Aamulinja

”Frendin isobroidi yytsi rapin SM-battlee läppärilt. Ja sit se lähti siit” -Räppäri Hazard julkaisee pian ensimmäisen EP:nsä

19.11. 15:27 Toimitus

Räppäri Hazard julkaisee ensimmäisen EP:nsä 29.11. Hazard ja tuottaja Ransukoira vierailivat Aamulinjassa kertomassa yhteistyöstään.

Vuosi oli 2010, kun 11-vuotias räppäri Hazard näki lapsenvahtinsa katsovan läppäriltä rapin SM-battlea. Hazard alkoi itse räpätä 12-vuotiaana ja suunnitteli itsekin osallistuvansa SM-battleen monen vuoden ajan. “Sit mä prakasin siin loppusekunneilla, et en mä oo viel valmis.” Lopulta valmiustila kuitenkin löytyi, sillä Hazard on freestyle rapin Suomen mestari vuosimallia 2018 ja tänä vuonna toimi myös kisoissa tuomarina. 

Hazardin mukaan freestyle-osaaminen ei ole räppärille enää välttämätöntä. Hän kertoo sen olevan tietyllä tapaa hyväkin asia, mutta toisaalta syövän freestylen uskottavuutta. Silti battlet vetävät edelleen talon täyteen. Freestyle-skene voi hyvin.   

Hazardille EP on ensimmäinen, mutta tuottaja Ransukoira oli jo puolestaan aiemmin vaikuttanut muun muassa Aarnikotkissa ja oli omien sanojensa mukaan lupaava pianisti Pop & Jazz -konservatoriolla. “Sit mä kuulin hip hopin turmiollisen kutsun.”  Kaksikko löysi toisensa yhteisen ystävän kautta ja 29.11. julkaistava EP “Aina eka” on pitkälti yhteistä käsialaa. 

Kuuntele alapuolelta Hazardin ja Ransukoiran haastattelu kokonaisuudessaan.

Basso suosittelee