basso

Lehti

Asa & Esko – Maailma tarvitsee jeesusteippiä

19.6. 09:05 Toimitus

Asa & Esko – Maailma tarvitsee jeesusteippiä

Teksti Hippo Taatila, kuvat Nalle Sjöblad

Avaruustähtitieteen professori, tietokirjailija Esko Valtaoja, 58, ja suomiräppäri Asa, 29, ovat oman sukupolvensa julkkisanarkisteja. Valtaojan palkitut tiedekirjat ja Asan tunnustettu lyriikka käyttävät eri ilmaisukeinoja, mutta opastavat ihmisiä samaan suuntaan: unohtakaa kiveen hakatut elämänohjeet, heittäytykää anarkistiksi ja ymmärtäkää maailma itse. Tässä haastattelussa pureudumme arvotyhjiön jättämiin ongelmiin ja laitamme maailmalle laastarin.
Asa saapuu Basson toimitukselle hyvissä ajoin, puoli tuntia ennen sovittua tapaamista. Pakkasen kostuttama, villapaitaan sonnustautunut muusikko sukii käsin kammattuja hiuksiaan, juo pussiteetä ja kertoo sorsista, joille hän haluaisi järjestää treffi-illan (?).

Suomen pidetyin räppäri on ollut viime vuosina paljon esillä. Vuonna 2008 julkaistu levy, Loppuasukas, pokkasi kaikki mahdolliset musiikkimaailman palkinnot. Teosto-palkinnon rahoilla Asa teki uuden levyn, Via Karelian, jonka tuoton hän ohjasi Aseistakieltäytyjäliiton toimintaan. Asa on opittu tuntemaan valtavirran vastustajana, mutta viikottainen keikkatahti pitää miehen tapetilla. Kiireinen muusikko työstää jälleen uutta levyä ja vetää viikonloppuisin räppipajoja nuorille.

Myös Turussa majaileva professori Valtaoja elää kalenterin sanelemin ehdoin. Ennen sovittua haastatteluaikaa Valtaoja on ehtinyt vetää jo kaksi seminaaria Helsingissä, ja tavoite olisi  ajaa kotiin vielä ennen kauppojen sulkemisaikaa.

Akateemisen vartin päästä ovikello soi, ja sisään astuu myöhästymistään pahoitteleva professori yllään pikkutakki ja musta t-paita, jonka rintamuksessa lukee Åboriginal.
Arvon herrat, tervetuloa haastatteluun! Oletteko entuudestaan tuttuja toisillenne? Ainakin Asa on kertonut lukeneensa Eskon tekstejä.

Asa: Joo, törmäsin ekan kerran Eskoon joskus 90-luvun alussa lukiessani faijan tilaamia Tiede-lehtiä. Esko vastaili niissä lukijakysymyksiin. Joku Eskon kirjoittamista kirjoista tarttui myös kirjastosta mukaan muutama vuosi sitten. Ihan loppuun asti en päässyt, mutta tykkäsin tekstistä. Se herätti ideoita.

Esko: Tiesin kyllä, kenestä puhutaan, kun suostuin yhteishaastatteluun. Tämä on tietenkin totaalisen väärä paikka ja hetki paljastaa, mutta urbaani musiikki ei varsinaisesti ole minulle se kaikkein tutuin taiteenlaji, eli pahoittelen. Levysoittimeeni asti et ole päässyt pyörimään.

Asa: Älä pidä mitään kiirettä, musiikkini ei ole vielä valmista.
Teksteissänne rohkaisette ihmisiä kiinnostumaan maailmasta ja ottamaan itse selvää asioista. Kertokaa lyhyesti, mitkä ovat kantavia ajatuksia maailmankuvanna taustalla?

Esko: Aloitin opiskeluni Turussa 18-vuotiaana pojannassikkana, joka suurin piirtein joutui miettimään, kumpi piti kuoria ennen keittämistä, kananmuna vai peruna. Minulla oli erillisprojektina hankkia itselleni tutkinnon rinnalla yleissivistys. Keräsin hyllyyni kaiken lukemisen arvoisen aina Koraanista ja Bhagavad-Gitasta romaanikirjallisuuden pääteoksiin. Niistä ajoista on nyt 40 vuotta ja tässä alkaa pikku hiljaa olla sellainen olo, että perussivistys on kasassa ja jotain voisi alkaa tekemään. Siinä sivussa olen ehkä alkanut ymmärtää, miksi ihmiset ovat niin kummallisia kuin ovat. Samalla koen sopeutuneeni ympäröivään maailmaan, ainakin marginaalisesti.

