joku puhuu, että kaikkien wraittereiden, breikkaajien, DJ:n ja MC: den pitäisi toimia yhdessä. Sieltä paistoi läpi se syvä ja raaka sielukkuus mikä itseäni on aina tässä kulttuurissa kiehtonut. Juuri sellainen asia mikä on meidän kaikkien. Ja se ainakin vahvistui kun katsoi kun jostain käsittämättömästä syystä poliisit hajoittivat B-Boy: den kerääntymisen juhlien merkeissä. Ehkä se ei olekkaan vain tanssia?

Ja en häpeile myöntää, että kun lopun Flashdance tyyppinen pätkä pamahti vauhtiin, oli siinä pienoinen Unitykauneuttatääonsiistiä kyynel lähellä. Ja voisinpa vaikka sanoa, kuten sanon, että ehkä asiansa osaavilla B-Boy:lla on vielä niissä kaikissa liikkeissään ja asenteessaan vahviten vielä elossa se kipinä mistä tämä kaikki sai alkunsa. Jos ei vahviten, niin ainakin muistuttaen siittä, että miten asiat pitää hoitaa ja itsensä kantaa.

Kaunista.

Linkki Videoon

http://www.casemodvideos.com/temp/High-on-Crack-Street.htm

From the acclaimed and Emmy winning film maker Jon Alpert is this powerful film about the lives of three crack cocaine drug addicts.

Brenda, Dicki and Boo-Boo have grown up in and around Lowell, Massachusetts. Brenda was an aspiring actress, Now she resorts to prostituion to pay for her crack addiction. "I love it more than anything. More than life itself. Yet I hate it worse than anything", says Brenda. Dicki was the 'Pride of Lowell' a boxer who once fought Sugar Ray Leonard. He commits robberies to support his habit. Boo-Boo has spent the last twenty years smoking crack, shoplifting, and doing whatever he has to do to stay alive.

Dickie's young son visits him in jail In the eighteenth months it took to film this documentary, the camera follows these three in and out of crack houses, rehab centers and jails. Their sad struggle mirrors the despair of their home town. There are many 'Lowells' in America - where citizens are abandoned to drugs and the empty factories echo their despair.

huorausta raskaana ja huumeissa, ryöstelyä ja linnaa, CRACK!


http://www.infocellar.com/Video/Dope-Sick-Love.htm

The documentary takes place in Greenwich Village, a neighborhood of beautiful, historic brownstone houses and tree-lined streets. It’s also the place where Matt and Tracy score their drugs, and break into buildings to shoot heroin and smoke crack. Tracey was a 17-year-old in private school when she started experimenting with drugs. Matt, who has been on the streets since he was 14, prostitutes himself to gay men to support his habit. His mother would like to help him fight his drug addiction, but has lost hope, observing, “Matt was a good kid and then he grew up. I can’t deal with his lifestyle any longer.” Tracey’s long-suffering father won’t give up on his daughter. The weekly checks he sends her go entirely to support the couples’ drug habits. To get them off the streets, Tracey’s father finally decides that he has no choice but to rent an apartment for them in Brooklyn. This is a happy ending of sorts, but one that feels fragile, because Tracy and Matt continue to do drugs.

DICKSUCKING 4 CRACK!

Kiitti vinkistä, Rippa. Katoin ton High on Crack Streetin. Surullista meininkiä.

Pitää toi toinenkin kattoo kuhan ehtii.

PDC kirjoitti:

Doug Pray - Infamy (2005)

Vihdoin pääs itekki näkee, pakko suositella ko. pätkää. Doug Pray haluu selkeesti tehä todella viihdyttäviä dokkareita ja onnistuu kyllä siinä, miehen tod. tyylikäs, musalla tukevasti pönkitetty tyyli on ihailtavan vahva. Tätä seuras pää nyökkien ja silmille tyylikkäästi soljuvasta matskusta nautti. Z-tripin duunaamille popeille erikois-rouheuspokaali.

