RAAPPANA - TUULIAJOLLA (UUSI VIDEO LISÄTTY!)

Viestiketju osiossa 'Kotimaiset julkaisut' , käynnistäjänä komposti, 28.10.2012.

  1. komposti

    komposti 0. leveliläinen

    Viestejä:
    753
    Saadut kiitokset:
    0
    Aktiivisuuspisteet:
    0
    Liittynyt:
    07.02.2005
    RAAPPANA JULKAISEE UUDEN SINGLEN JA VIDEON

    Reggaetähti Raappana julkaisee uuden sinkun "Kauas pois" perjantaina 2.11. Samalla viikolla ilmestyy biisin video, joka on Raappanalle ensimmäinen laatuaan. Tuotannosta vastaa tuttuun tapaan Bommitommi ja kappaleen eläväisen rytmin takoo esiintymislavoja viime vuodet ahkerasti kuluttanut Sound Explosion Band. Syksynkaihoisia tunnelmia resonoivan "Kauas pois" - biisin videosta vastaa Pilke Media.

    Vaikka edellisen, suoraan listakärkeen nousseen "Maapallo" - levyn julkaisusta on ehtinyt kulua jo kaksi vuotta, ei Raappana ole pyöritellyt toimettomana peukaloitaan. Mies on ehtinyt reissata ahkerasti niin kaukaisilla mailla kuin Suomessakin - keikkoja on tehty runsaasti sekä Sound Explosion Bandin että DJ Leimasimen kanssa festivaaleilla ja klubeilla ympäri Suomen ja välillä on ehditty vierailla muidenkin albumeilla - JVG'n kanssa tehty "Kran Turismo" olikin viime kesän ykkösbiisi. Uuden albumin biisejä on edellislevyjen tapaan kypsytelty rauhallisen intensiivisesti. Toistaiseksi nimeämättömän albumin julkaisuajankohdaksi on suunniteltu kevättä 2013.

    Levyn julkaisee Raappanan kahdesta edellisestä levystä poiketen Suomen Musiikki. "Mietittiin että nyt on sopiva paikka yhdistää voimat", kertoo tuottaja Bommitommi, jonka oma levymerkki Ylivoima on vastannut Raappanan kahden edellisen pitkäsoiton julkaisusta. "Hommaa riittää musan tekemisessä ja keikkailussa nykyisellään niin paljon, että on mahtavaa että saadaan tiimiin mukaan asialleen täysin omistautunut jäbä eli Hynnisen Kari, joka ymmärtää ja fiilistelee musaa, mitä julkaisee."

    Video :
    Raappana - Kauas pois (Official video)
     
  2. komposti

    komposti 0. leveliläinen

    Viestejä:
    753
    Saadut kiitokset:
    0
    Aktiivisuuspisteet:
    0
    Liittynyt:
    07.02.2005
  3. komposti

    komposti 0. leveliläinen

    Viestejä:
    753
    Saadut kiitokset:
    0
    Aktiivisuuspisteet:
    0
    Liittynyt:
    07.02.2005
  4. komposti

    komposti 0. leveliläinen

    Viestejä:
    753
    Saadut kiitokset:
    0
    Aktiivisuuspisteet:
    0
    Liittynyt:
    07.02.2005
    Vs: Raappana - Kauas pois

    RAAPPANA JULKAISEE KOLMANNEN ALBUMINSA "TUULIAJOLLA" 22.3.2013

    Reggaeartisti Raappana julkaisee kolmannen albuminsa 22.3.2013. Tuuliajolla-niminen albumi on kahden edellisen tapaan tuottaja Bommitommin käsialaa ja sillä soittaa maamme sykkivän rytmimusiikin kärkikasti. Levyn äänitykset saatiin valmiiksi muutama viikko sitten ja siitä on muotoutunut vielä entistä syvempisävyinen ja rouheampisointinen kokonaisuus, jonka kuitenkin Raappanan tavaramerkiksi muodostunut elämänmyönteinen teksti ja kirkkaan persoonallinen sointi pitävät vahvasti positiivisen puolella - taivaanrannassa häämöttävistä musiikillisista tummista sävyistä huolimatta. Albumin julkaisee Suomen Musiikki.

    Seuraava sinkku "Kylmä kivi" julkaistaan 22.2. ja silloin ilmestyy myös sinkun video, joka on Pablo Filmsin käsialaa. Albumin ensimmäinen sinkku, "Kauas pois"  on osunut selvästi hermoon - se on ollut jo parin viikon ajan radioiden viidenneksi soitetuin kappale ja sen videota on katsottu Youtubessa yli 500 000 kertaa reilun kuukauden aikana. Sinkku jatkaa nousuaan lataus- ja sinkkulistoilla ja onkin selvää, että kyseessä on Raappanan toistaiseksi isoin hitti millä vain mittarilla.

    Albumin julkaisun jälkeen keväällä on luvassa levynjulkkarikiertue, osin Sound Explosion Bandin ja osin DJ Leimasimen kanssa. Kesällä on luvassa festareita ja rundia jatketaan vielä syksyn puolella. Raappanan keikat myy ohjelmatoimisto Tarnanen.
     