Asa: Pyrin oppimaan ja kokeilemaan uutta. Musiikin tekeminen on näyttänyt, että taide on yksi tie. Ekan levyni julkaisu heitti minut sellaiseen itsensäkieltämisen kierteeseen, että luulin musanteon loppuvan siihen. Lopulta tiskivettä alkoi taas kertyä ja uuden levyn julkaisu tuli ajankohtaiseksi. Olen yhä samassa pisteessä kuin aloittaessani, sillä koko ajan tuntuu, että pystyn tekemään jotain uutta, vielä ytimekkäämpää ja positiivisempaa.

Esko, sinulla on kyky esittää monimutkaiset asiat kansantajuisesti,  Asa taas asettuu biiseissään kenen tahansa kenkiin. Mistä empatianne muita kohtaan kumpuaa?

Esko: Perinteinen Siddhartha-tyylihän on, että mennään autiomaahan, meditoidaan 40 vuotta ja saavutetaan valaistus. Uskon enemmän, että tiedon avulla voi saavuttaa paremman ymmärryksen ja oppia säälimään maailmaa. Tiedollakin on tässä mielessä vain välineellinen arvo. Vaikka päässäni olisi maailman jokainen fakta, en olisi yhtään viisaampi kuin taskussani oleva kymmenen gigan muistitikku. Eikä viisauden saavuttamiseen ole vain yhtä tietä. Joillekin toimii taide, toisille filosofia ja jollekulle jopa uskonto.

Asa: Kaikennäköistä on ehtinyt tapahtua kymmenen vuoden aikana. Olen herkistynyt monella tasolla, mutta samalla sisälläni on vahvistunut loputon uteliaisuus kaikkea kohtaan. Tieto voi lisätä tuskaa, ymmärrys kuitenkaan ei. Ymmärrys pitää soluja kasassa. Maailma on loputtoman mielenkiintoinen paikka. Aina kun sen muistan, osaan nähdä kaiken lapsen silmin.
Tunnut käyttävän yhä useammin kertojaminää, joka asettuu valtavirtaa vastaan.

Asa: Lähinnä olen yrittänyt ruotia tämän ajan yksilökeskeisyyttä ja kirjoittaa muutamia kipaleita hän-muodossa. Elämä on opettanut, että paskaa on turha heitellä ympäriinsä, koska paska tulee paskana takaisin. Mieluummin haluan levittää hyviä keloja ja yrittää ymmärtää muita. Jos aloittaa päivän kuuntelemalla Ristoa ja talsii vihellellen dösärille, bussi saapuu ihmeellisesti aina ajoissa.

Esko: Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Joskus, kun on pakko lähteä aamuvarhaisella pimeässä ja huonolla kelillä ajamaan Turkuun, ei auta muu kuin pistää vanha kunnon Iggy Pop ja ”Raw Power” huutamaan auton ämyreistä!

Asa: Mitä positiivisten ja negatiivisten vibojen levittämiseen tulee, nykyajan mielenosoitukset ovat hyvä esimerkki siitä, miten toimimaton järjestelmä estää luonnollisia muutosvoimia toimimasta. On ollut naurettavaa katsoa, miten viimeisen viiden vuoden sisällä kaikki miekkarit on kävelty poliisisaattueessa. Mulla ei ole sisällä yhtään tappelijan luuta, enkä koskaan tahtoisi lyödä ketään, mutta jotain olennaista katoaa, kun miekkareiden kellonaika sovitaan yhdessä viranomaisten kanssa. Sitä puhkuu ilmaa ja polkee paikallaan siellä.

Esko: Kummastelen ihan samaa! Porukka lähtee osoittamaan mieltä seuran vuoksi, koska se nyt vain sattuu kuulumaan asiaan. Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, mutta ihmettelen, saako sillä maailmaa yhtään paremmaksi. Yritän vanhana junttura-anarkistina sanoa ihmisille, että on kaksi ylivoimaista tapaa vaikuttaa. Ensimmäinen on, että ottaa selvää asioista ja tietää luulemisen sijaan. Toinen on, että tiedostaa olevansa mahdollisesti väärässä. Näitä tuskin kovin moni huomioi huutaessaan ulkoa opettelemiaan iskulauseita.