Sisältö-wise uhkas välillä mennä vähän sekavaks, ei sinänsä ihme kun seurattavia päähenkilöitä on seittemän kappaletta ja aihepiirin ympärillä on meininki nykyään suht sekavaa. Pientä alustavaa infohuimausta meinas aiheuttaa parissa vaiheessa, mut hienostihan tää sit lopulta pysyi kasassa. Perkeleen hyvin valitut seurattavat henkilöt.

Ja oliha se tietty liikuttavaa ku Aksimin biitit pärähteli soimaan. Toki sekin et leikkaajana & yhtenä kuvaaja oli suomalainen jäppis joka oli selkeesti hoitanu tonttinsa hienosti.

Suosittelen!

Breakfast with Hunter is a documentary about the everyday life of gonzo-journalist Hunter S. Thompson by Wayne Ewing. The film includes a variety of well-known figures involved with Thompson throughout his life, including P.J. O'Rourke, Ralph Steadman, Roxanne Pulitzer, Johnny Depp, Terry Gilliam and Benicio del Toro.

Perhaps the funniest, most interesting and revealing scene in the movie is a meeting between Alex Cox, Todd Davies and Hunter to discuss the prototype script for Fear and Loathing in Las Vegas. To say the meeting goes badly would be to do a serious disservice to the meaning of the word 'badly'. This meeting gives new and terrible depths the word 'badly'. It's almost painful to watch, as Cox and Davies bumble closer and closer to risking serious and real physical harm by insisting on discussing the animation they have planned for the film. Something Hunter does not take kindly to. "You keep insisting that my best work should be put into some sort of Mickey Mouse shit!" he yells, and it gets much, much worse. You owe it to yourself to see this scene. If it was scripted, it couldn't be funnier and it makes a great cautionary tale for any budding director who might be unsure about dealing with writers.

http://www.veoh.com/videos/v232877R9tSCcBM?searchId=6090553927280578872&rank=0
(Vaatii Veohin softat että pätkän saa ladattua, 676 meganen .avi)

Hunter & Depp ammuskelemassa raskaan kaliberin revolvereilla röökit sauhuten, rentoa

Yle Teema on muuten yksi niistä harvoista kanavista, josta tulee toistuvasti hyviä dokumentteja. Tosin juttelin parhaan kaverini kanssa, eli Ylen hefen Jungnerin kanssa, joka totesi, ettei sitä oikein tsiigaa kukaan. Ihmiset haluavat amerikkalaisia bulkkiylijäämä-sarjoja. Suomalaiset saatana!

Idols ja Salkkarit

Nykyajan nuoriso

Zapasnik kirjoitti:

Yle Teema on muuten yksi niistä harvoista kanavista, josta tulee toistuvasti hyviä dokumentteja. Tosin juttelin parhaan kaverini kanssa, eli Ylen hefen Jungnerin kanssa, joka totesi, ettei sitä oikein tsiigaa kukaan. Ihmiset haluavat amerikkalaisia bulkkiylijäämä-sarjoja. Suomalaiset saatana!

Katsoisin kyllä sitä jos

a) Olisi TV

b) Näkyisi edes koko kanava

THE HIP HOP YEARS - Origin Of Hip Hop

Kaksi ja puoli tuntia hip-hopin historiaa. Chuck D yritti aikoinaan signata Vanilla Icen: "If there's gonna be a Elvis in hip-hop, i wanna own it"

http://video.google.de/videoplay?docid=-3669351332523421875

People suffer largely unnoticed while the rest of the world goes about its business. This is a documentary exploration of the mythic beauty of the Golden Gate Bridge, the most popular suicide destination in the world, and those drawn by its call. Steel and his crew filmed the bridge during daylight hours from two separate locations for all of 2004, recording most of the two dozen deaths in that year (and preventing several others). They also taped interviews with friends, families and witnesses, who recount in sorrowful detail stories of struggles with depression, substance abuse and mental illness. Raises questions about suicide, mental illness and civic responsibility as well as the filmmaker's relationship to his fraught and complicated material

Aika pysäyttävä dokkari...