  5. vitustipirii

    vitustipirii 2. leveliläinen

    Viestejä:
    168
    Saadut kiitokset:
    23
    Aktiivisuuspisteet:
    2,096
    Liittynyt:
    10.10.2009
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013

    Pablo  :jepa: hyvältähän tää kuulostaa, vaikka tuskin on suunnattu suoraan meitsille. Arvostan silti ja ostan levyn naiselleni  :boss:
     
  6. SoPuli

    SoPuli 1. leveliläinen

    Viestejä:
    136
    Saadut kiitokset:
    26
    Aktiivisuuspisteet:
    271
    Liittynyt:
    15.08.2011
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013

    Eka sinkku ei oikein mulla kolahtanu mut odotukset silti korkeella! ja tommin riddimit on taatusti fättii  :yes:
     
  7. komposti

    komposti 0. leveliläinen

    Viestejä:
    753
    Saadut kiitokset:
    0
    Aktiivisuuspisteet:
    0
    Liittynyt:
    07.02.2005
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013

    http://www.levykauppax.fi/artist/raappana/tuuliajolla/#cd-t-paita

    Levy ennakkotilattavana! Toka video ulkona ens viikon lopulla!

    [img width=500 height=500]http://file.jaatiedostosi.com/2mdpSs/raappana_fb_700x700_albumi.jpg[/img]

    1. Tunnetko samoin?
    2. Kauas pois
    3. Kylmä kivi
    4. Kiertämään
    5. Sateen ropinaa
    6. Lentolehtinen
    7. Tuuliajolla
    8. Soronoo
    9. Riippumaton henki feat. Paarma
    10. Kauniita unia
    11. Aika matkaa
    12. Onnelliset ajat
    13. Elämä viel palkitsee
    14. Vääryydet
    15. Otetaan selvää
     
  8. -ERS-

    -ERS- 4. leveliläinen

    Viestejä:
    1,995
    Saadut kiitokset:
    83
    Aktiivisuuspisteet:
    12,471
    Liittynyt:
    27.10.2003
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013


    Ei ilmeisesti tule vinyylinä ulos, niin kuin ei aijemmatkaan Raappanan levyt. Eli kaupanhyllylle jää, koska CD:t ei kiinnosta...
     
  9. Puppiz

    Puppiz 4. leveliläinen

    Viestejä:
    2,300
    Saadut kiitokset:
    551
    Aktiivisuuspisteet:
    7,446
    Liittynyt:
    13.02.2012
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013

    ^
    Kyllä ainaki ÄX stä pystyy varaamaan jo vinyylinä  :jepa:
     
  10. -ERS-

    -ERS- 4. leveliläinen

    Viestejä:
    1,995
    Saadut kiitokset:
    83
    Aktiivisuuspisteet:
    12,471
    Liittynyt:
    27.10.2003
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013

    Hieno homma! Kyllä tää sitten ilman muuta hommattua tulee. Miinusta kyllä täytyy heittää tosta CD:n pakkomyymisestä samassa paketissa  :thumbdown:
     
  11. KuosiK

    KuosiK 4. leveliläinen

    Viestejä:
    787
    Saadut kiitokset:
    6
    Aktiivisuuspisteet:
    6,396
    Liittynyt:
    09.04.2002
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013

    En ymmärrä miten toi on huono juttu? CD tulee kuitenkin bonarina kylkeen.
     
  12. Anonymous

    Anonymous Rekisteröitymätön

    Liittynyt:
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013

    cd:t liian mainstream eikä punavuoren talot kestä cd-levyistä lähtevää mainstream -säteilyä.






    e. joojoo dj-hommiin joo mutta onko siitä nyt haittaa että tulee bonariksi cd? Anna vaikka kaverilles.
     
  13. -ERS-

    -ERS- 4. leveliläinen

    Viestejä:
    1,995
    Saadut kiitokset:
    83
    Aktiivisuuspisteet:
    12,471
    Liittynyt:
    27.10.2003
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013

    CD ei todellakaan tule bonarina kylkeen vaan kyllä se on hinnassa huomioitu, että se pakettiin kuuluu. Kyllä vinyylin uskoisin enintään 20 eurolla irtoavan ilman tota "laserlevybonaria" Vielä kun se CD tulee mukana niissä vittumaisissa pahvikansissa, jolloin levyä ei edes levyhyllystä löydä, jos sitä joskus haluaisi vahingossa kuunnella. Kyllä tää mielestäni aika pakkomyyntiä/rahastusta on, jos pelkän vinyylin kuitenkin haluaisin ostaa.
     