Ja pysyttelee jääräpäisesti omaksumassaan mielipiteessä.

Asa: Koen totuuden ympäripyöreäksi. Yksi asia, mikä minua ärsyttää politiikassa on se ainainen oikeassa oleminen. Veltto Virtanen on varmaan ainoa poliitikko, joka uskaltaa sanoa: ”Minulla ei ole mitään hajua tästä asiasta!”
Olenko ymmärtänyt oikein, että kumpikaan teistä ei äänestä?

Asa: Minä olen äänestänyt tähän asti, mutta ei se ole kasvattanut uskoa järjestelmää kohtaan. Tuskin äänestämisestä paljoa haittaa on. Olen kuitenkin aistinut, että ihmiset ovat lopen kyllästyneitä politiikan jähmeyteen ja loputtomaan byrokraattiseen jauhantaan, joka estää todellisia muutoksia tapahtumasta.

Esko: En ole äänestänyt koskaan. Sanoin aikanaan virkaanastujaisesitelmässäni, että professorit ovat sitä porukkaa Suomessa, jolla pitäisi olla hallussaan oman alansa ylin tieto. Juuri siitä syystä heidän nimensä perään ei voi pistää sulkeissa ”Kokoomus” tai ”SKP”. En luota sellaisen ihmisen mielipiteeseen, joka sitoutuu puolueen kantaan, vaikka hänen pitäisi olla virassaan täysin puolueeton. Mitä politiikkaan tulee, koetan tasapuolisesti haukkua kaikkia. Pakko silti myöntää, että Vihreät ja Kepu saavat minut innostumaan kaikkein eniten. Kokoomus on taas niin perseestä, ettei niitä edes kannata haukkua (naurua). Jos jostain tulisi yksikin poliitikko, joka myöntäisi olleensa väärässä, voisin ehkä jopa innostua äänestämään. Nämä kaikkitietävät, aina oikeassa olevat jäykistelijät eivät nappaa yhtään.
Olette yhtä mieltä siitä, että puoluepolitiikka ja kansalaisjärjestöt eivät ole parhaita keinoja vaikuttaa. Mikä on teidän viestinne masentuneelle, merkityksettömyyden tunnetta potevalle ihmiselle? Mielestäni yksi nykyajan pahimmista ristiriidoista on, että periaatteessa jokaisella on loputtomat resurssit toteuttaa itseään haluamalla tavalla, mutta silti mielenterveyshäiriöt yleistyvät jatkuvasti, eivätkä ihmiset koe valintojaan merkityksellisiksi.

Asa: Viisas apina pystyy suhteuttamaan omat murheensa muun maailman mittakaavaan. Ennen kuin lähtisin neuvomaan masentunutta, antaisin ensimmäiseksi masentuneen puhua ja purkaa patoutumansa. Monet nuoret luulevat, että ihmisestä pitäisi tulla isona järjestelmän kriteerit täyttävä kilpailukykyinen huippuosaaja. Ihan pelkkä olemisen harrastaminen riittää alkuun. Pitkät kävelyt ja sellaiset.

Esko: Jos kyse on masennuksesta sairautena, ihan ensiksi pitäisi tarkistaa lääkitys. Lääkkeet parantavat yhdessä ajan kanssa niin murtuneen jalan kuin mielenkin. Yleisesti ottaen ihmisten on opeteltava antamaan itselleen anteeksi ja muistaa, että jokaisella on lopulta aika suuret vaikutusmahdollisuudet. On ihan turha puhua ihmisen pienuudesta, kun jokainen voi olla ympäristössään hyvä, positiivinen voima. Enkä tarkoita miksikään Obama-Jeesukseksi ryhtymistä. Muusikko voi tehdä biisin, josta ihmiset saa hyvän mielen vielä sadan vuoden päästä.

Asa: Eivät masentuneet tarvitse enää mitään työllistymiskoulutusta, vaan niiden pitäisi vaan saada kädet multaan. Kun pääsee tekemään jotain, oli se vaikka muovipussien jakamista ostarilla, elämälleen löytää taas ihan uudella tavalla mieltä. Useimmille masennus on sitä paitsi vain sen hetken olotila. Koira masentuu jos se on viikon himassa. Ei muuta kuin ulos ja ovi kiinni perässä.