Verne, toi kuva ei näy. Ainakaan mulla.

Alkoi kiinnostamaan, mikä ton dokkarin nimi on?

Woland kirjoitti:

Verne, toi kuva ei näy. Ainakaan mulla.

Alkoi kiinnostamaan, mikä ton dokkarin nimi on?

Pikaisella googletuksella löyty tämmönen: http://fest06.sffs.org/films/film_details.php?id=13
Pätkän nimi on siis ilmeisesti 'The Bridge'. Taidanpa itsekin pistää korvan taakse jos tulisi jossain vastaan.

Vähän ankarammalla googlettelulla löytyi myös tämä:
http://video.google.com/videoplay?docid=6397025825963594233

Jonestown: The Life And Death Of Peoples Temple

Jonestown: The Life and Death of Peoples Temple, is a 2006 documentary film made by Firelight Media. The documentary reveals new footage of the incidents surrounding the Peoples Temple and its leader Jim Jones who led over 900 members of his "Church" to a settlement in Guyana called Jonestown, where he orchestrated a mass suicide with poisoned punch, in 1978. The film premiered at the 2006 Tribeca Film Festival where it received the Outstanding Achievement in Documentary award
http://video.google.de/videoplay?docid=-1876667182447436591

PDC kirjoitti:

The Freshest Kids - A History of the B-Boy (2002)

Voi katsoa täältä

Kiitoksia muuten vinkeistä - erityisesti toi 2,5 tuntinen hiphop-dokkari maistu.

Sit omia vinkkejä:

Hearts and minds

http://video.google.com/videoplay?docid=-8502739857306070849&q=hearts+and+minds&total=4121&start=0&num=10&so=0&type=search&plindex=0

Peter Davisin 1974 ohjaama, hieman alle kakstuntinen dokkari joka summaa ja kelailee Vietnamin sotaa. Davisin ohjaustapa on tarkoituksellinen ja hän asettaa tarkoituksella erilaiset totuudet Vietnamista suhteeseen toisiinsa. Esimerkiksi surevasta vietnamilaisäidistä leikataan sodanjohtajaan, joka kertoo ettei ihmishenki ole yhtä arvokas itämaissa. Joidenkin mielestä tarkoituksenmukainen ohjaustapa on pelkkää propagandaa, toisten mielestä se taas asettaa sodan toisistaan erotetut osapuolet oikeaan yhteyteen - ja näin osoittaa miten esimerkiksi miten pommittaminen tapahtuu lähtien lentäjästä, joka kokee suorituksen vain työnä, ja päättyen niihin, jotka menettävät pommituksessa omaisia. Filmi siis kutoo yhteen koko sotaa tapahtumana eri puolilta ja näin pyrkii rikkomaan valheellisen illuusion, joka USA:lla oli ja on, sodan jälkeen.
Elokuvan loppukuvat on aika helvetillisen kuumottavat: lopussa nähdään miten sotilasparaatiin osallistuu pieniä, sotilaalliseen käyttäytymiseen valmennettavia poikia, vain vähän sen jälkeen kun itkevä veteraani on kertonut miten hänestä tuntuu, että USA yrittää kaikin keinoin unohtaa Vietnamin opetuksen. Ehkä vielä kuumottavampaa on huomata millä nimellä Usa aikoinaan markkinoi Iraq-kamppanjaansa: Hearts and Minds.

Musadokkari George Clintonista

YouTube Video (http://www.youtube.com/watch?v=-7yyT7K-5jg)

Itse asiassa ihan hyvä dokkari funkin toisesta suuresta esi-isästä. Aika lailla must niille, jotka tykkää g-funkista. Menee tietty aika lailla hehkutteluksi, mutta pääsee mukavasti sisään funkin perusjuttuihin: komppiin, asenteeseen ja sanotuksiin.
George Clintonille tietty pakko osoittaa suunnatonta <3

War Photographer

Sotakuvaaja James Nachtweystä kertova aika voimakas dokkari, suosittelen.