  14. Puppiz

    Puppiz 4. leveliläinen

    Viestejä:
    2,300
    Saadut kiitokset:
    551
    Aktiivisuuspisteet:
    7,446
    Liittynyt:
    13.02.2012
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013

    Ja eikai siinä vinyylin kannessa lue että mukana cd? siinä jukka pojan vinyylin kannessa luki ja jäi ostamatta :D
    Kuka tauno senki älynväläyksen keksi, laittas vaikka tarralla sen inffon jos on pakko laittaa
    - tuohtunut kuuntelija -  :boss:
     
  15. mokkasiini

    mokkasiini 3. leveliläinen

    Viestejä:
    617
    Saadut kiitokset:
    7
    Aktiivisuuspisteet:
    2,746
    Liittynyt:
    03.11.2009
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013

     
  16. pissaliisa

    pissaliisa 4. leveliläinen

    Viestejä:
    6,144
    Saadut kiitokset:
    3
    Aktiivisuuspisteet:
    6,396
    Liittynyt:
    03.01.2002
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013

    Todennäköisesti tulossa taas levy, joka nostaa kotimaisen reggaen uudelle levelille. Odotellessa.  :jepa:
     
  17. komposti

    komposti 0. leveliläinen

    Viestejä:
    753
    Saadut kiitokset:
    0
    Aktiivisuuspisteet:
    0
    Liittynyt:
    07.02.2005
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013

    Videoo pukkaa!

    Raappana - Kylmä kivi (VIDEO)

    Reggaeartisti Raappana julkaisee uuden "Kylmä kivi" - sinkun. Sinkku ilmestyy diginä helmikuun 22. päivä. Biisi on edellisten Raappana-pitkäsoittojen ja sinkkujen tapaan Bommitommin tuotantoa ja videosta vastaa tällä kertaa Pablo Filmsin Aleksi Raij. Tuuliajolla-pitkäsoitto ilmestyy maaliskuun 22. päivä CD:nä, tuplavinyylinä sekä diginä.

    Lempeästi dancehallin rytmeissä sykkivä kappale on kannanotto välinpitämättömyyttä ja sydämen kylmyyttä vastaan - teema, joka Raappanan teksteissä toistuu kerta toisensa jälkeen uusissa muodoissa. Videolla esiintyy Raappanan lisäksi "oman kylän poikia" - se onkin kuvaus artistin arkisesta viikonloppupäivästä ystävien seurassa - ja siitä, kuinka välinpitämättömyys työntää jatkuvasti kylmää koipeaan oven väliin hyvistä pyrkimyksistä huolimatta.

    Raappanan kevät ja kesä kuluvat keikkaillessa levynjulkaisun tiimoilta - alta löytyvät jo varmistetut keikkapäivät.

    http://www.facebook.com/raappanaman
    http://www.levykauppax.fi/artist/raappana/tuuliajolla/ <- levy ennakkotilaukseen!

    DJ = DJ Leimasimen kanssa
    SEB = Sound Explosion Bandin kanssa

    2.3. Tivoli, Rovaniemi (DJ)
    16.3. Club Martinkarhu, Virrat (DJ)
    20.3. Apollo Live Club, Oulu (DJ)
    29.3. Amarillo, Kouvola (DJ)
    30.3. Kaapelitehdas, Helsinki (DJ)
    4.4. Kerubi, Joensuu (DJ)
    5.4. Bebop, Iisalmi (DJ)
    7.4. Wanha Poro, Levi (DJ)
    9.4. Ilona, Kuopio (DJ)
    13.4. Suisto, Hämeenlinna (DJ)
    19.4. Ilona, Seinäjoki (DJ)
    20.4. B52, Ähtäri (DJ)
    21.4 Summer Up Cruise, Silja Europa (DJ)
    26.4. Ilona, Lappeenranta (DJ)
    30.4. Torvi, Lahti (DJ)
    3.5. Rikala, Salo (SEB)
    4.5. Tavastia, Helsinki (ikärajaton) (SEB)
    4.5. Tavastia, Helsinki (SEB)
    8.5. Lutakko, Jyväskylä (SEB)
    9.5. Klubi, Tampere (SEB)
    10.5. Bar Kino, Pori (SEB)
    11.5. Klubi, Turku (SEB)
    17.5. Mikael, Mikkeli (SEB - mukana myös Jukka Poika)
    18.5. Eura (SEB - mukana myös Jukka Poika)
    24.5. Lohja (SEB)
    25.5. Leppävirta (SEB - mukana myös Jukka Poika)
     
  18. Leimari

    Leimari 1. leveliläinen Basso DJ

    Viestejä:
    28
    Saadut kiitokset:
    0
    Aktiivisuuspisteet:
    111
    Liittynyt:
    31.10.2012
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013 (UUSI VIDEO LISÄTTY!)

    Brap Brap!
     
  19. Daytona

    Daytona Rekisteröitymätön

    Liittynyt:
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013 (UUSI VIDEO LISÄTTY!)

    raappana pitää edelleen reggae scenen pystyssä! :jepa:
     
  20. AlFunky

    AlFunky 3. leveliläinen

    Viestejä:
    878
    Saadut kiitokset:
    29
    Aktiivisuuspisteet:
    2,846
    Liittynyt:
    29.06.2007
    Vs: RAAPPANA - TUULIAJOLLA - 22.3.2013 (UUSI VIDEO LISÄTTY!)

    Ja man! Pärisee huomattavasti kovemmin mitä eka sinkku. Parasta suomireggaeta hetkeen ja biisi palautti samalla toivoni kyseiseen genreen.