Esko: Jokainen tietää, että ruumis alkaa voida huonosti, jos sille syöttää vain hampurilaisia, sipsejä ja kokista. Aivoille käy samoin, jos niitä ravitsee vain roskalla. Sekin, että sulkee oven perässään ja lähtee kävelylle miettimään, on jonkinlaista aivojumppaa. Toinen asia, mikä tuntuu unohtuvan, on ihmisen arvokkuus. Me tunnumme helposti arvostavan vain niitä ihmisiä, jotka ajavat autoa nopeasti tai näyttävät hyvältä telkkarissa, mutta jokaisella ihmisellä on arvo sinänsä. Joku, joka on työkyvyttömyyseläkkeellä ja tuntee olevansa yhteiskunnan ja läheistensä painolastina, on tosiasiassa suunnattoman arvokas ja ainutlaatuinen olento!

Tuntuu kuin arvotyhjiöön tipahtaminen olisi ihan yhtä paha ongelma kuin masennus. Mitä valtio voisi tehdä auttaakseen ihmisiä, jotka kaipaavat opastusta vaikean elämäntilanteensa johdosta, mutta joille kynnys hakea apua on liian iso tai luottamus järjestelmään olematon?

Asa: Kai jotkin asiat voisi pakollistaa, kirjastokortti pitäisi lähettää jokaiselle kotiin. Ei, en oikeasti tiedä. Kontrollia ei tarvita yhtään lisää. Tuntuu hullulta ajatella, etteivät ihmiset arvosta elämäänsä. Meillä on olkapäiden välissä sellainen supertietokone, että luulisi kaikilla olevan hauskaa sen 80 vuotta, mitä me täällä taaperretaan.

Esko: Ulkoista kontrollia tärkeämpää on, että ihminen opetetaan tajuamaan oma arvonsa. Vaikeaahan se on. Niin kauan kuin muistan, on ollut muotia korostaa, kuinka paha paikka maailma on, ja että kaiken tuho ja maailmanloppu ovat ihan nurkan takana. Ei ole sattumaa, että nämä viime aikojen kouluampujat ovat ihannoineet joitain linkoloita, jotka pitävät ihmistä tuhoeläimenä ja uskovat, että maailma hukkuu saasteisiin ja ylikansoitukseen. Kaikki tieteen toteamat vaarat ovat olemassa, mutta ei se vielä tarkoita, että maailma tuhoutuu. Maailma on tullut koko ajan paremmaksi paikaksi meille kaikille ja muuttuu aina parempaan suuntaan. Ei me sata vuotta sitten oltaisi täällä istuttu jauhamassa paskaa, vaan olisimme pellolla maataloushommissa. Paitsi minä, koska olisin tässä iässä ja terveydentilassa ehtinyt kuolla jo moneen otteeseen.
Esko, olet esittänyt kirjoissasi oman utopiamallisi, jota kutsut nimellä ”runsauden anarkia”. Kerro lyhyesti, mistä on kyse.

Esko: Puoluekannaltani olen aina ollut anarkisti, mutten perinteisessä mielessä. Maailma suuntaa luonnollisesti koko ajan kohti suurempaa anarkiaa. Yksilöllä on yhä enemmän mahdollisuuksia valita oman elämänsä suunta…

Asa: …länsimaissa…

Esko: …niin, länsimaissa, toivottavasti pian myös muualla maailmassa. 150 vuotta sitten agraari-Suomessa pojilla ei ollut valinnanvaraa, vaan kun isän kunto petti, samaa peltoa oli lähdettävä kyntämään. Vaurauden myötä meille on tullut itsestäänselvyyksiksi sellaiset asiat kuin vaikkapa oman uran ja puolison valinta. Meillä on toki pääministerit ja presidentit, mutta aika vähän joku Matti Vanhanen minun valintoihini vaikuttaa. Ja Asan huomautus oli ihan oikea. Mitä köyhempi, nälkäisempi ja epätoivoisempi olet, sen varmemmin alat tapella. Ei kukaan tahdo lähteä räyhäämään naapurilleen, kun masu on täynnä, jääkaapissa on kylmää kaljaa ja telkkarista tulee formuloita. Siksi globaalin epätasa-arvon poistaminen on kaikkien yhteinen etu.
Asa, myönsit uskoneesi vasemmistopuolueiden vaikutusmahdollisuuksiin vielä vuosikymmen sitten. Myös musiikissasi kaikuu solidaarisuuden ja yhteisöllisyyden kaipuu. Onko sinun mielestäsi Eskon ”runsauden anarkia” keino, jolla oma utopiamallisi voisi toteutua?

