14.01.2007 20:37 (muokattu 19.01.2007 12:43)
Jäsen / Offline
Doug Pray -
Infamy (2005)
Olen jo jonkun aikaa pähkäillyt sitä mitä tämä Graffiti kulttuuri edustaa, ja mitkä ovat sen arvot. Onko se positiivista koska nuoret saavat tuotua omaa itseään esille, vai onko siinä jotain mikä menee pintaa syvemmälle?. Koko kulttuurihan perustuu siihen että saadaan oma nimensä korkeammalle ja isommalla kuin muiden, ja tällä tapaa se onkin täysin länsimaisen kilpailuyhteiskunnan sukulaissielu. Onko se kulttuuri syntynyt sitten tämän yhteiskunnan johdosta, vai onko se jotain muutakin?
Vihdoin näen jotain joka menee hiukan syvemmälle ja tarjoaa jotain muutakin kuin sen kulttuurin pinnalla olevaa tagäilyä ja piissejä. Nyt näemme ihmisiä niiden takana, jotka eivät peittele esimerkisi omaa väkivaltaisuuttaan ja kuuluttavat kaikille että ovat
Gay and I will fuck you up too! And get all over your shit! (
Earsnot). Vetääkö siis tämä itsensä ilmaisu tapa ihmisiä puoleensa jotka ovat näitä piirteitä omaavia? Jos koko jutun pointtina on se, että buustataan omaa kovuuttaan, niin se ainakin näyttäisi olevan iso osa sitä. Ehkä Earsnot taas käyttäytyy näin koska hyvin macho kulttuurissa on vaikea olla homoseksuaali, joten hän pitää yllään kilpeä vielä kovemmin kuin muut että ei jäisi vain jalkoihin. Tästä voisimme päätellä että heikkous ei ole toivottua, mutta sen normin rikkoo
Sabre. Joka onkin koko dokkarin ehdottomasti kiehtovin ihminen. Hän kertoo miten joissain teoksessa on laittanut pienet lasersäteet osoittamaan hänen jokaista kirjaintaan kohti että häntä ei voisi vahingoittaa.
Normaali ja hiukan silmistään alakuloisen näköinen heppu selittää meille sitä hetkeä miten sai nimensä
Saber ensimmäistä kertaa
The first day I got my name, was the day after I had my first sexual experience.
And I saw the letters, and I thought that was the most amazing letter combination ever. Like an S in the beginning, A is beautiful, B in the middle which makes it symmetrical coming back into its self, E to balance out the A, and R to kick it off. And I think its the sickest letter combination. Yeah, I think personally.
So im walking with her, holdin her hand, crossing the street. She gets hit by a car and gets SMASHED! Just lying in the centerdivider, leaking out of her head. And simultaneously im looking a cross the street, and the kid who gave my my name was getting jumped by these serious gangsters. Basicly these two worlds of women and graffiti were just unfolding on me on this like hellish turmoil and tornado...This is like what im infor for the like, rest of my life.
Tämä ympäristö voi ja muokkaa juuri sellaisia ihmisiä kuten
Jase, joka ei vain pysty maalaamaan ilman että on kännissä. Koska silloin hän pelkäisi liikaa ympärillä oleviaan ääniä ja ajelisi autollaan vain katsellen paikkoja, eikä maalaisi niissä. Monille tämä elämäntapa on enemmän kuin harrastus ja hyvä asia. Monille se on pakkomielle, eikä enään muuta. Ja koska se päällisin puolin voi vaikuttaa vahvalta ja coolilta, niin ehkä siksi nuoret juuri sitä kohtaan kallistuvat. Koska yhteiskunta painaa heidät maahan, ja he kokevat saavansa siittä maailmasta turvaa ja voimaa. Koska ehkä he ovat kuten
Sabre sanoo monien olevan
Every single graffiti writer is a manic depressive, insecure person, because that’s the only thing that makes you want to go out and write on somebody’s shit.
Tämä on ainut keino mikä saa heidät elämään ja tuntemaan olevansa oman itsensä herra.
Kaikissa dokkareissa ja pätkissä jota olen tästä kulttuurin osasta nähnyt on vain keskitytty siihen oman egonsa buustaukseen ja munan kasvatukseen. Mutta tällä kertaa puhutaan avoimesti myös omista peloistaan kuten voimme huomata. Tuntuukin että jokainen dokumentissa oleva maalaaja on kokenut paskaa elämässään. Varmaan jokainen on todistanut ainakin yhtä näistä tapahtumista. Ystävän kuoleminen silmien edessä, kilpailijan rampauttaminen, puukotus, ampuminen, luiden ja paikkojen hajoaminen, keuhkot paskana, pidätys, vankila, sakkoja...
Lista jatkuu vain.
Jopa
Joe “The Graffiti Guerrila” Conolly on omistanut elämänsä graffitille, niiden poistolle siis. Ja ei hänkään kauhean iloiselta aina vaikuta. Heartattack waiting to happen.
Toomer myös istuu pimeällä kujalla ja miettii sitä että miten hän olisi toivonut aikoinaan valinneensa toisen polun, eikä tarvitsisi kävellä joka paikassa ase kädessä.
Jotkut heistä pääsevät irti tästä tuhoisasta kierteestä sillä tavalla, että he alkavat tekemään omasta taiteestaan jotain millä voi olla hyötyä. He valjastavat tämän todellisen taiteen alan koko potenttiaalien. Olkoon se nyt maalaamalla autoja tai tauluja, mutta kuitenkin he yrittävät päästä pois tämän kulttuurin aspekstista, joka ei anna itselleen tilaa kasvaa. Se voi syödä sinut sisältä ja ulkoa, tappaen ehkä lopulta.
Eli minulle tämä opetti uutta näkemystä (tai ainakin vahvista epäilystä) siittä, että Graffiti kulttuuri ei välttämättä ole kaikkine tapoineen ja toimintoineen otollista, ei ainakaan sitten kun omaat lapsia ja haluat elämän jossa ei tarvi vilkuilla olan ylitseen kokoajan.
Mutta sitä ei voi kieltää että se tarjoaa monille nuorille pakopaikan ja mahdollisuuden päästä oman itsensä herraksi, kuten
Claw sanoo. Hän luuli oppineensa alun perin vain asioita graffiteista jotka sopivat siihen maailmaan (työmoraalia, kunnioutusta), mutta huomasikin että se sopii muuallekkin maailmaan. Ja hän samalla kamppailee ajatuksen kanssa että pitääkö hänen enään bommata, jos ihmiset pitävät hänen tagejaan päällä hänen suunnittelemissaan vaatteissa.
Kaikki todellakin ovat lopulta sitä mieltä että haluavat tehdä jotain pysyvää ja inspiroida ihmisiä (paitsi ehkä
Earsnot ja
Jase). Kuten
Sabre sanookin, ollessaan katsomassa omaa tekelettään museossa Los Angelesissa.
Whats more important, vandalising or doing something that will last?. So its not just about being a young punk running around and destroying shit...
Sillä taidetta jota viedään myös graffittien sääntöjen ulkopuolella (säännöt jotka siis korostavat muiden pyyhkimistä jalkoihinsa) ei voida dissata niin helposti, eikä sen päälle voida maalata. Silloin jos milloin on kyse oman itsensä todellisena herrana olemisesta.
Separiteinejä joukkoonsa haaliva rikollinen autovaraosakauppias johtaa mahtavaa Aryan National Fronttia Alabaman metsässä sijaitsevasta hökkelistä käsin. Kypärä päässä tervehditään natsilippua ja juodaan kaljaa! White Power! Niggers ain't no good!
Seuraa Bassoa