Uncategorized

”Ei se oo mitenkään suunniteltua” – Maustetyttöjen soundi tulee heille luonnostaan

7.11. 14:27 Toimitus

Maustetytöt julkaisivat debyyttialbuminsa ‘Kaikki tiet vievät Peltolaan’ 25. päivä lokakuuta. Anna ja Kaisa Karjalainen vierailivat Aamulinjassa albumin julkaisupäivänä kertomassa, miltä levyn julkaisu tuntui ja miten menestys on artisteille maistunut. 

Tunnelma studiossa oli julkaisupäivänä Maustetytöille tyypillinen, ilmeetön ja rauhallinen. Ilmeettömyys kuuluu duon tyyliin, sillä myös musiikki on soundiltaan melankolista. Karjalaiset kertovat, ettei se ole harkittua tai suunniteltua, vaan tulee heille enemmänkin luonnostaan. Jostain syystä biisien aiheet on aika synkkiä, mutta ei iloisetkaan aiheet ole poissuljettuja”, Kaisa Karjalainen kertoo. 

Ensimmäisen albumin tekeminen on ollut pitkä prosessi. Albumilta ensimmäisenä julkaistu ‘Tein kai lottorivini väärin’ äänitettiin noin vuosi sitten. Samaan aikaan aloitettiin työstämään myös albumin toista biisiä. Albumin teko kuitenkin venähti, kun suuren suosion saavuttaneen bändin kesä täyttyi keikkailusta.  

Artistit ovat tyytyväisiä suosioon, mutta kertovat, etteivät tavoittele musiikinteossa radiosoittoja. “Ei mitään musaa saa tehdä sen takia, että se radiossa sois”. Inspiraatio duon lyriikoihin tulee omasta ja muiden elämästä, ja sanoituksissa yhdistyy fiktio ja fakta. Albumin avausbiisi ‘En saa unta varmaan haudassakaan sai inspiraationsa Kaisan unettomuudesta. “Yhtenä aamuna havahduin siihen, että taas kello on jotain viis tai kuus, ja joku talonmies rapsuttelee asvalttia sillä harjalla, j en oo nukahtanu vieläkään.” 

Kuuntele alapuolelta haastattelu, josta selviää muun muassa, miksi ajatus menestyksestä ahdistaa Maustetyttöjä. 

Basso suosittelee