Asa: En ole ikinä haikaillut kommunismin tai neuvostososialismin perään, mutta ajatus siitä, että ihmiset jeesaisivat toisiaan ja hoitaisivat hommansa yhdessä, on minulle aika vetoava. Mitä enemmän porukkaa on kyydissä, sitä tärkeämpää on, että ihmiset miettivät myös muiden hyvinvointia, niin kuin Esko sanoi. Sanat ”anarkismi” ja ”kommunismi” vaan tuovat ihmisten mieleen kaikenlaisia kummituksia.

Esko: Mutta kommunismi ei ole tapa parantaa maailmaa. Se on jo todettu. Se, että pistetään kaikki tasan, on perusluontoamme vastaan. Joku on sanonut hyvin, että hieno idea, mutta väärä eläinlaji. Joukossa on aina vapaamatkustajia ja muutama sellainen, joka tahtoo enemmän kuin muut. Lisäksi kaikki tahtovat isompia ansioita työmäärän lisääntyessä. Ei ihmistä ole luotu miksikään pyhimykseksi.

Asa: Se, että anarkiaa voisi tutkia yhteiskunnallisena vaihtoehtona, ei tarkoita, että se pitäisi ottaa kritiikittömästi käyttöön. Anarkismissa ja sosialismissa on ideatasolla paljon säilytyskelpoista. (Ben) Zyskowicz ja muut silmäätekevät vain vetävät saman tien hihastaan Stalin-kortin ja siltä pohjalta keskustelua ei synny.

Esko: Niin, tai keskustelu on sitä, että jokainen pitää parin minuutin palopuheen käännyttääkseen toiset, kunnes juontaja vetää mikin pois ja seuraava aloittaa oman palopuheensa. Aika monelta tuntuu unohtuvan, että keskustelun päämäärä ei ole vakuuttaa toista, vaan ymmärtää, miksi toinen ajattelee eri tavoin. Ei ole mitään järkeä pistää vaikka kommunistia ja kapitalistia tv:n paneelikeskusteluun. Molemmat vain alkavat huutaa toistensa päälle.
Kertokaa suhteestanne julkisuuteen? Mitä haluatte välittää ihmisille esiintymisillänne?

Asa: Julkisuus on minulle toisarvoista ja työn puolesta pakollista. En minä siitä pidä. Lauri Tähkä sanoi jossain, että taiteilijat usein unohtavat olevansa viihdyttäjiä. En tunnista itseäni viihdyttäjäksi. Useimmat asiat, mistä tahtoisin keskustelua, eivät ole kovinkaan viihteellisiä. Näkijän ja ennustajan rooli on kadonnut taiteesta täysin, kun vertaa vaikka ihan viidenkymmenen vuoden taakse. On Eskon ja hänen kollegoidensa asia nähdä ja ennustaa, minkälaisia komeettoja avaruudessa pyörii. Taiteeseen toivoisin ripauksen lisää politiikkaa ja politiikkaan aimo annoksen psykologiaa. Itse jatkan kuitenkin lähiökapakoiden kiertämistä ja rustaan runoja aina kun kerkiän.

Esko: Vaatimattomana ajatuksenani on kirjoittaa Sudenpentujen Käsikirjan tyylinen ”Kaiken käsikirja”. Saa nähdä, saanko aikaiseksi.

Asa: Kaikkeenhan on jo olemassa ratkaisu. Jokainen pystyy silti olemaan rehti kundi tai gimma ja hoitamaan omat hommansa. Yksi kaverini uskoo vakaasti, että kaikki ongelmat voi ratkaista ilmastointiteipillä.

Esko: Ei kenenkään kannata lähteä mihinkään ilman jeesusteippiä. Sehän voisi olla koko tämän DIY-ideologian ensimmäinen periaate. Kakkosperiaate voisi olla, että ei tämä maailma ole mikään kasvoton möhkäle, joka yrittää musertaa meidät, vaan kukin meistä on yksi kuudesmiljardisosa maailmasta.

Basso on 160-sivuinen musiikkiin erikoistunut kulttuurilehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehteä tekee yhteensä yli sata kirjoittajaa, valokuvaajaa ja kuvittajaa. TILAA lehti kotiisi täältä.

 

Basso suosittelee